Näytetään tekstit, joissa on tunniste imetys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste imetys. Näytä kaikki tekstit

lauantai 14. syyskuuta 2013

Mitä tiukalle vatsalle tapahtui raskauden jälkeen?!


Kun vauva on onnellisesti ulkona ja muutama viikko on kulunut, sitä huomaa, että eihän se maha mihinkään kadonnutkaan! Mitä huijausta! Joku voi hyvin erehtyä luulemaan, että on vielä raskaana, sillä maha ei tosiaankaan katoa silmän räpäyksessä. Useimmat ymmärtävät onneksi, että mahan pieneneminen vie aikaa enemmän kuin viikon.

Muista, että maha ehti venyä kokonaiset yhdeksän kuukautta, jotta vauvasi mahtui sinne. Ei voi kuvitella, että sama maha vetäytyisi takaisin vain muutamassa viikossa. Se voi viedä jopa samat 9 kuukautta tai jopa kauemmin. Myös kehon muoto on saattanut muuttua kokonaan raskausaikana, joten ei kannata huolestua, mikäli lempifarkut raskautta edeltäneeltä ajalta ei mahdukaan jalkaan. Mutta älä sure, sinulla on ihana vauva!

Ihosta kannataa huolehtia jo raskausaikana ja sitä kannattaa jatkaa myös vauvan syntymän jälkeen. On tärkeä kosteuttaa ihoa kun se venyy, mutta yhtä tärkeää on kosteuttaa sitä silloin kun se kutistuu takaisin.

Vauvan kanssa ulkoilu ja kärryttely on mitä parasta liikuntaa. Se on sopivan lempeää keholle, mutta myös tehokasta. Vatsalihasten kanssa ei kannata pitää kiirettä heti synnytystä seuraavalla viikolla vaan anna niidenkin palautua rauhassa ennen kuin lähdet tekemään vatsalihasliikkeitä.

Imetys on tunnetusti toiminut hyvänä mahan kutistajana. Se polttaa hyvin kaloreita ja ilmeisesti myös auttaa jotenkin kohdun supistumisessa. Terveellinen ruokavalio auttaa myös mahan kutistumisessa. Suosi hedelmiä ja vihanneksia ja paljon kuitua. Muista juoda paljon vettä, jotta aineenvaihdunta pysyy vilkkaana.

Raskausarpia kannattaa hoitaa täsmävoiteilla. Usein nämä arvet paljastuvat vasta vauvan synnyttyä, jolloin iho saattaa roikkua "tyhjänä". Täsmävoiteiden avulla pystyt hoitamaan raskausarpia ja auttamaan niitä vaalenemaan. Mama Mion Goodbye Stretch Marks on turvallinen ja tehokas voide käyttää niin raskaus- kuin imetysajallakin.

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Julkisesti imettämisestä

Ruokatauko Norjan Stavangerissa melko värikkäissä puitteissa.

Ikuisuusaihe. Itsekin kuuluin niiden monien joukkoon, jotka raskausaikana jännittävät imettämistä julkisella paikalla. Rintojen paljastaminen tuntemattomien ihmisten - etenkin miesten - keskuudessa on luonnollisestikin arkaluontoinen asia.

Hyvin nopeasti esikoiseni synnyttyä tuo jännitys julkisesti imettämisestä kuitenkin kaikkosi. Itse koin, että lapseni ruokkiminen oli aina etusijalla, enkä olisi tätä tehdäkseni valmis hakeutumaan sivuun, mikäli se vaatisi ylimääräistä ponnistelua. Toki jos yksityisemmät puitteet ovat helposti saatavilla, käytän niitä enemmän kuin mielelläni.

Sitten on myös niitä imetysvastaisia ihmisiä, joita en osannut kuvitella olevan oikeasti olemassa. Etenkin Suomen kaltaisessa modernissa, tasa-arvoisessa yhteiskunnassa. En voi käsittää, miksi jonkun mielestä lapsen ruokkiminen tämän ollessa nälkäinen, on vastenmielistä. Etenkin, kun varmasti suurin osa äideistäkin sen mieluiten tekee mahdollisimman huomaamattomasti.

Muistan lukeneeni seuraamastani New Yorkilaisen nuoren naisen A Cup of Jo -blogista, että hänellä oli vastaus valmiina mahdollisille negatiivisviritteisille kommenteille hänen imettämisestään. Se meni jokseenkin näin: "Minulla on oikeus ruokkia lastani, julkisesti tai ei-julkisesti. Jos sinulla on ongelma sen suhteen, voit katsoa toisaalle". Mielestäni erittäin asiallinen sutkautus.

Olemme lähdössä pienelle lomamatkalle Kreikkaan. Mielessäni on taas imetys. Etelä-Euroopan maissa ollaan kovin lapsirakkaita, mutta en ole kovinkaan usein (ehkä koskaan!) nähnyt paikallisten imettävän julkisesti esimerkiksi Espanjassa tai Italiassa. Itse olen näin tehnyt ja tuntenut oloni vaivautuneeksi. Epäilemättä tulen taas näin tekemään - ja tuntemaan oloni vaivautuneeksi. Miksi? Imettäminen tosiaan on oikeuteni, ja itse käytän myös sellaisia imetysvaatteita, että juurikaan mitään "ylimääräistä" ei edes näy.

Millaisia kokemuksia tai tuntemuksia teillä muilla on julkisesti imettämisestä?

torstai 7. kesäkuuta 2012

Jaksaa, jaksaa, ehtii, ehtii!



Voi mitä kaikkea olinkaan suunnitellut tekeväni näinä ensimmäisinä vauvaviikkoina, kun vauvani vaan syö, kakkaa ja nukkuu. Toisin kävi. 

Tämänkin postauksen kirjoittamiseen on mennyt jo yli kaksi viikkoa. Meidän neliviikkoinen pikkuherra tykkää ihmetellä maailmaa päivisin sen sijaan, että nukkuisi tunteja kestäviä päiväunia. Seurauksena tästä äiti suunnittelee vain 15 minuuttia kestäviä miniprojekteja torkkuhetkiin ja tänä aikana juoksee kotona kirjaimellisesti pää kolmantena jalkana ja miettii jatkuvasti miten multitaskata parhaiten suihkussa käynti, pyykinpesu, ruoanlaitto, siivous, pihanhoito, bloggaaminen, nettishoppailu, juhlasuunnittelu, kunnon kohotus, esikoisen kanssa leikkiminen, pitkät puhelut vertaisystäville, parisuhteen hoito. Ja niin edelleen. *Haukotus*

Vauvan silkan ihanuuden lisäksi on onneksi olemassa niin paljon asioita, jotka helpottavat tätä vastasyntyneen "ei aikaa millekään" -kaaosta.

  • Kesä ja ah niin helppo ulkoilu (aurinko, missä olet tänään?)
  • Suklaa ja mansikat
  • Uudeelleen elämääni löytänyt K-A-H-V-I
  • Tuoreen äidin ihanat ihonhoitotuotteet (kovassa käytössä mama mio Boob Tube)
  • Kahvitteluhetket muiden pienten vauvojen äitien kanssa
  • Kukkaloisto ajalla-ennen-raskautta itse perustetussa kukkapenkissä
  • Päivä päivältä lähestyvä miehen kesäloma
  • Sohvalta kätevästi yhdellä kädellä luonnistuva nettishoppailu
  • Aikaa lukea Eve Hietamiehen Tarhapäivä kahdessa päivässä imettäessä. Suosittelen tätä ja sen aiheuttamaa terapeuttista ääneen naurua, joka tosin välillä säikyttää tankkaavaa vauvan! Lue kuitenkin ensin ensimmäinen osa Yösyöttö.

Tämä viisitoistaminuuttinen alkaa lähetä loppuaan, äidin tauko on tältä erää ohi. Kuulemisiin taas joltakin tulevalta tauolta!

Miina

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Hotmilkin mallikilpailu on ratkennut!

Kuvattoman mallikilpailun voittajaksi kirjoitti itsensä australialainen Shannon Garner. Lue alta hänen voittajavastauksensa.
*I am life: Pregnancy is a roller coaster- emotionally and physically.
How did you cope? I AM LIFE: To cope with the ups and downs of pregnancy and all that it entails, I think about the bigger picture most of the time. The thought of the gift at the end of this amazing journey that would change my life in such a big way has kept me going. The mystery and also the intrigue of this little person that is growing inside me brought me into line every single time when my mind would wander. Somehow thinking about holding my baby and the joy that baby would bring to our lives makes everyday just that bit easier and how it would be a gift beyond anything I could ever image. All the aches, pains, tears, moods and fear seems to melt away at the thought of what my husband and I have created; a precious little life that is our baby's.


*I am love: What challenges have you faced with your body confidence and how did you overcome them?
I AM LOVE:The challenges I face seem only minor when I put things into perspective (ie heartburn) so embracing the natural changes to my body and letting go of any negativity helped me to cope with body confidence. Knowing that what is happening to my body is an organic part of life and learning to love how my body develops over time definitely helps to nurture my confidence and I have begun to love every bit of my body and its subtle changes. I truly felt like a woman, sensual and beautiful and best of all a Mother.


*I am sexy: How did wearing HOTmilk Lingerie add to you feeling sexy during your pregnancy?
I AM SEXY:Wearing Hotmilk lingerie gives me the confidence to not only feel sexy during pregnancy but to embrace the curves that made my body feel so womanly. There is something truly wonderful about good quality, great fitting lingerie that makes a woman feel empowered and to couple that with the feminine power of pregnancy certainly boosted the way I feel about my body and my husband appreciated it too. I am so glad I found Hotmilk.


Tervetuloa löytämään ihanat Hotmilkit Bebelane.comista!
http://www.bebelane.com/category/2/hotmilk-imetysliivit-ja-imetysvaatteet

torstai 11. marraskuuta 2010

Tamed by Her Sensuality voitti pronssia!

Englantilainen Practial Parenting & Pregnancy -lehti laittaa odotus- ja imetystuotteet järjestykseen kerran vuodessa. Mukana on satoja, ellei tuhansia, tuotteita, ja niistä valitaan jokaisen kategorian parhaat. Tänä vuonna Hotmilkin Tamed By Her Sensuality imetysliivit saivat upeasti pronssia imetysliivien ja imetystoppien kategoriassa!

Raadissa on ollut oikeita imettäviä äitejä, jotka ovat testanneet erilaisia tuotteita eri valmistajilta. Hotmilkin liivit ovat kauniit, erittäin toimivat, käytännölliset ja kestävät.

Jokaisen kategorian voittajat kerrotaan 1/2011 Practical Parenting & Pregnancy -lehdessä, joka ilmestyy Englannissa joulukuussa 2010.

Tamed By Her Sensuality liivit löydät täältä.