Julkisesti imettämisestä

Ruokatauko Norjan Stavangerissa melko värikkäissä puitteissa.

Ikuisuusaihe. Itsekin kuuluin niiden monien joukkoon, jotka raskausaikana jännittävät imettämistä julkisella paikalla. Rintojen paljastaminen tuntemattomien ihmisten - etenkin miesten - keskuudessa on luonnollisestikin arkaluontoinen asia.

Hyvin nopeasti esikoiseni synnyttyä tuo jännitys julkisesti imettämisestä kuitenkin kaikkosi. Itse koin, että lapseni ruokkiminen oli aina etusijalla, enkä olisi tätä tehdäkseni valmis hakeutumaan sivuun, mikäli se vaatisi ylimääräistä ponnistelua. Toki jos yksityisemmät puitteet ovat helposti saatavilla, käytän niitä enemmän kuin mielelläni.

Sitten on myös niitä imetysvastaisia ihmisiä, joita en osannut kuvitella olevan oikeasti olemassa. Etenkin Suomen kaltaisessa modernissa, tasa-arvoisessa yhteiskunnassa. En voi käsittää, miksi jonkun mielestä lapsen ruokkiminen tämän ollessa nälkäinen, on vastenmielistä. Etenkin, kun varmasti suurin osa äideistäkin sen mieluiten tekee mahdollisimman huomaamattomasti.

Muistan lukeneeni seuraamastani New Yorkilaisen nuoren naisen A Cup of Jo -blogista, että hänellä oli vastaus valmiina mahdollisille negatiivisviritteisille kommenteille hänen imettämisestään. Se meni jokseenkin näin: "Minulla on oikeus ruokkia lastani, julkisesti tai ei-julkisesti. Jos sinulla on ongelma sen suhteen, voit katsoa toisaalle". Mielestäni erittäin asiallinen sutkautus.

Olemme lähdössä pienelle lomamatkalle Kreikkaan. Mielessäni on taas imetys. Etelä-Euroopan maissa ollaan kovin lapsirakkaita, mutta en ole kovinkaan usein (ehkä koskaan!) nähnyt paikallisten imettävän julkisesti esimerkiksi Espanjassa tai Italiassa. Itse olen näin tehnyt ja tuntenut oloni vaivautuneeksi. Epäilemättä tulen taas näin tekemään - ja tuntemaan oloni vaivautuneeksi. Miksi? Imettäminen tosiaan on oikeuteni, ja itse käytän myös sellaisia imetysvaatteita, että juurikaan mitään "ylimääräistä" ei edes näy.

Millaisia kokemuksia tai tuntemuksia teillä muilla on julkisesti imettämisestä?

Lastenhuoneeseen pinkkiä vai sinistä, vai ei kumpaakaan?

Tyttöjen ja poikien perinteiset värit, siis se pinkki ja sininen, puhuttavat aina. Asetetaanko tämän päivän lapset tiettyihin sukupuolirooleihin jo syntymästä lähtien värivalinnolla vaatteissa, leluissa ja sisustuksessa? Tämä tuntuu olevan oikea ikuisuuskysymys.

Luonnollisesti pojan huoneeseen?

Ja tämä tytön huoneeseen.

Tajusin juuri, että meidän poikien huoneessa ainoa sininen väri on muuten valkoisen lipaston yksi laatikko, jonka maalasin vaaleansinisellä hetken mielijohteesta. Seinät ovat kellertävän beiget, lattialla tummanruskea matto ja verhoissa mustaa, ruskeaa ja harmaata. Seinätarroissa on kyllä poikamaisesti ajoneuvoja.

Ennen esikoiseni syntymää olin päättänyt olla ostamatta sinisiä vaatteita. Ensimmäiset pienet vauvanvaatteet olivatkin sukupuolineutraaleja väritykseltään ja kuoseiltaan. Mutta mitä sitten tapahtui? Lipaston laatikkoon löysi tiensä yhä useampi sinisävyinen, kuosiltaan poikamainen vaatekappale. Siltikin suuri osa on kyllä neutraalia, pakko todeta omaksi puolustuksekseni.

Jäin pohtimaan, että tytöille neutraalius värityksessä ja kuoseissa taitaa olla hankalampaa. Haaveilen uudesta tapetista tuonne lastenhuoneeseen. Tykästyin muutamaan sinisävyiseen, vaikka suosikkini onkin niitä niin sanottuja neutraaleja.

Lasten tapetteja selaillessa tulin huomanneeksi, että valikoimaa löytyy runsaasti tyttömäisistä, pinkkisävyisistä ja herkistä tapeteista. Samoin selkeästi sinistä ja poikamaista on tarjolla. Mutta ne neutraalit, jotenkin niistä niin moni näyttää minusta enemmän poikamaisilta. Johtuuko se siitä, että olen poikien äiti enkä osaa tarkastella maailmaa pienen tytön tai pienen tytön äidin silmin?

Suosikkini neutraali. Mutta onko tämä oikeasti ns. neutraali?

"Neutraali"?

Tämä menisi minulla läpi oikeasti neutraalina.

Tätä poikamaisen aivolohkon salakavalaa (?) vallankaappausta puoltaisi myös se, että huomaan jopa yksin kaupungilla kulkiessani pii-paa-autot, kaivurit, nosturit, mopot ja moottoripyörät, kaivot, ojat ja niin edelleen ihan automaattisesti. Hyvä että en itsekin ala kiljua ääneen ja osoitella näitä sormella niitä ohittaessa. Syytä huolestua tästä äidin poikamaisesta maailmankatsomuksesta?

Miina

Kaikki kuvat ihanan amerikkalaisen Dwell Studion valikoimasta.

Mistä on hyvät äidit tehty?

Löysin netistä Suomen Väestöliiton sivuilta kivan artikkelin, joka ansaitsee mielestäni tulla levitetyksi bloginkin kautta. Äidit usein uhraavat itsensä arjen menossa ja tohinassa, mutta mielestäni Maaret Kallio, erityistason seksuaaliterapeutti (NACS), Väestöliiton seksuaaliterveysklinikalta kirjoitti aiheesta provosoimatta, syyllistämättä ja ärsyttämättä. Ohessa artikkeli suoraan väestöliiton sivuilta.

(Kuva http://www.runningrachel.com/2011/11/03/i-am-a-good-mom-stickiness-abounds/)

Rintamaidosta, pitkästä pinnasta, kotona olemisesta, luomusoseesta, muffinintuoksusta, lähiruuasta, kestovaipoista, siististä kodista, virikkeistä, pottakakasta, muskarireissuista, raskausarvista, valvotuista öistä? Niistäkö on hyvät äidit tehty?

Äitikilpailu starttaa kiivaasti usein jo raskausaikana. Odottava äiti saa kuulla mahansa olevan liian iso tai omituisen pieni. Raskaana oleva ei osaa rauhoittua, vaan keskittyy liikaa töihinsä tai unohtelee tolkuttomasti raskausdementiassa. Lastenrattaat on valittu ekologisesti tai cityelämää kunnioittaen, kuohuviinisiemaus tai burana ovat merkki vastuuttomuudesta, kampaajan väriaineista puhumattakaan.

Meno ei taatusti laannu lapsen synnyttyä maailmaan. Herkkä äidin mieli kuulee moitteita ja vaatimuksia, vertailua ja vihjeitä. Milloin lasta ei saisi lelliä liikaa, milloin toruminen aiheuttaa järisyttäviä itsetunto-ongelmia. Lasten kasvaessa kilpa-ajo kiihtyy vielä ura- ja kotiäitien välillä jopa lehtien mielipidepalstoja myöten. Hiekkalaatikon reunalla arvotetaan, kenellä on rankinta ja kuka pääsee helpoimmalla. Onko tosiäiti kotona vai jatkaa uraa, tekee ruuat kotikeittiössä vai turvautuu eineksiin, antaa lapsen toisinaan yökylään vai valvoo sängyn vierellä ainoana vaihtoehtona?
Äiti voi olla äidille susi tai korvaamaton tuki ja lempeys, kun arjen puuduttavuus piinaa ja äitiyden saappaat ovat tolkuttoman suuret. Kirjassaan Taivaan täydeltä sormenjälkiä Katja Kaila tiivistää vertaistuen koskettavasti: ”Kiitos toisesta äidistä, joka myös usein väsyy, kiljuu ja räyhää. Kiitos, että hän uskaltaa sanoa sen ääneen”.

Äitiyden ihanuus ja syvällinen tärkeys voi kääntyä suositusten täyttämisiksi. Myös äitiyttä voi suorittaa niin pitkälle, että iloa katoaa pukluihin ja puuroihin. Lapsen päiväunienkaan aikana ei uskaltaudu pysähtymään omiin ajatuksiin ja kahvikupin ääreen. Sen sijaan sitä hinkkaa listoja ja lattioita puhtaaksi sekä valmistaa jo seuraavaa ruokaa. Hiljalleen lipuu tilanteeseen, jossa ei osaa pyytää apua sittenkään, kun on jo uupumuksen kynnyksellä. Tunteiden kirjosta on harva saanut riittävästi tietoa etukäteen, minkä vuoksi pelästyy pimeitä hetkiä, raivon välähdyksiä tai tylsyyden tappavuutta.

Jokainen on kuullut, että hyvinvoivan vanhemman siipien alla kasvaa hyvinvoiva lapsi. Puurtava tai uhrautunut äiti ei anna lapselleen hyvää lapsuutta vaan tauottaman mallin puuhaamisesta ja puunaamisesta, itsensä unohtamisesta. Vanhemmuus tarjoaa puuduttavia rutiineja riittävästi ilman että niitä etsii kivien ja kantojen alta. Kotona opitaan käytöstapojen ja kohteliaisuuden lisäksi vieläkin kultaisempi taito: olemisen taito. Kun lapsena oppii löllimään tiskivuorten haistessa, osaa aikuisenakin tarvittaessa höllätä. Kun ei yksin osaa ja uhraudu, opettaa lapsellekin avunhankkimisen tärkeyttä. Yksin ei pärjää kukaan – ei parhainkaan äiti.

Voisiko sittenkin hetken olla itselleen armollinen? Ostaa pinaattilettuja kaupasta ja suoda villakoirien juoksun? Antaa mennä hoitoon paita pikkaisen puurossa ja illan virikkeellisten sekä sosiaalisten harrastusten sijaan löhötä lahnana sohvan uumenissa? Pyytää hoitoapua ihan siksi, että voisi olla hetken läsnä omalle itselleen? Viedä lapsi puistotädille, jotta voisi lukea kappaleen kirjaa?

Mistä on hyvät äidit tehty? Levosta ja lempeydestä, suukoista ja halimisesta. Omasta hyvinvoinnista ja omannäköisestä elämästä.

Maaret Kallio, erityistason seksuaaliterapeutti (NACS), Väestöliiton seksuaaliterveysklinikka

-Salla

Onko seuraava lapsesi tyttö? Vai poika?

Olette kaikki varmaan kuullut innokkaalta ystävältä, anopilta tai lääkäriltä: kahden tai kolmen pojan jälkeen on ihan turha luulla enää saavansa tyttöä, koska todennäköisyys pojalle on niin suuri sen jälkeen. Tai mikäli sinulla on jo kolme tyttöä, voi unohtaa poikavauvat myös tulevaisuudessa. Niitä kun ei voi enää tulla, mikäli näitä viisaita on uskominen.

Yhdysvalloissa tehty tutkimus kumoaa nämä väittämät. Siellä tutkittiin 6000 erilaista perhettä, jotta asiaan ja todennäköisyyksille saatiin varmaan tietoa.

Tutkimuksen tiedot ovat peräisin NLSY:stä eli National Longitudinal Study of Youth.

 

51/49 Poika/Tyttö sääntö

Monissa maissa vallitseva 51/49 poika/tyttö sääntö löytyi myös tässä tutkimuksessa. Asiasta on tehty monta hypoteesia ja mietitty miksi näin on. Asiaa on selitetty mm. sillä, että pojat ovat hauraampia (poikavauvat selviävät tyttöjä harvemmin ensimmäisen ikävuoden ja miesten elinajanodotus on lyhyempi kuin naisten). Luonto on korjannut asian sillä, että syntyneistä lapsista poikia on 51% ja tyttöjä 49%.

Oli syy mikä tahansa, tämä sääntö näyttää pätevän hyvin laajalti maailmassa.

Tutkimus kertoo ns. ”stopping behavior”:sta eli kumman jälkeen vanhemmat yleensä lopettavat lasten saamisen. Voi olla, että usein vanhemmat myös haluaisivat tasapainon, eli yhden kumpaakin.

Tutkimus osoitti seuraavaa: Vanhemmat eivät saa lisää lapsia niin usein, jos ensimmäinen lapsi on tyttö.

 

Entä vaikuttiko kahden lapsen sukupuoli siihen, tuliko kolmas lapsi taloon?

Vanhemmat lopettavat 6% todennäköisemmin lasten saamisen, mikäli ensimmäiset kaksi lasta ovat poika ja tyttö. Vanhemmat, joiden kaksi ensimmäistä lasta ovat poikia, hankkivat 3% todennäköisemmin lisää lapsia, kuin ne, joiden kaksi ensimmäistä lasta ovat tyttöjä.

 

Entäs sitten neljäs lapsi?

 Vanhemmat, joilla on kolme samaa sukupuolta olevaa lasta, hankkivat neljännen lapsen vain 2% todennäköisemmin kuin ne vanhemmat, joilla on sekä tyttöjä että poikia.

Todennäköisimmin neljäs lapsi syntyy perheeseen, jossa on ennestään kaksi poikaa ja yksi tyttö.

 

Todennäköisyys tytölle ja pojalle

Entä mikä on todennäköisyys tyttö- tai poikavauvalle, jos kaikki edelliset lapset ovat juuri sitä toista sukupuolta.

Todennäköisyys saada tyttövauva

Todennäköisyys tyttövauvalle tuntuu pienenevän jokaisen poikavauvan jälkeen, mutta ainoastaan todella vähän. Jopa kolmen pojan jälkeen todennäköisyys tyttövauvalle on vain 6,4% pienempi kuin poikavauvalle.

 

Todennäköisyys saada poikavauva

Poikavauvan todennäköisyys sen sijaan kasvaa tyttövauvojen jälkeen, paitsi kahden tytön kohdalla; sen jälkeen on todennäköisempää saada kolmas tyttö.

 

Ottaen huomioon tämän tutkimuksen kaikki tulokset, on hieman todennäköisempää saada poika riippumatta aikaisempien lasten sukupuolesta. Se johtuu todennäköisesti 51/49 säännöstä.

 

Todennäköisyys sille, että kaikki lapset ovat samaa sukupuolta

Vaikka on melkein yhtä todennäköistä saada joko tyttö tai poika, mahtuu maailmaan myös suuriakin perheitä, joissa kaikki lapset ovat samaa sukupuolta.

Tästä taulukosta näkee, miten jakautuman tulisi mennä todennäköisyyksien mukaan.

Tästä taulukosta taas näkee, miten todellisuudessa se on mennyt:

Tutkimuksen loppupäätelmänä oli, että vaikka kuka tahansa puhuisi 30% tai 70% todennäköisyydestä poikiin tai tyttöihin, se ei usein pidä paikkaansa. Jokaisen raskauden kohdalla on lähes 50% mahdollisuus sekä tyttöön että poikaan. Jos sinulla on jo 3 poikaa, todennäköisyys neljännelle pojalle on vain noin 2-6% suurempi. Jos sinulla taas on tyttöjä ennestään, on hieman todennäköisempää, että seuraava lapsi on poika.

Linkin tutkimukseen lähetti Bebelane-blogin lukija, kiitos hänelle!

Alkuperäinen artikkeli:

http://www.in-gender.com/XYU/Odds/Gender_Odds.aspx

Salla

 

Napanuoran katkeamattomuudesta

Viimeisten viikkojen aikana olen haastatellut muutamia ystäviäni, joiden esikoiset ovat aloittaneet koulu-uransa. Onko se ensimmäinen päivä ollut kovin tunteellinen äidille? Kaikki ovat vastanneet myöntävästi, mutta harva sanoi (tai myönsi) kuitenkaan itkeneensä. Niinpä niin, onhan äidin oltava urhea pienensä silmissä.

Itse olen vielä suhteellisen noviisi äitiyden ammatissa esikoiseni juuri täytettyä kaksi vuotta. Mutta nyt jo jännitän sitä hetkeä, kun vien lapseni ensimmäistä kertaa kouluun. Tai kun päästän heidät yksin bussiin. Tai uimahalliin. Tai - uskokaa tai älkää - edes omalle pihalle yksin. 

Kuvittelin ennen, että olisin äitinä sellaista rentoa tyyppiä. Mutta en olekaan. Ainakaan siinä mielessä, että tuo napanuoran kuvainnollinen tiukkuus minun ja pikkumiesteni välillä on melkoisen kovaa luokkaa.

En kuvittele voivani suojella heitä kaikelta. Vai kuvittelenko kuitenkin? Miten voin ikinä päästää heistä irti? Tuleekohan minulle ikinä sellainen luottamus, että he pärjäävät omillaan? Vai onko minun vain pakko hyväksyä se, että kolhut vahvistavat ja päästää heidät kokeilemaan elämää ja sen onnistumisia ja pettymyksiä ihan itse? Hui!

Satuin kuulemaan Johanna Kurkelan biisin Ainutlaatuinen jossakin, jossa soi mummoradio aka Radio Suomi (ei siis tietenkään meillä kotona, koskaan). Se kolahti juuri näissä napanuoran katkaisu -tunnelmissa ja olen kuunnellut sitä useasti sen jälkeen - aina tippa linssissä. Enhän minä VOI päästää näistä pienistä ihmisistä ikinä irti, eikö se suojeleminen ole äidin elämäntehtävä!? ;)

Miina

Koala kuva: Attack of the cute, kuvatekstillä "Mom, a little too tight!"

Johanna Kurkela - Ainutlaatuinen

Missähän sut tehtiin?
Tähtien tuolla puolella
muovailtiin huolella

Ethän sä ikinä
kadota tuota katsetta?
Mitähän sä vielä kantaa voit
korkealla kun noin sä soit
Ei mitään tuu niin painavaa
et se sinut musertaa

Kaunis pieni ihminen
Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan

Keskellä ihmettä
Sen tajuu vasta jälkeenpäin
Taidat aavistaa jo sen
Yksin täytyy jokaisen
polku mennä pimeään
että pystyy elämään

Kaunis pieni ihminen
Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan

Sä saatat selvitä
vähin vammoin matkalla
Ystäväsi huolehtii
kun askelees on hatarat
Elämässä pitää kii
jos sen päältä putoat

Kaunis pieni ihminen
Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan

Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan