Näytetään tekstit, joissa on tunniste äitiys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste äitiys. Näytä kaikki tekstit

lauantai 14. syyskuuta 2013

Mitä tiukalle vatsalle tapahtui raskauden jälkeen?!


Kun vauva on onnellisesti ulkona ja muutama viikko on kulunut, sitä huomaa, että eihän se maha mihinkään kadonnutkaan! Mitä huijausta! Joku voi hyvin erehtyä luulemaan, että on vielä raskaana, sillä maha ei tosiaankaan katoa silmän räpäyksessä. Useimmat ymmärtävät onneksi, että mahan pieneneminen vie aikaa enemmän kuin viikon.

Muista, että maha ehti venyä kokonaiset yhdeksän kuukautta, jotta vauvasi mahtui sinne. Ei voi kuvitella, että sama maha vetäytyisi takaisin vain muutamassa viikossa. Se voi viedä jopa samat 9 kuukautta tai jopa kauemmin. Myös kehon muoto on saattanut muuttua kokonaan raskausaikana, joten ei kannata huolestua, mikäli lempifarkut raskautta edeltäneeltä ajalta ei mahdukaan jalkaan. Mutta älä sure, sinulla on ihana vauva!

Ihosta kannataa huolehtia jo raskausaikana ja sitä kannattaa jatkaa myös vauvan syntymän jälkeen. On tärkeä kosteuttaa ihoa kun se venyy, mutta yhtä tärkeää on kosteuttaa sitä silloin kun se kutistuu takaisin.

Vauvan kanssa ulkoilu ja kärryttely on mitä parasta liikuntaa. Se on sopivan lempeää keholle, mutta myös tehokasta. Vatsalihasten kanssa ei kannata pitää kiirettä heti synnytystä seuraavalla viikolla vaan anna niidenkin palautua rauhassa ennen kuin lähdet tekemään vatsalihasliikkeitä.

Imetys on tunnetusti toiminut hyvänä mahan kutistajana. Se polttaa hyvin kaloreita ja ilmeisesti myös auttaa jotenkin kohdun supistumisessa. Terveellinen ruokavalio auttaa myös mahan kutistumisessa. Suosi hedelmiä ja vihanneksia ja paljon kuitua. Muista juoda paljon vettä, jotta aineenvaihdunta pysyy vilkkaana.

Raskausarpia kannattaa hoitaa täsmävoiteilla. Usein nämä arvet paljastuvat vasta vauvan synnyttyä, jolloin iho saattaa roikkua "tyhjänä". Täsmävoiteiden avulla pystyt hoitamaan raskausarpia ja auttamaan niitä vaalenemaan. Mama Mion Goodbye Stretch Marks on turvallinen ja tehokas voide käyttää niin raskaus- kuin imetysajallakin.

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Hei hyvin menee!


Ystäväni oli törmännyt loistavaan artikkeliin Huffington Post:issa, jossa listataan viisi kohtaa täydellisestä vanhemmuudesta. Tämä oli ihan pakko laittaa jakoon.

Juttu lähti siitä, että todennäköisesti jokainen meistä äideistä tuntee epäonnistuvansa ja tekevänsä asioita väärin vanhempana. Jutun pointti on, että vanhemmuus on juuri sitä. Sitä voi lukea kasapäin opuksia siitä, miten asioita kannattaa tehdä; miten saat vauvasi nukkumaan, milloin kannattaa aloittaa kiinteät ruoat, millaisia vaippoja on paras käyttää, miten lapsesi oppii parhaiten puhumaan, ja niin edelleen. Jutun kirjoittajan sanoin, tällaiset opukset on usein kirjoitettu kirjoittajan lapselle.

Itsekin olen lukenut, ja tulen takuuvarmasti lukemaan jatkossakin, kyseisenlaisia opuksia. Saahan niistä vähintään mielenrauhaa siitä, että se oma mieltä askarruttava kuvio on täysin normaali. Olen kyllä myös saanut hyviä vinkkejä moneenkin pulmaan, etenkin vauvan ja taaperon nukkumiseen.

Parasta mitä äiti voi tehdä, on antaa itselleen tilaa epäonnistua ja olla stressaamatta omista valinnoistaan (mitä vaippoja, purkkiruokaa vai omatekoista, perhepeti vai vauvan oma huone, jne). Totuus on se, että kaikki meistä tekevät aina joistain näistä pikkuvalinnoista niin sanotusti väärin, joten aina niin sanotusti oikein valitsemisesta ei siis vaan kannata stressata liikaa! Tämä pitää itsekin iskostaa päähän...

Tämän postauksen alussa olevan taulukon juttuja lukiessa itsekin oivalsin, että kaikki nämä valinnat voivat olla tavalla tai toisella oikein tai väärin. Eli miten sitä ikinä näitä asioita tekeekään, voi onnitella itseään, että hei, hyvinhän mulla tässä menee! Ei se pikkulapsivaihe mitään tähtitiedettä olekaan, maalaisjärjellä pääsee niin pitkälle!

Nauttikaamme siis siitä, että voimme tehdä omat lastenhoitoon liittyviä valintojamme ihan itse, ja tehdä asioita juuri meille ja meidän yksilöllisille lapsillemme parhaiten sopivalla tavalla.

Eipä tässä tällä erää siis muuta, kuin hauskaa äitiyttä ja vanhemmuutta kaikille!

Miina

maanantai 17. joulukuuta 2012

Kyllä isi(kin) osaa



Itsekritiikin ja tunnustuksen aika on koittanut. Olen niuho. 

Jostain kumman syystä koen olevani pätevämpi lasteni hoitaja kuin mieheni, koska vietän lasteni kanssa enemmän aikaa kuin hän. Siksi, että olen äityslomalla, hän päivät töissä. Juttu on kuitenkin niin, että mies osaa hommat ihan hyvin ja hän on itse asiassa 2+ poikamme mielestä paljon kovempi jätkä kuin minä. Isin puhallus parantaa kolhutkin paremmin kuin äidin. Olen siis epäpätevä pipiin puhaltaja.

Kyllä, minä olen se joka huolehtii ruokailuista ja siitä, että lapsilla on tarpeeksi vaatetta päällä ulkona. Mutta kun olen poissa, homma hoituu kotona täysin suvereenisti. Lasten mentyä nukkumaan koti ei ehkä ole niin siisti kuin minun jäljiltäni, mutta onko sillä oikeasti väliä. 

Miksi kaikki pitäisikään tehdä samalla tavoin kuin minä, virheistähän sitä on itsekin tapansa oppinut? Miksi koen asiakseni antaa vinkkejä vauvan syöttämiseen, taaperon raivokohtauksiin, molempien nukkumaan laittamiseen ja milloin mihinkin? Miksi en voi vain antaa miehen löytää omat tapansa tehdä näitä lastenhoidollisia asioita ja kasvattaa, ihan omassa rauhassa? 

Vaikuttaa siltä, että monessa kodissa on vähän samantapainen asetelma. Äiti tietää ja tuntee lapset parhaiten ja kokee tekevänsä paljon enemmän, tai jopa liikaa, sen yhteisen kodin hyväksi. Voi hyvin ollakin näin, mutta pitäisiköhän kuitenkin antaa niille isille vähän enemmän tilaa tehdä lapsiin liittyviä juttuja ihan omalla tavallaan ja muodostaa näin ihan omanlainen suhde lapsiinsa? Minun ainakin pitäisi. 

Annankin tästä eteenpäin meidän perheen isille vaikkapa joulurauhan. En anna niitä itsellenikin ärsyttävän kuuloisia käteviä pikku vinkkejä, sillä hän ei niitä tarvitse. Enkä huomauttele siitä, miten joitain asioita "olisi kannattanut tehdä". Hän ei tarvitse näitä, koska on täysin pätevä. Kunhan vaan toimin joukkueen muonittajana. Katsotaan mikä tilanne on perheen aikuisten keskinäisessä tasapainossa joulun jälkeen, ehkäpä tämä joulurauha jatkuu ensi jouluun asti. Ainakin.

Miina

Kuva: DrumBum t-paitakauppa

maanantai 12. marraskuuta 2012

Oivaltavia ruokia vauvalle ja taaperolle, kiitos!


Tein kerrassaan mahtavan ruokakirjalöydön kirjastossa!

Myönnän, että olen hieman ruokafriikahtavaa sorttia.  Teen kaikki vauvanruoat itse, sekä hikoilen muutenkin hellan ääressä loihtien muullekin perheelle lämpimät ruoat joka päivä. Kuitenkin tuntuu siltä, että teen niitä samoja ruokia jatkuvasti. Minulle on tärkeää, että meillä noudatetaan tasapainoista ja terveellistä ruokavaliota ja panostan laadukkaisiin raaka-aineiseen. Melko paljon siis luomua, mutta kohtuuden rajoissa hinnan suhteen.

Eteeni eksyi uutuuskirja Luomuruokaa lapselle, kirjoittajana Matleena Lahti. Vaikka ei pitäisikään luomuruokaa ruokailukriteerinä, suosittelen tätä kirjaa kaikille vauvan ja lasten ruokailuun lisäideoita kaipaaville.

Kirjassa on aivan ihana kuvitus (kuvat Satu Nyström) ja ohjeet ovat yksinkertaisia, mutta jotenkin vaan niin oivaltavia. Kaikissa ohjeissa mainitaan selkeästi minkä ikäisille vauvoille annokset soveltuvat, 4-6kk iästä alkaen. Kirja on jaettu osiin eri aterioiden mukaan, aamupalasta iltapalaan. Aluksi tarjolla on myös paljon tietoutta ruokavalioista, eri ruoka-aineiden käytöstä lasten ruoissa, sekä osio luomuruoasta.

Enpä muuten ollut ajatellutkaan, että vauvallekin voisi maistattaa munakoisoa paahdettua munakoisoa (mikä on helposti lusikoitavissa paahtamisen jälkeen), tai että itse tehdyt mausteöljyt tuovat makua aika moneenkin ihan pienenkin lapsen ruokaan. Sitä paitsi voisin itsekin mielelläni syödä kalapullia ja yrttidippiä ja herkutella sen jälkeen jogurtti-marjapaistoksella. Yes, please!

Pitääkin tästä lähteä jääkaapille, kun herahti pahemman kerran vesi kielelle kirjaa selatessa ja ohjeita fiilistellessä. Huomenna taidan laittaa juurikin tuon jogurttipaistoksen 2-vuotiaalle testiin. Ja vauva saa ehdottomasti ensimmäsenä liha-aterianaan herkullisen kuuloista Bologneseä.

Miina

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Vertaistuki inspiroi, antaa voimaa ja pahentaa kahvi-addiktiota


Olen oikea onnen tyttö, kun saan nauttia monen muun pienen vauvan ja/tai taaperon äidin seurasta ja sitä kautta vertaistuesta lähes päivittäin.

Mikään ei voita sitä, että voi verrata silmäpusseja toisen yökukkujan kanssa tai puhua yhdessä ja paatoksella pissa-kakkajuttuja, luoda uskoa vartalon normalisoitumisesta tai ihan vaan vaihtaa vinkkejä ja kokemuksia vauva-arjesta. Kahvittelu samassa tilanteessa elävien kanssa tuo voimaannuttavia elämyksiä siitä, että ei ole ainoa pinnasängyn vieressä öisin roikkuva zombie tai milloin mistäkin vauvan Vaiheesta hysterisoitunut herkkis.

Asuinalueeni neuvola on kannustanut äitejä verkostoitumaan muiden äitien kanssa jo raskausaikana. Tapaamme melko usein "oman porukkani" kanssa ja vaikka kahvia (ja pullaa) kuluukin, palaan kotiin aina niin hyväntuulisena ja usein helpottuneenakin.

UseimmitenVälillä voi olla hankalaa yrittää saada mies ymmärtämään väsymyksen syvyyttä tai sitä, että ne päivät eivät ole pelkkiä päiväunia, kahvia ja pullaa ja lehtien lukemista tai facebookia, vaikka ainakin itse koen äitiysloman olevan kerrassaan ihanaa mutta myös työntäyteistä aikaa. Vertaistukitapaamisissa voi onneksi tuntea niin vahvaa yhteenkuuluvuutta muiden äitien kanssa, että tekisin mieli halata ja pussata koko porukkaa kun tuntuu että kaikki painiskelevat joissan määrin samojen vahvojen tunteiden ja haasteiden parissa kotona.

Onneksi täällä virtuaalimaailmassakin voi seurata muiden samassa elämäntilanteessa olevien elämää ja ajatuksia äitiydestä ja sitä kautta saada taas lisää perspektiiviä omaan tilanteeseen.

Pidetään siis lippu korkealla, vedetään yhtä köyttä ja annetaan huumorin kukkia äitiyden haasteita ja ihanuutta puidessa! Hyvä me!

Miina

Kuva: SheKnows Parenting


sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Julkisesti imettämisestä

Ruokatauko Norjan Stavangerissa melko värikkäissä puitteissa.

Ikuisuusaihe. Itsekin kuuluin niiden monien joukkoon, jotka raskausaikana jännittävät imettämistä julkisella paikalla. Rintojen paljastaminen tuntemattomien ihmisten - etenkin miesten - keskuudessa on luonnollisestikin arkaluontoinen asia.

Hyvin nopeasti esikoiseni synnyttyä tuo jännitys julkisesti imettämisestä kuitenkin kaikkosi. Itse koin, että lapseni ruokkiminen oli aina etusijalla, enkä olisi tätä tehdäkseni valmis hakeutumaan sivuun, mikäli se vaatisi ylimääräistä ponnistelua. Toki jos yksityisemmät puitteet ovat helposti saatavilla, käytän niitä enemmän kuin mielelläni.

Sitten on myös niitä imetysvastaisia ihmisiä, joita en osannut kuvitella olevan oikeasti olemassa. Etenkin Suomen kaltaisessa modernissa, tasa-arvoisessa yhteiskunnassa. En voi käsittää, miksi jonkun mielestä lapsen ruokkiminen tämän ollessa nälkäinen, on vastenmielistä. Etenkin, kun varmasti suurin osa äideistäkin sen mieluiten tekee mahdollisimman huomaamattomasti.

Muistan lukeneeni seuraamastani New Yorkilaisen nuoren naisen A Cup of Jo -blogista, että hänellä oli vastaus valmiina mahdollisille negatiivisviritteisille kommenteille hänen imettämisestään. Se meni jokseenkin näin: "Minulla on oikeus ruokkia lastani, julkisesti tai ei-julkisesti. Jos sinulla on ongelma sen suhteen, voit katsoa toisaalle". Mielestäni erittäin asiallinen sutkautus.

Olemme lähdössä pienelle lomamatkalle Kreikkaan. Mielessäni on taas imetys. Etelä-Euroopan maissa ollaan kovin lapsirakkaita, mutta en ole kovinkaan usein (ehkä koskaan!) nähnyt paikallisten imettävän julkisesti esimerkiksi Espanjassa tai Italiassa. Itse olen näin tehnyt ja tuntenut oloni vaivautuneeksi. Epäilemättä tulen taas näin tekemään - ja tuntemaan oloni vaivautuneeksi. Miksi? Imettäminen tosiaan on oikeuteni, ja itse käytän myös sellaisia imetysvaatteita, että juurikaan mitään "ylimääräistä" ei edes näy.

Millaisia kokemuksia tai tuntemuksia teillä muilla on julkisesti imettämisestä?

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Napanuoran katkeamattomuudesta


Viimeisten viikkojen aikana olen haastatellut muutamia ystäviäni, joiden esikoiset ovat aloittaneet koulu-uransa. Onko se ensimmäinen päivä ollut kovin tunteellinen äidille? Kaikki ovat vastanneet myöntävästi, mutta harva sanoi (tai myönsi) kuitenkaan itkeneensä. Niinpä niin, onhan äidin oltava urhea pienensä silmissä.

Itse olen vielä suhteellisen noviisi äitiyden ammatissa esikoiseni juuri täytettyä kaksi vuotta. Mutta nyt jo jännitän sitä hetkeä, kun vien lapseni ensimmäistä kertaa kouluun. Tai kun päästän heidät yksin bussiin. Tai uimahalliin. Tai - uskokaa tai älkää - edes omalle pihalle yksin. 


Kuvittelin ennen, että olisin äitinä sellaista rentoa tyyppiä. Mutta en olekaan. Ainakaan siinä mielessä, että tuo napanuoran kuvainnollinen tiukkuus minun ja pikkumiesteni välillä on melkoisen kovaa luokkaa.


En kuvittele voivani suojella heitä kaikelta. Vai kuvittelenko kuitenkin? Miten voin ikinä päästää heistä irti? Tuleekohan minulle ikinä sellainen luottamus, että he pärjäävät omillaan? Vai onko minun vain pakko hyväksyä se, että kolhut vahvistavat ja päästää heidät kokeilemaan elämää ja sen onnistumisia ja pettymyksiä ihan itse? Hui!


Satuin kuulemaan
Johanna Kurkelan biisin Ainutlaatuinen jossakin, jossa soi mummoradio aka Radio Suomi (ei siis tietenkään meillä kotona, koskaan). Se kolahti juuri näissä napanuoran katkaisu -tunnelmissa ja olen kuunnellut sitä useasti sen jälkeen - aina tippa linssissä. Enhän minä VOI päästää näistä pienistä ihmisistä ikinä irti, eikö se suojeleminen ole äidin elämäntehtävä!? ;)

Miina


Koala kuva: Attack of the cute, kuvatekstillä "Mom, a little too tight!"


Johanna Kurkela - Ainutlaatuinen

Missähän sut tehtiin?
Tähtien tuolla puolella
muovailtiin huolella

Ethän sä ikinä
kadota tuota katsetta?
Mitähän sä vielä kantaa voit
korkealla kun noin sä soit
Ei mitään tuu niin painavaa
et se sinut musertaa

Kaunis pieni ihminen
Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan

Keskellä ihmettä
Sen tajuu vasta jälkeenpäin
Taidat aavistaa jo sen
Yksin täytyy jokaisen
polku mennä pimeään
että pystyy elämään

Kaunis pieni ihminen
Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan

Sä saatat selvitä
vähin vammoin matkalla
Ystäväsi huolehtii
kun askelees on hatarat
Elämässä pitää kii
jos sen päältä putoat

Kaunis pieni ihminen
Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan

Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Sorry vaan miehet, mutta musta tuntuu...

...että kyllä siinä sittenkin on jotain perää. En olisi ikinä uskonut sanovani sitä tässä tasa-arvon maassa ja tähän maailmankaikkeuden aikaan. Siis että "women make the world go round".

Olen päässyt aivan uudelle tasolle lajissa Monen Asian Yhtäaikainen Ja Sujuvasti Peräkkäin Tekeminen. Minullahan on tässä käsissäni erittäin huonosti nukkuva vauva (paitsi öisin), uhmitteleva taapero kesälomalla hoidosta, kodin- ja pihanhoito, luonteena siisteysfriikkiys ja valmisruokavastaisuus. Ihan normipäivä on sellainen, jossa on vauhtia reippaan ylinopeussakon verran. Vaaratilanteitakin piilee joka toisen nurkan takana.

Välillä nauran tälle touhulle itsekseni ja loitsuan muutaman pahan sanankin välillä äänettömästi, mutta nyt kuitenkin päätin onnitella itseäni tässä kahvikupposen äärellä. Tietysti samalla kun jalkani heiluttaa vauvan sänkyä pakkoliikkeenomaisesti. Ruoka valmistuu, vaatteet peseytyvät, koti pysyy suht koht kuosissa. En voi olla herkuttelemalla kysymyksellä: onnistuisiko mieheltäni sama?

Okei, minä en osaa vaihtaa autonrenkaita, en osaa korjata rikkinäisiä huonekaluja, en osaa rakentaa yrttilaatikoita pihalle. Lista näistä en-osaa-asioista jatkuu loputtomiin ja tiedän olevani etuoikeutettu kun mieheni on kätevä monitaituri. Enkä myöskään osaisi kuvitella selviäväni tästä tällä nykyisellä kunnialla, jos lapsia olisi yksikin enemmän. Hatun nosto sellaisille äideille!

Mutta miten on, miltä meillä näyttäisi jos roolit vaihtuisivat? Vai onko tämä vain raskaushormonien luomaa hetkellistä (liiallista) itseluottamusta? Ja onko sillä edes mitään väliä?!

Aurinkoista kesän jatkoa!





Video: Napoli Family on YouTube

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Pienen ensimmäiset juhlat

Meidän vauva sai eilen nimensä. Voi sitä äidin onnen kyyneleiden ja tunteiden määrää. 

Kyynelehdin kun puhuin kummeista. Kyynelehdin kun valotin nimen taustaa, jossa viittasin omaan isääni. Kyynelehdin kun luin pojan saamia kortteja. Kyynelehdin ihan muuten vaan vielä vieraiden jo lähdettyäkin. Ja taas lisää kun syötin poikaa keskellä yötä. Vai olikohan se nestemäistä unihiekkaa?

Rakas ystäväni on antanut molemmille lapsillemme heidän synnyttyään syötävän söpöt Heljä Liukko-Sundströmin pienet keraamiset puput. Eikö olekin aivan ihana idea? Ne ovat kunniapaikalla meillä kotona (kuva alla).

Alla myös Hannele Huovin runo, joka saa kyynelet valumaan. Joka kerta.

Miina



Kun on oikein pieni
Hannele Huovi

Kun on oikein pieni,
voi lentää linnun untuvalla,
nukkua orvokinlehden alla,
kun on oikein pieni.

Kun on oikein pieni,
voi keinua heinässä heiluvassa,
levätä kukassa tuoksuvassa,
kun on oikein pieni.

Kun on oikein pieni,
voi istua lumihiutaleille,
liitää maailman tuulien teille,
kun on oikein pieni.

torstai 7. kesäkuuta 2012

Jaksaa, jaksaa, ehtii, ehtii!



Voi mitä kaikkea olinkaan suunnitellut tekeväni näinä ensimmäisinä vauvaviikkoina, kun vauvani vaan syö, kakkaa ja nukkuu. Toisin kävi. 

Tämänkin postauksen kirjoittamiseen on mennyt jo yli kaksi viikkoa. Meidän neliviikkoinen pikkuherra tykkää ihmetellä maailmaa päivisin sen sijaan, että nukkuisi tunteja kestäviä päiväunia. Seurauksena tästä äiti suunnittelee vain 15 minuuttia kestäviä miniprojekteja torkkuhetkiin ja tänä aikana juoksee kotona kirjaimellisesti pää kolmantena jalkana ja miettii jatkuvasti miten multitaskata parhaiten suihkussa käynti, pyykinpesu, ruoanlaitto, siivous, pihanhoito, bloggaaminen, nettishoppailu, juhlasuunnittelu, kunnon kohotus, esikoisen kanssa leikkiminen, pitkät puhelut vertaisystäville, parisuhteen hoito. Ja niin edelleen. *Haukotus*

Vauvan silkan ihanuuden lisäksi on onneksi olemassa niin paljon asioita, jotka helpottavat tätä vastasyntyneen "ei aikaa millekään" -kaaosta.

  • Kesä ja ah niin helppo ulkoilu (aurinko, missä olet tänään?)
  • Suklaa ja mansikat
  • Uudeelleen elämääni löytänyt K-A-H-V-I
  • Tuoreen äidin ihanat ihonhoitotuotteet (kovassa käytössä mama mio Boob Tube)
  • Kahvitteluhetket muiden pienten vauvojen äitien kanssa
  • Kukkaloisto ajalla-ennen-raskautta itse perustetussa kukkapenkissä
  • Päivä päivältä lähestyvä miehen kesäloma
  • Sohvalta kätevästi yhdellä kädellä luonnistuva nettishoppailu
  • Aikaa lukea Eve Hietamiehen Tarhapäivä kahdessa päivässä imettäessä. Suosittelen tätä ja sen aiheuttamaa terapeuttista ääneen naurua, joka tosin välillä säikyttää tankkaavaa vauvan! Lue kuitenkin ensin ensimmäinen osa Yösyöttö.

Tämä viisitoistaminuuttinen alkaa lähetä loppuaan, äidin tauko on tältä erää ohi. Kuulemisiin taas joltakin tulevalta tauolta!

Miina

tiistai 8. toukokuuta 2012

Terveiset parhaasta ajasta!


Olen Miina, viimeisiä hetkiä raskaana. Elän tätä pallomahaista aikaa toista kertaa, enkä tälläkään kertaa enää jaksaisi odottaa saavani pienen nyytin käsiini. Kammassani ei onneksi enää ole kuin muutama hassu päivä tai hetki. Ja sitten kohtaamme.

Tällä toisella kertaa minulla on hieman parempi käsitys siitä, millaisia muutamat seuraavat kuukaudet tulevat olemaan. Se helpottaa hieman, kun tietää edes jonkin verran mitä odottaa. Edessä on siis kaaosta, zombi-tunnetta, suurien tunteiden kuohua, jopa ajoittaista oman itsen kadottamista. Mutta niin ikimuistoisia, jännittäviä ja täysin omanlaisiaan hetkiä. Parasta aikaa, aina omalla tavallaan onnen tunteiden ja haasteiden sävyttämänä.

Esikoispoikani on paria kuukautta vajaat kaksi vuotta, ja sanoisin että tunnen jo melko intiimisti tämän Äiti-ammattinimikkeen ja siihen liittyvän uran alkumetrien monet kasvot. Niinhän sitä aina sanotaan, että se on maailman ihanin, mutta myös maailman vaikein ammatti. Mutta sitä palkitsevampaa ammattia ei taida ollakaan.

Tulen vilahtelemaan täällä Bebelanen blogissa enemmän ja vähemmän säännöllisesti tässä uuden äitiyden löytäessä oman rytminsä. Ajatuksena on jakaa kaikenlaisia ajatuksia, tunteita, ajankohtaisia asioita ja trendejä raskauden, äitiyden ja muutenkin naisellisen elämän ympäriltä. Jotenkin tässä elämäntilanteessa huomaa asioita ihan eri näkökulmista. Itse tunnun myös hakeutuvani keskustelemaan omista havainnoistani muiden samassa tilanteessa elävien, tai sen kokeneiden kanssa, entistäkin enemmän. Mikään ei voita kunnon keittiöpsyokologiaa, etenkin jos sitä kyydittää kupponen jotain ihanaa ja höyryvää. Pullakin suotaneen siihen kylkeen. Taustalla tuhisee yksi pieni ja jaloissa touhuaa toinen, vähän isompi pieni ja hänen kavereitaan. Sitä odotellessa siis.

Ensimmäisen Parasta aikaa -blogin postaukseni kunniaksi tässä tunteita herättelevä video parhaasta ajasta, äitiyden ammatista. Tai ihan miten sitä haluaakin kutsua, vanhemmuus kattaa myös isät. Video on tehty Lontoon 2012 olympialaisiin, mutta aiheen kiteytys on vaan niin kohdallaan. Itse en saanut vuolaasti valuvia kyyneleitä loppumaan hetkeen, edes videon loputtua. Mutta minä olenkin keskellä mitä voimakkainta tunnemyrskyä. :) Mutta en usko olevani yksin tämän reaktion kanssa...

Miina

By Procter & Gamble

Kuvassa minä ja masupallo tänään, verhottuina tämän hetkiseen suosikkiuniformuuni (Boob Sailor imetysmekko).

maanantai 13. helmikuuta 2012

Hei nyt naurattaa...

Tämä oli pakko laittaa tänne. En tiedä valitettavasti kenen kuva tämä on, mutta omaan Facebookiini se tömpsähti yksi aamu viime viikolla. Sen oli jakanut joku kaverini, joka puolestaan oli löytänyt sen kirjailija Isabel Losadan sivuilta. Hetki meni kun katsoin, että mitä tässä on hassua. Sen jälkeen aloin kovasti miettiä, että mikä idea jollekin on syntynyt ja miksi...