Näytetään tekstit, joissa on tunniste äitiysvaatteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste äitiysvaatteet. Näytä kaikki tekstit

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Kaksi viivaa ja kaikki on toisin



Raskaustestin tekeminen on kuin jonkinlainen riitti, jonka jälkeen kaikki muuttuu sekunnin murto-osassa.

Kylmä hiki otsalla, kädet täristen sitä pissaa tikkuun. Seuraa sekuntien, ehkä minuuttien piina. Näkyykö siellä yksi vai kaksi viivaa? Näkyykö haamuviiva? Onko testi rikki?  Emotionaalinen lopputulos voi olla mitä vaan onnenkuohun, pettymyksen ja helpotuksen väliltä. Mutta sen ratkaisevan tuloksen antaneen testin tekohetki jää mieleen.

Vessassa istuessa koettu onnenkuohahdus muuttaa sekunnin murto-osassa naisen ajatusmaailman. Syntyy tarve alkaa rakentaa pesä. Syntyy tarve hankkia itselle kasapäin selviytymisvarusteita. Syntyy tarve selvittää lukemattomia asioita. Muun muassa, että minkä kokoinen se sintti on nyt kun se on jo muutaman viikon vanha ja mitä se jo osaa.

Pesänrakennus ja varustehankinta jäivät minulle päälle koko raskausajaksi. Koska olin nyt vastuullinen ja hyvin vakavasti otettava tuleva äiti, piti heti selvittää mitä saan syödä ja mitä en. Piti myös ommella vauvalle söpöjä lakanoita. Piti sisustaa vauvan tuleva huone hempeillä väreillä, kuvilla ja kuoseilla. Luonnollisesti piti ostaa ihania pikkiriikkisiä vauvan vaatteita. Puhumattakaan omasta uudesta gaarderoobistani. Tämähän olisi sitä aikaa kun minä hehkun ihanan pallomahani kanssa - kotona, töissä, jumpassa ja kaupungilla!

En sitten kuitenkaan ollut niitä upeasti hehkuvia, hurjasti urheilevia ja aina onnesta pakahtumaisillaan olevia, über-aktiivisia odottavia naisia. Mutta sitä pahoinvointia, väsymystä ja satunnaisia (?) mielialan vaihteluja helpottivat huomattavasti hyvin varusteltu vaatekaappi, "luvallinen" herkuttelu, hömppäleffat, mammajooga ja säännölliset lyllerryslenkit ja pullakahvi/lounas/päivällis/jätskitreffit muiden tulevien ja tuoreiden äitien kanssa.

Ainakaan elämää ei voi jatkaa normaaliin tapaan tuon kohtalokkaan wc-hetken jälkeen, koska kokonaisen uuden oman maailman kehittäminen vie niin paljon resursseja. Niin aivoissa kuin ihan fyysisestikin pesää rakentaessa.

maanantai 23. tammikuuta 2012

Kevään herkkupaloja


Aivan kuin karkkeja! Saimme ison satsin uusia herkullisen värisiä masutuubeja suoraan Keski-Euroopasta. Värivalikoima laajenee vielä kevään aikana ja näiden tuubien kanssa on hauska lisätä väriä muuten simppeliin asuun. Tuubit myös lämmittävät masua ja selkää sekä antavat pientä tukea kasvavalle mahalle.

torstai 10. marraskuuta 2011

Bongattu: Jessica Alballa Seraphinen leopardihuivi

Jessica Alba on ollut Seraphinen äitiysvaatteiden fani jo pitkään ja nyt hänet on bongattu Seraphinen leopardihuivi kaulassa shoppailureissulla. Huivi löytyy myös Bebelanen valikoimista hintaan 41,90e.

http://www.bebelane.com/product/397/seraphine-leopardi-huivi

Kuva: Seraphinen FB-sivu

torstai 20. lokakuuta 2011

Leopardikuosi villitsee!



Leopardikuosia on tänä syksynä kaikkialla. Sitä löytyy kengistä, laukuista, huiveista, mekoista, sisustuksesta ja melkeinpä mistä vaan!

Britti-Voguen muotibloggaaja Savannah Miller odottaa kolmatta lastaan ja hänet bongattiin Seraphinen reippaassa leopardimekossa. Aika rock!

Jos leopardimekko tuntuu liian paljolta, syksyn eläinteemaa voi kokeilla myös leopardiballerinoilla (tulossa Bebelanen varastoon) tai leopardihuivilla.

Tästä linkistä pääsee Savannahin blogiin: http://www.vogue.co.uk/blogs/savannah-miller

maanantai 19. syyskuuta 2011

Bebelane täyttää 5 vuotta!

Bebelane täyttää tällä viikolla 5 vuotta! Syyskuussa 2006 Bebelanen nettikauppa avasi ovensa ja sillä tiellä ollaan. Synttäriviikolla koko kaupan valikoima -10%! Arvontoja Facebookin puolella. Tervetuloa vanhat ja uuden asiakkaat!