torstai 2. toukokuuta 2013

Vauvajuhlat, babyshowerit vai uuden äidin juhlat?


Babyshowerien suosio sen kuin kasvaa! Usein kaikki huomio kiinnittyy masussa asuvaan tulevaan pieneen uuteen tyyppiin ja äiti jää ehkä vähemmälle. Löysin kivan kutsun netistä, jossa on jo kutsussa huomioitu sekä tuleva uusi vauva että uusi äiti.

Kaikki odottaa vauvan syntymää niin kovasti, että usein unohtuu, että samalla syntyy myös uusi äiti. Äidille kaikki on yhtä uutta kuin vauvallekin. Äiti kaipaa tukea ja apua uuden elämäntilanteen kanssa ja babyshowerissa voisi ottaa huomioon tulevan äidinkin.

Babyshowereissa on usein leikkimielisiä kilpailuja tai muuta ohjelmaa. Vanha tuttu hääleikki voisi sopia myös babyshoweriin. Häissä 12 sukulaista ja ystävää saa tehtävät ensimmäisen avioliittovuoden ajaksi jokaiselle kuukaudelle. Babyshoweriin sen voisi soveltaa esimerkiksi neljälle tai vaikka kahdeksalle ensimmäiselle viikolle. Ystävät ja sukulaisnaiset voisivat vuorollaan luvata uudelle äidille pieniä palveluksia.

Kukapa uusi äiti ei arvostaisi, jos päivällinen tulisi kerrankin valmiina kotiin. Olkoon se vaikka helppo lohikiusaus tai nakkikeitto, mutta jos se tuodaan ovesta lämpimänä kun äiti on yltä päältä maidossa ja puklussa, tuo ateria jää varmasti mieleen.

Tai miten olisi koko talon imurointi. Joskus uusi äiti on niin kertakaikkisen poikki, että pelkkä imurin esille otto vie liikaa energiaa. Tällöin ihana ystävä voisi soittaa ovikelloa, napata imurin käteen ja vetää pölypallot puoleensa.

Tai entä jos ystävä tarjoutuisi lastenvahdiksi siksi aikaa, että uusi äiti voi käydä r-a-u-h-a-s-s-a suihkussa, tehdä hiusnaamion ja lakata varpaan kynnet?

Aina avun ei tarvitse olla kovin suureellista tai kallista, usein jo pieni elekin voi auttaa uskomattoman paljon. Sitä ei ehkä helposti tule pyydettyä apua, mutta jos babyshowerissa jakaisi tehtäviä kavereiden kesken, tuleva äiti tulisi varmasti muistamaan nämä ystävänpalvelukset pitkään!