torstai 27. helmikuuta 2014

Siinä se nyt on!


Odotettu ja jännitetty uusi äitiyspakkaus! Kela julkaisi uudet kuvat pari päivää sitten ja keskustelu on käynyt kuumana sen jälkeen eri medioissa. Jotkut ovat olleet puolesta ja toiset vastaan.

Itse sain äitiyspakkauksen vain muutama viikko sitten, kun neljäs lapsemme on syntymässä loppukeväästä. Äkkiseltään katsottuna tuntuu, että tämä vanhempi pakkaus oli ehkä aavistuksen neutraalimpi. Siitä pakkauksesta olinkin kuullut aika paljon hyvää sanottavaa ja ystävät ja tuttavat olivat tykänneet kuoseista.

Ihan oikeastihan niillä väreillä ja kuoseilla ei pitäisi olla suurta merkitystä, sillä kyseessä on ihan mieletön perinne ja hieno juttu, jota Suomessa on jaettu jo vuosikymmenien ajan. Äitiyspakkausta alettiin jakaa ensimmäisen kerran vuonna 1938 ja se oli suunnattu vähävaraisille äideille. On hyvä muistaa, että äitiyspakkaus on maailmanlaajuisesti ihan ainutlaatuinen!

Suunnittelija Tiia Vanhatapio kommentoi kovin sanoin eilisessä Iltasanomissa uutta äitiyspakkauksen sisältöä. Vaatteet ovat hänestä ok, mutta kuosit ovat hänestä sekametelisoppa, jota on ollut päättämässä 10 eri ihmistä. Hän meinasi, että ruotsalainen äitiyspakkaus näyttäisi raikkaalta, harmoniselta ja hauskalta. http://www.iltasanomat.fi/perhe/art-1288658899669.html?pos=ksk-nln

Niin tai näin, oma pakettini odottaa makuuhuoneen lattialla käyttäjäänsä ja vaatteet pitäisi vielä pestä ja silittää. En ole vielä ehtinyt kunnolla katsomaan paketin sisältöäkään, joten jossain kohtaa pitää fiilistellä mitä kaikkea sieltä löytyykään!