Mitä tiukalle vatsalle tapahtui raskauden jälkeen?!

Kun vauva on onnellisesti ulkona ja muutama viikko on kulunut, sitä huomaa, että eihän se maha mihinkään kadonnutkaan! Mitä huijausta! Joku voi hyvin erehtyä luulemaan, että on vielä raskaana, sillä maha ei tosiaankaan katoa silmän räpäyksessä. Useimmat ymmärtävät onneksi, että mahan pieneneminen vie aikaa enemmän kuin viikon.

Muista, että maha ehti venyä kokonaiset yhdeksän kuukautta, jotta vauvasi mahtui sinne. Ei voi kuvitella, että sama maha vetäytyisi takaisin vain muutamassa viikossa. Se voi viedä jopa samat 9 kuukautta tai jopa kauemmin. Myös kehon muoto on saattanut muuttua kokonaan raskausaikana, joten ei kannata huolestua, mikäli lempifarkut raskautta edeltäneeltä ajalta ei mahdukaan jalkaan. Mutta älä sure, sinulla on ihana vauva!

Ihosta kannataa huolehtia jo raskausaikana ja sitä kannattaa jatkaa myös vauvan syntymän jälkeen. On tärkeä kosteuttaa ihoa kun se venyy, mutta yhtä tärkeää on kosteuttaa sitä silloin kun se kutistuu takaisin.

Vauvan kanssa ulkoilu ja kärryttely on mitä parasta liikuntaa. Se on sopivan lempeää keholle, mutta myös tehokasta. Vatsalihasten kanssa ei kannata pitää kiirettä heti synnytystä seuraavalla viikolla vaan anna niidenkin palautua rauhassa ennen kuin lähdet tekemään vatsalihasliikkeitä.

Imetys on tunnetusti toiminut hyvänä mahan kutistajana. Se polttaa hyvin kaloreita ja ilmeisesti myös auttaa jotenkin kohdun supistumisessa. Terveellinen ruokavalio auttaa myös mahan kutistumisessa. Suosi hedelmiä ja vihanneksia ja paljon kuitua. Muista juoda paljon vettä, jotta aineenvaihdunta pysyy vilkkaana.

Raskausarpia kannattaa hoitaa täsmävoiteilla. Usein nämä arvet paljastuvat vasta vauvan synnyttyä, jolloin iho saattaa roikkua "tyhjänä". Täsmävoiteiden avulla pystyt hoitamaan raskausarpia ja auttamaan niitä vaalenemaan. Mama Mion Goodbye Stretch Marks on turvallinen ja tehokas voide käyttää niin raskaus- kuin imetysajallakin.

Hei hyvin menee!

Ystäväni oli törmännyt loistavaan artikkeliin Huffington Post:issa, jossa listataan viisi kohtaa täydellisestä vanhemmuudesta. Tämä oli ihan pakko laittaa jakoon.

Juttu lähti siitä, että todennäköisesti jokainen meistä äideistä tuntee epäonnistuvansa ja tekevänsä asioita väärin vanhempana. Jutun pointti on, että vanhemmuus on juuri sitä. Sitä voi lukea kasapäin opuksia siitä, miten asioita kannattaa tehdä; miten saat vauvasi nukkumaan, milloin kannattaa aloittaa kiinteät ruoat, millaisia vaippoja on paras käyttää, miten lapsesi oppii parhaiten puhumaan, ja niin edelleen. Jutun kirjoittajan sanoin, tällaiset opukset on usein kirjoitettu kirjoittajan lapselle.

Itsekin olen lukenut, ja tulen takuuvarmasti lukemaan jatkossakin, kyseisenlaisia opuksia. Saahan niistä vähintään mielenrauhaa siitä, että se oma mieltä askarruttava kuvio on täysin normaali. Olen kyllä myös saanut hyviä vinkkejä moneenkin pulmaan, etenkin vauvan ja taaperon nukkumiseen.

Parasta mitä äiti voi tehdä, on antaa itselleen tilaa epäonnistua ja olla stressaamatta omista valinnoistaan (mitä vaippoja, purkkiruokaa vai omatekoista, perhepeti vai vauvan oma huone, jne). Totuus on se, että kaikki meistä tekevät aina joistain näistä pikkuvalinnoista niin sanotusti väärin, joten aina niin sanotusti oikein valitsemisesta ei siis vaan kannata stressata liikaa! Tämä pitää itsekin iskostaa päähän...

Tämän postauksen alussa olevan taulukon juttuja lukiessa itsekin oivalsin, että kaikki nämä valinnat voivat olla tavalla tai toisella oikein tai väärin. Eli miten sitä ikinä näitä asioita tekeekään, voi onnitella itseään, että hei, hyvinhän mulla tässä menee! Ei se pikkulapsivaihe mitään tähtitiedettä olekaan, maalaisjärjellä pääsee niin pitkälle!

Nauttikaamme siis siitä, että voimme tehdä omat lastenhoitoon liittyviä valintojamme ihan itse, ja tehdä asioita juuri meille ja meidän yksilöllisille lapsillemme parhaiten sopivalla tavalla.

Eipä tässä tällä erää siis muuta, kuin hauskaa äitiyttä ja vanhemmuutta kaikille!

Miina

Kyllä isi(kin) osaa

Itsekritiikin ja tunnustuksen aika on koittanut. Olen niuho. 

Jostain kumman syystä koen olevani pätevämpi lasteni hoitaja kuin mieheni, koska vietän lasteni kanssa enemmän aikaa kuin hän. Siksi, että olen äityslomalla, hän päivät töissä. Juttu on kuitenkin niin, että mies osaa hommat ihan hyvin ja hän on itse asiassa 2+ poikamme mielestä paljon kovempi jätkä kuin minä. Isin puhallus parantaa kolhutkin paremmin kuin äidin. Olen siis epäpätevä pipiin puhaltaja.

Kyllä, minä olen se joka huolehtii ruokailuista ja siitä, että lapsilla on tarpeeksi vaatetta päällä ulkona. Mutta kun olen poissa, homma hoituu kotona täysin suvereenisti. Lasten mentyä nukkumaan koti ei ehkä ole niin siisti kuin minun jäljiltäni, mutta onko sillä oikeasti väliä. 

Miksi kaikki pitäisikään tehdä samalla tavoin kuin minä, virheistähän sitä on itsekin tapansa oppinut? Miksi koen asiakseni antaa vinkkejä vauvan syöttämiseen, taaperon raivokohtauksiin, molempien nukkumaan laittamiseen ja milloin mihinkin? Miksi en voi vain antaa miehen löytää omat tapansa tehdä näitä lastenhoidollisia asioita ja kasvattaa, ihan omassa rauhassa? 

Vaikuttaa siltä, että monessa kodissa on vähän samantapainen asetelma. Äiti tietää ja tuntee lapset parhaiten ja kokee tekevänsä paljon enemmän, tai jopa liikaa, sen yhteisen kodin hyväksi. Voi hyvin ollakin näin, mutta pitäisiköhän kuitenkin antaa niille isille vähän enemmän tilaa tehdä lapsiin liittyviä juttuja ihan omalla tavallaan ja muodostaa näin ihan omanlainen suhde lapsiinsa? Minun ainakin pitäisi. 

Annankin tästä eteenpäin meidän perheen isille vaikkapa joulurauhan. En anna niitä itsellenikin ärsyttävän kuuloisia käteviä pikku vinkkejä, sillä hän ei niitä tarvitse. Enkä huomauttele siitä, miten joitain asioita "olisi kannattanut tehdä". Hän ei tarvitse näitä, koska on täysin pätevä. Kunhan vaan toimin joukkueen muonittajana. Katsotaan mikä tilanne on perheen aikuisten keskinäisessä tasapainossa joulun jälkeen, ehkäpä tämä joulurauha jatkuu ensi jouluun asti. Ainakin.

Miina

Kuva: DrumBum t-paitakauppa

Oivaltavia ruokia vauvalle ja taaperolle, kiitos!

Tein kerrassaan mahtavan ruokakirjalöydön kirjastossa!

Myönnän, että olen hieman ruokafriikahtavaa sorttia.  Teen kaikki vauvanruoat itse, sekä hikoilen muutenkin hellan ääressä loihtien muullekin perheelle lämpimät ruoat joka päivä. Kuitenkin tuntuu siltä, että teen niitä samoja ruokia jatkuvasti. Minulle on tärkeää, että meillä noudatetaan tasapainoista ja terveellistä ruokavaliota ja panostan laadukkaisiin raaka-aineiseen. Melko paljon siis luomua, mutta kohtuuden rajoissa hinnan suhteen.

Eteeni eksyi uutuuskirja Luomuruokaa lapselle, kirjoittajana Matleena Lahti. Vaikka ei pitäisikään luomuruokaa ruokailukriteerinä, suosittelen tätä kirjaa kaikille vauvan ja lasten ruokailuun lisäideoita kaipaaville.

Kirjassa on aivan ihana kuvitus (kuvat Satu Nyström) ja ohjeet ovat yksinkertaisia, mutta jotenkin vaan niin oivaltavia. Kaikissa ohjeissa mainitaan selkeästi minkä ikäisille vauvoille annokset soveltuvat, 4-6kk iästä alkaen. Kirja on jaettu osiin eri aterioiden mukaan, aamupalasta iltapalaan. Aluksi tarjolla on myös paljon tietoutta ruokavalioista, eri ruoka-aineiden käytöstä lasten ruoissa, sekä osio luomuruoasta.

Enpä muuten ollut ajatellutkaan, että vauvallekin voisi maistattaa munakoisoa paahdettua munakoisoa (mikä on helposti lusikoitavissa paahtamisen jälkeen), tai että itse tehdyt mausteöljyt tuovat makua aika moneenkin ihan pienenkin lapsen ruokaan. Sitä paitsi voisin itsekin mielelläni syödä kalapullia ja yrttidippiä ja herkutella sen jälkeen jogurtti-marjapaistoksella. Yes, please!

Pitääkin tästä lähteä jääkaapille, kun herahti pahemman kerran vesi kielelle kirjaa selatessa ja ohjeita fiilistellessä. Huomenna taidan laittaa juurikin tuon jogurttipaistoksen 2-vuotiaalle testiin. Ja vauva saa ehdottomasti ensimmäsenä liha-aterianaan herkullisen kuuloista Bologneseä.

Miina

Vertaistuki inspiroi, antaa voimaa ja pahentaa kahvi-addiktiota

Olen oikea onnen tyttö, kun saan nauttia monen muun pienen vauvan ja/tai taaperon äidin seurasta ja sitä kautta vertaistuesta lähes päivittäin.

Mikään ei voita sitä, että voi verrata silmäpusseja toisen yökukkujan kanssa tai puhua yhdessä ja paatoksella pissa-kakkajuttuja, luoda uskoa vartalon normalisoitumisesta tai ihan vaan vaihtaa vinkkejä ja kokemuksia vauva-arjesta. Kahvittelu samassa tilanteessa elävien kanssa tuo voimaannuttavia elämyksiä siitä, että ei ole ainoa pinnasängyn vieressä öisin roikkuva zombie tai milloin mistäkin vauvan Vaiheesta hysterisoitunut herkkis.

Asuinalueeni neuvola on kannustanut äitejä verkostoitumaan muiden äitien kanssa jo raskausaikana. Tapaamme melko usein "oman porukkani" kanssa ja vaikka kahvia (ja pullaa) kuluukin, palaan kotiin aina niin hyväntuulisena ja usein helpottuneenakin.

UseimmitenVälillä voi olla hankalaa yrittää saada mies ymmärtämään väsymyksen syvyyttä tai sitä, että ne päivät eivät ole pelkkiä päiväunia, kahvia ja pullaa ja lehtien lukemista tai facebookia, vaikka ainakin itse koen äitiysloman olevan kerrassaan ihanaa mutta myös työntäyteistä aikaa. Vertaistukitapaamisissa voi onneksi tuntea niin vahvaa yhteenkuuluvuutta muiden äitien kanssa, että tekisin mieli halata ja pussata koko porukkaa kun tuntuu että kaikki painiskelevat joissan määrin samojen vahvojen tunteiden ja haasteiden parissa kotona.

Onneksi täällä virtuaalimaailmassakin voi seurata muiden samassa elämäntilanteessa olevien elämää ja ajatuksia äitiydestä ja sitä kautta saada taas lisää perspektiiviä omaan tilanteeseen.

Pidetään siis lippu korkealla, vedetään yhtä köyttä ja annetaan huumorin kukkia äitiyden haasteita ja ihanuutta puidessa! Hyvä me!

Miina

Kuva: SheKnows Parenting