sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Nukutustemppuja



Kapalointi. Olen viime aikoina miettinyt, että kapalointi on unohdettu vanhan kansan taito, joka tulisi elvyttää. Itse olen yrittänyt kapalointia, sillä kyllähän se jo synnytyssairaalassa mainittiin. Ehkä pari-kolme kertaa. Mutta muutamassa sekunnissa molemmat ovat potkineet ja kiehnänneet itsensä sieltä ulos. Siihen se onkin sitten jäänyt.

Nyt olen törmännyt muutamaankin eri otteeseen siihen, että jos ja kun kapaloinnin tekee oikein, se paitsi pysyy, niin todella auttaa rauhottamaan vauvan nukkumaan paremmin. Niin yksinkertaista. Niin ihmeellistä.

Ja kuinka monta iltaa ja yötä täällä on kärsitty. Jos kapalointi ei nyt koko ongelmaa olisi ratkaissut, ainakin se olisi voinut helpottaa! Miksei kukaan puhu siitä sen enempää? Tahdon pakollisen kapalointikoulutuksen kaikkiin sairaaloihin ja neuvoloihin! Pieni taito ihmiselle, suuri harppaus vanhemmuudelle. Vanhat taidot siis kehiin!

Nykymuodot kapaloinnille ovat kaiketi unipussit – joita ehdottomasti aion yrittää uudestaan – sekä erilaiset keinut. USAssa näin motorisesti itseään keinuttavan pienen kehdon. Ja tunsin melkeinpä kateudenpistoksen. Siellä päin maailmaa käytetään vauva-aikana jos jonkinmoisia vekottimia, mutta tämä – katselin sitä ja mietin kuinka monta unituntia sekin olisi voinut meillä pelastaa! Ottaisin ehdottomasti, jos nyt saisin valita. (kokeilisin jopa sydämentahtiin lyöviä lakanoita, joista ensi kertaa kuullessani olin pökertyä turhuuksien turhuutena – nyt en enää tuomitse niin nopeasti – mitä vain jotta yöllä nukutaan, on uusi mantrani..)

Toinen erinomainen nukuttamisratkaisu, josta kuulin hiukan myöhään, on vauvakeinu. Sekin taitaa kyllä olla vanha keksintö. Milloin ne on unohdettu? Ihmiskunta on niin vanha, että keinotkin saada pikkuihmiset nukahtamaan on varmasti keksitty aikoja sitten. Ne pitäisi vain kaivaa taas esiin.

Jos vielä joku tietää, millä vanhalla kikalla saadaan taaperot pysymään sängyssä, ollaan voiton puolella. Tänäänkin sain puolitoista tuntia palauttaa pikkuneitiä takaisin sänkyyn. No, askel ja ilta kerrallaan tästäkin varmasti selvitään. Hyviä unia kaikille!

Eeva

Kuva: Lisa Rosario Photography

maanantai 17. joulukuuta 2012

Kyllä isi(kin) osaa



Itsekritiikin ja tunnustuksen aika on koittanut. Olen niuho. 

Jostain kumman syystä koen olevani pätevämpi lasteni hoitaja kuin mieheni, koska vietän lasteni kanssa enemmän aikaa kuin hän. Siksi, että olen äityslomalla, hän päivät töissä. Juttu on kuitenkin niin, että mies osaa hommat ihan hyvin ja hän on itse asiassa 2+ poikamme mielestä paljon kovempi jätkä kuin minä. Isin puhallus parantaa kolhutkin paremmin kuin äidin. Olen siis epäpätevä pipiin puhaltaja.

Kyllä, minä olen se joka huolehtii ruokailuista ja siitä, että lapsilla on tarpeeksi vaatetta päällä ulkona. Mutta kun olen poissa, homma hoituu kotona täysin suvereenisti. Lasten mentyä nukkumaan koti ei ehkä ole niin siisti kuin minun jäljiltäni, mutta onko sillä oikeasti väliä. 

Miksi kaikki pitäisikään tehdä samalla tavoin kuin minä, virheistähän sitä on itsekin tapansa oppinut? Miksi koen asiakseni antaa vinkkejä vauvan syöttämiseen, taaperon raivokohtauksiin, molempien nukkumaan laittamiseen ja milloin mihinkin? Miksi en voi vain antaa miehen löytää omat tapansa tehdä näitä lastenhoidollisia asioita ja kasvattaa, ihan omassa rauhassa? 

Vaikuttaa siltä, että monessa kodissa on vähän samantapainen asetelma. Äiti tietää ja tuntee lapset parhaiten ja kokee tekevänsä paljon enemmän, tai jopa liikaa, sen yhteisen kodin hyväksi. Voi hyvin ollakin näin, mutta pitäisiköhän kuitenkin antaa niille isille vähän enemmän tilaa tehdä lapsiin liittyviä juttuja ihan omalla tavallaan ja muodostaa näin ihan omanlainen suhde lapsiinsa? Minun ainakin pitäisi. 

Annankin tästä eteenpäin meidän perheen isille vaikkapa joulurauhan. En anna niitä itsellenikin ärsyttävän kuuloisia käteviä pikku vinkkejä, sillä hän ei niitä tarvitse. Enkä huomauttele siitä, miten joitain asioita "olisi kannattanut tehdä". Hän ei tarvitse näitä, koska on täysin pätevä. Kunhan vaan toimin joukkueen muonittajana. Katsotaan mikä tilanne on perheen aikuisten keskinäisessä tasapainossa joulun jälkeen, ehkäpä tämä joulurauha jatkuu ensi jouluun asti. Ainakin.

Miina

Kuva: DrumBum t-paitakauppa

tiistai 11. joulukuuta 2012

Cry Baby


Vauvani on huutaja. Kun poika on hereillä, huuto on lähes jatkuvaa. Se alkoi kuusiviikkoisena. Sisko oli koliikkinen, joten uutta tämä ei ollut. Nyt jopa helpompaa kuin silloin. Nukumme sentään illat ja yöt suht hyvin. Ja nyt on tietoisuus, että tämä loppuu kyllä aikanaan.

Mutta tiedättekö sen tunteen, kun teet kaikkesi, mutta huuto vain jatkuu? Olimme kutsuttuja mieheni ystävän vanhempien luokse syömään. Niinpä. Voitte kuvitella. Iso porukka, josta tunnen juuri ja juuri jokusen, istuu alas pöytään syömään. Minä hytkyn vauva sylissä hiukan sivussa ja yritän saada huudon loppumaan.

Se kylmä hiki, joka vain lisääntyy ja lisääntyy, kun huuto jatkuu ja jatkuu. Hytkyt ja hytkyt ja annat tuttia ja yrität syöttää ja kävellä ja heilua ja jutella. Eikä mitään tapahdu.

Mietin hikisenä ja ahdistuneena, että kuinka pian kehtaan sanoa, että nyt on kyllä lähdettävä. Silmät etsivät miestä hätiin, kun talon isäntä kulkee ohitseni ja sanoo, että ”täällä on vain kohtuullinen huuto sallittua”. Hetkeksi järkytyn, kunnes tajuan, että se olikin vain vitsi.

Sitten ehdin huomata, että kukaan ei katsele tuomitsevasti tai ylipäätään kiinnitä meihin mitään huomiota. Muutama äiti sanoo, että meidänkin vauva oli huutaja. Emme olekaan muiden kauhu. Sitä helpotuksen tunnetta en pysty kuvaamaan.

Pienen pieni ystävällinen sana, kun itse on huutamisen keskiössä, tekee väsyneelle äidille enemmän kuin ihmeitä. Kunpa useampi muistaisi sen.

Tapaus tuli mieleeni, kun luin Riku Rantalan kolumnia ”Vain Suomessa vihataan lapsia”
http://www.hs.fi/matka/Vain+Suomessa+vihataan+lapsia/a1352353735028?ref=fb-share.
Jostain syystä Suomessa ollaan lapsimyönteisiä niin monella taholla, mutta tavallisessa kanssakäymisessä se saattaa unohtua. Juuri silloin kun se olisi niin tärkeää. Ruuhkabussissa. Kaupassa. Lentokoneessa.

Saati ravintolassa. Enkä tällä tarkoita, että ravintoloiden tulisi täyttyä huutavista lapsista. Suomessa ei kukaan tuo nukkuvaakaan vauvaa vaunuissa ravintolaan samalla kun vanhemmat nauttivat hetkestä yhdessä, kuten on ylen tavallista esimerkiksi Espanjassa. Siellä ravintolan henkilökunta ilomielin raivaa tietä vaunuille ahtaiden pöytien lomassa. Sitä ystävällisyyttä kaipaisi joskus Suomessakin.

Ja miten meidän ilta jatkui? Vauva nukahti, ja minäkin pääsin syömään. Vieraiden taaperot ja leikki-ikäiset juoksivat iloisesti talossa vanhempien syödessä ja rupatellessa. Rennompaa tunnelmaa saa hakea.

Eeva

kuva: Pink Sherbet Photography

maanantai 3. joulukuuta 2012

Kotiäidin paras (tauko)paikka

Huolimatta siitä, että kotona lasten kanssa olevan äidin tilanteesta keskustellaan melko paljon julkisuudessa juuri nyt, on selvää että hän tarvitsee hetken taukoja. Muskarin, kerhon, puistoilun jälkeen maistuu kaikille lounas, välipala tai vaikka vaan äidille kupponen kuumaa. Tai kylmääkin, jos hiki on noussut päähän. ;) 

Maistuisiko super-terveellinen smoothie?
Muiden "mammakavereiden" ja heidän lapsiensa tapaaminen on monelle (ainakin minulle) tärkeä säännöllinen ohjelmanumero. Lapset tapaavat toisia lapsia ja tutustuvat omien vanhempien ja sukulaisten lisäksi muihinkin aikuisiin ja äiti saa juttukavereita samoja ja eri asioita pohtivista äideistä ja kavereista.

Useimmiten on helpointa treffata jonkun kotona, niin lapset saavat temmeltää rauhassa, vaipanvaihto on helppoa ja äidit saavat istahtaa mukavasti. 

Vai olisiko tarvetta tälle!?
Mutta millainen olisi sellainen julkinen paikka, johon äiti yhden tai useamman vauvan tai vähän vanhemman lapsen kanssa mieluiten menisi? Mikä olisi tärkeintä? Iso leikkipaikka hyvällä näkyvyydellä pöydästä käsin, tilavat saniteettitilat hoitopöytineen, mukavat tuolit äidille, terveellinen, äidin jaksamista parantava lounas, hyviä herkkuja kahvin tai teen kanssa, kotiruokaa taaperolle, soseita vauvalle? 

Minun toivomuslistallani ovat nuo kaikki, ei sen kummempaa! Ja kun tuon kaiken saisi kauniissa ympäristössä, lapsia ymmärtävien kanssa-asiakkaiden kanssa ja siinä sivussa vaikka vähän asiaan liittyvää ostettavaa, olisin siellä ollessani ehkäpä jokseenkin taivaassa. 

Mitä teidän muiden mielestä löytyisi kotiäidin unelmakahvilasta tai muusta vastaavasta paikasta? Sellaisesta, mihin mennään lapset mukana kaikki viettämään mukavaa hetkeä.

Miina

Kuvat: Miina omia

PS. Tuon superterveellisen ja hyvänmakuisen smoothien ohjeen löydät täältä.

tiistai 27. marraskuuta 2012

Dr. Seuss vastaan Muumit ja kuinkas sitten kävikään...


 
 
 
Olen saanut kyselyitä, mitä kohta parivuotiaamme toivoisi synttärilahjaksi. Esikoisemme nauttii yhteisistä lukuhetkistämme. Olenkin vastaillut, että jokin kiva kirja on aina mukava lahja siinä toivossa, että löytäisimme jonkin uuden, rakastettavan tuttavuuden.

Perheemme on amerikkalais-suomalainen ja kaksikielinen, joten yritän lukea suomalaisia lastenkirjoja aina kuin vain mahdollista paitsi kielen myös sen vuoksi, että olen itse aina rakastanut lukemista. Toivon, että lapseni löytäisivät kirjojen sisältämän salaisuuden. Ikäväkseni olen kuitenkin ollut hiukan pettynyt suomalaiseen kirjallisuuteen nimenomaan taaperoikäisille.

Jotta lapsemme oppivat toisen äidinkielensä sekä kasvavat tuntemaan amerikkalaisen (lasten)kulttuurin, olen varta vasten selvittänyt, millaista kirjallisuutta tulisi hankkia. Siksi olen ostanut meille monia amerikkalaisia lastenklassikoita, joita on runsaasti ja monipuolisesti. Suoraan sanottuna olen ollut iloisesti yllättynyt, kuinka mukaansatempaavia ja oivallisia lastenkirjoja Yhdysvalloissa on - vauvoista lähtien.

Sitten ryhdyin miettimään, mitä suomalaisia vastaavuuksia löytyy. Mauri Kunnakset, Nopolat, Tatu ja Patut ova ihania, mutta kaikki hiukan vanhemmille. Vanhat Minttu-kirjat olen kyllä löytänyt ja todennut ihastuttaviksi. Samoin Kristiina Louhet. Ja niitä myös esikoinen jatkuvasti pyytää lukemaan. Aikuisenkin kun on kirjoista pidettävä, jotta niitä jaksaa lukea sen sata kertaa. Mutta onko muita? Hyviksi todetut jakoon!

 Samaan ongelmaan törmäsin, kun mietin hyvää iltasatua. Amerikassa lapset ovat nukahtaneet Goodnight Moonin tahtiin jo yli 60 vuotta sekä tusinan muun rakastettavan iltasadun. Nimenomaan nukkumista ajatellen en toistaiseksi ole löytänyt yhtään (perheen pienimmille tarkoitettua) ihanaa suomalaista iltasatua Kirsi Kunnaksen runoutta lukuunottamatta. Olenko vain ollut sokea? Hyviä ideoita otetaan vastaan!
Eeva

maanantai 19. marraskuuta 2012

Paha seuralainen syyllisyys


Satuin äskettäin näkemään 7. taivas ohjelman, jossa haastateltiin traagisia kokenutta toimittaja Asta Leppää. Hän oli tehnyt “jääkaappitestin”. Eli laittanut viikon verran ylös hetkiä jolloin kokee lasten suhteen syyllisyyttä ja toisaalta onnenhetkiä. Lopputuloksena oli, että syyllisyyshän se kertoina voitti.

Mitä tämäkin kertoo siitä, kuinka vanhemmuus, ja äitiys ehkä erityisesti, on aina jonkin paremman tavoittelua – koskaan ei riitä. Paineita riittää kyllä. Ja sitten syyllisyys iskee päälle. Itse ainakin tunnistan tämän. Se alkoi jo raskausaikana. Milloin oli syönyt jotain mitä ei pitänytkään tai ei käynyt neuvolan ohjeen mukaan reippailemassa saati harjoitellut lantionpohjaa tai – herra paratkoon! - ei kuunnellut tarpeeksi klassista musiikkia vauvan kehityksen vuoksi. Ja niin edelleen.

Nyt syyllisyys on meillä vielä ahkerammin läsnä. Känkkäränkkäkin tulee – ainakin virallisesti - vain kerta viikkoon, mutta äidin syyllisyys harva se päivä. Milloin katsotaan ihan liikaa videoita (koska äiti on väsynyt), eikä leikitä yhdessä tarpeeksi (äiti osaa laulaa vain Hämähämähäkin ja Piippolan vaarin, eikä ainakaan keksi mitään askarteltavaa) tai ruoka on häthätää koottu tähteistä – tai apua – puolivalmisteista.

Jos nuo eivät riitä, syyllisyys iskee muilta tahoilta. Potta, jota ei olla edes kunnolla alettu harjoitella. Kestovaippojakin on käytetty vain satunnaisesti. Tuttikin on kuulemma poikalapsilla pahasta. Kuopusparka saa ylipäätään huomiota niin paljon vähemmän kuin siskonsa.  Parisuhdekin pitäisi muistaa.  Saati päiväkoti vai ei -kuvio. Ja niin edelleen.

Huh. Onneksi pahimpaan syyllisyyspuuskaan ystävät toteavat, ettei lapsi siitä saa traumoja ja jakavat omat pähkäilynsä. Parhaiten oma syyllisyys kuitenkin unohtuu, kun lapsi pomppii vieressä voitonriemuisena. Pomppiminen kun on niin kivaa. Joskus tekisi äidillekin hyvää vain pomppia.
 
Eeva
 

perjantai 16. marraskuuta 2012

Äidistä yrittäjäksi: Laurelin

Mikä kumma siinä onkaan, että pienen ihmisen synnyttyä äidin ajatukset saattavat heittää kuperkeikan. Aiemmin on tehty työtä sen kummemmin miettimättä enempää. Lapsen synnyttyä myös ajatus työssä käymisestä saattaa laajentua. Lapsen saaminen myös usein innoittaa ja inspiroi kokeilemaan uutta.

Myös Laura Lehdolle kävi näin.

Esikoisen synnyttyä Laura alkoi ommella kestovaippoja omalle vauvalleen. Kuosit oli nättejä, vaippoja syntyi vauvan hoidon ohella yli omien tarpeiden. Laura päätyi ompelemaan vaippoja myös kahdelle yritykselle tilaustyönä. Hän alkoi miettiä myös ihan omaa tuotemerkkiä, jonka puitteissa voisi myydä omia vaippamalleja. Oma yritys oli siis perustettava tälle yritystoiminnalle. Vuonna 2008 syntyi Laurelin.

Aluksi Laura hoiti yhtä lasta, sitten kahta lasta, ompeli ja myi tuotteita erilaisissa tapahtumissa. Kolmannen lapsen syntymän jälkeen Laura pääsi lastenvaateliikkeeseen myymään omia tuotteitaan shop-in-shop -tyylillä. Työajat olivat haastavat pienten lasten äidille, mutta oppimiskokemuksena kauppakeskusympäristö oli erinomainen jatkoa ajatellen.

Laura alkoi pyörittää mielessään ajatusta omasta liikkeestä, joka myisi muitakin tarvikkeita kestovaippojen lisäksi. Mukaan tulivat ekologiset kodinhoitotuotteet, tekstiilejä vauvalle, kivoja vanhan ajan leluja ja mummolan tunnelmaa. Laurelin-puoti avasi ovensa Paimiossa Vistan raitilla ja omistaja itse istuu tiskin takana iloisena.

Kolmen lapsen äitinä Lauralla on hyvä näkemys siitä, mitä pienet tarvitsevat ja miten maailmaa voi muuttaa pikkuisen paremmaksi kestävillä jokapäiväisen arjen valinnoilla.

Lauran puodista Laurelinista saa persoonallisia ja kivoja lahjoja myös pukinkonttiin. Laurelin toimii myös nettikauppana osoitteessa www.laurelin.fi .

Lastentarvikeliike Laurelin, Vistantie 6, 21530 Paimio, puh. 044-0558090

Liikkeen aukioloajat:
ti-pe klo 11-17,
la 11-15  

maanantai 12. marraskuuta 2012

Oivaltavia ruokia vauvalle ja taaperolle, kiitos!


Tein kerrassaan mahtavan ruokakirjalöydön kirjastossa!

Myönnän, että olen hieman ruokafriikahtavaa sorttia.  Teen kaikki vauvanruoat itse, sekä hikoilen muutenkin hellan ääressä loihtien muullekin perheelle lämpimät ruoat joka päivä. Kuitenkin tuntuu siltä, että teen niitä samoja ruokia jatkuvasti. Minulle on tärkeää, että meillä noudatetaan tasapainoista ja terveellistä ruokavaliota ja panostan laadukkaisiin raaka-aineiseen. Melko paljon siis luomua, mutta kohtuuden rajoissa hinnan suhteen.

Eteeni eksyi uutuuskirja Luomuruokaa lapselle, kirjoittajana Matleena Lahti. Vaikka ei pitäisikään luomuruokaa ruokailukriteerinä, suosittelen tätä kirjaa kaikille vauvan ja lasten ruokailuun lisäideoita kaipaaville.

Kirjassa on aivan ihana kuvitus (kuvat Satu Nyström) ja ohjeet ovat yksinkertaisia, mutta jotenkin vaan niin oivaltavia. Kaikissa ohjeissa mainitaan selkeästi minkä ikäisille vauvoille annokset soveltuvat, 4-6kk iästä alkaen. Kirja on jaettu osiin eri aterioiden mukaan, aamupalasta iltapalaan. Aluksi tarjolla on myös paljon tietoutta ruokavalioista, eri ruoka-aineiden käytöstä lasten ruoissa, sekä osio luomuruoasta.

Enpä muuten ollut ajatellutkaan, että vauvallekin voisi maistattaa munakoisoa paahdettua munakoisoa (mikä on helposti lusikoitavissa paahtamisen jälkeen), tai että itse tehdyt mausteöljyt tuovat makua aika moneenkin ihan pienenkin lapsen ruokaan. Sitä paitsi voisin itsekin mielelläni syödä kalapullia ja yrttidippiä ja herkutella sen jälkeen jogurtti-marjapaistoksella. Yes, please!

Pitääkin tästä lähteä jääkaapille, kun herahti pahemman kerran vesi kielelle kirjaa selatessa ja ohjeita fiilistellessä. Huomenna taidan laittaa juurikin tuon jogurttipaistoksen 2-vuotiaalle testiin. Ja vauva saa ehdottomasti ensimmäsenä liha-aterianaan herkullisen kuuloista Bologneseä.

Miina

tiistai 6. marraskuuta 2012

Raskaus – ja mitä tekisin toisin

Sain toisen lapseni kaksi kuukautta sitten. Esikoiseni täyttää pian kaksi vuotta. Olen kahden vaippaikäisen äiti ja opettelen paraikaa elämään nelihenkisenä (!) perheenä. Tällaisin univajein olen luvannut alkaa kirjoittaa Bebelanen blogia Miinan ja Sallan ohella – pieni sekavuus siis sallittakoon.

Luin aikoinaan jostain lehdestä vastauksia siihen, mitä kukin tekisi toisin ollessaan raskaana, jos tietäisi sen, minkä nyt tietää.
Vastauksissa oli: ’Vähemmän pullaa ja enemmän liikuntaa’ – kilot eivät lähdekään kuin taikaiskusta imettäessä. No, eipä todellakaan eli näin minäkin. ’Nauttisin ainutlaatuisesta ajasta, enkä hermoilisi niin’. Niinpä.

Jälkikäteen ajateltuna yksi parhaista neuvoista, joita eräältä ystävältäni sain, meni näin: ”Nauti pitkistä suihkuista. Makaa sohvalla ja rentoudu.” En täysin osannut sitä noudattaa – ja tuloksena oli kohonnut verenpaine. Toisessa raskaudessa taas piti huolehtia taaperosta, eikä aikaa jäänyt huolehtia vain itsestä. Myönnettävä on, että viimeisen kolmanneksen ylivoimainen väsymys pisti meillä Maisa-dvd:t kovaan kulutukseen.

Samainen ystäväni otti miehensä kanssa kasvavasta mahasta kuvan joka viikko. Mutta sekään ei vedä vertoja sille englantilaisisälle, joka otti pojastaan kuvan joka ikinen päivä tämän 21-vuotispäivään saakka. Nyt tätä ainutlaatuista kasvuhistoriaa voi seurata Youtubissa
( http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=d-4i2ZlqLsI ).

Minua itseäni kaduttaa kuitenkin ehkä eniten se, etten kirjoittanut muistiin omia tuntemuksiani raskausajalta (enkä vauva-ajaltakaan).
Vaikka tuolloin ajattelin, että muistan nämä asiat AINA ja IKUISESTI, niin eipä aikaakaan(tarkemmin sanottuna viimeistään nyytin vihdoin synnyttÿä ja univajeen iskettyä päälle), kun en enää muistanut, oliko se viikko 16, 20 vai kenties 24, kun tunsin ensimmäiset potkut. Myönnettäköön samalla, että toisessa raskaudessa en enää edes muistanut, millä viikolla edes olen.

Olisi kiva muistella, miten ihmeelliseltä ensimmäisinä viikkoina tuntuikaan se, että todella kannan pientä olentoa sisälläni. Toisen lapsen kohdalla minun on tarkastettava oikein vauvakirjasta (sitä sentään muistin ja jaksoin täyttää), että milloin se esikoinen oikein hymyilikään ensimmäistä kertaa. Mutta vauvakirjaankaan ei tule kirjoittaneeksi, että milloin esimerkiksi unirytmi alkoi selvitä (oi, se tieto ja miten siihen päästiin, olisi nyt kullanarvoinen!).

Vauvan synnyttyä puhutaan hajamielisestä äidistä ”baby brainina”, raskausajallekin on omansa, ”pregnancy brain”. Minulla on todella selkeästikin ollut molemmat aivot. Mieheni luki humoristista, mutta rehellisyydessään ihailtavaa opasta tulevalle isälle, jossa opastettiin, että tulevan äidin aivot pienenevät (!) raskauden edetessä. Viisaasti siinä lisättiin, että tästä ei kannata missään olosuhteessa huomauttaa puolisolle. Opuksessa lohdutettiin, että aivot kyllä palaavat entiselleen. Niin tai näin, hajamielisyyttä edelleen esiintyy, mutta en tulevaisuudessa halua katua menetettyä hetkeä vaan nauttia, kun vauva nukkuu rinnalla ja itse voin hetken olla paikalla.
Siivota ehtii myöhemminkin.

Eeva

perjantai 2. marraskuuta 2012

Onko eettisyys, reiluus ja lapsiperheen arki yhdistettävissä?


Raskauden ja etenkin lapsien saaminen on herätellyt omatuntoani yhä enemmän. Mielessä pyörii lapsityövoima, perheiden elinolot, ihmisten onnellisuus, nuorison pahoinvointi yhteiskunnassa, työelämä ja sen paineet. Ja niin edelleen. Lista on loputon ja se piinaa minua säännöllisesti.

Itsestäni löytyy melko paljon myös idealistin vikaa, vaikka realismi usein kuitenkin jotenkin voittaa näiden kahden taiston. Mutta kun sellaisessa kaikille reilussa maailmassa olisi vaan niin ihanaa elää ja kieriskellä hyvän omantunnon kuplassa.

Minun tekee usein tekee pahaa, kun mietin omien vaatteiden alkuperää ja kuvittelen sen ihmisen, joka on joidenkin vaatteiden saumoja ommellut. Yritän tehdä mahdollisimman paljon reiluja, eettisiä valintoja, mutta kun se on usein niin kovin hankalaa. Esim reiluja vaatteita itselle ei tunnu kovin helposti löytävän, lapsille onneksi hieman enemmän ja helpommin. Tai sitten ne vaan haavoittavat lompakkoa liikaa.

Minua helpottaa kuitenkin suunnattomasti, kun löydän jonkin eettisen toimijan (kuten esimerkiksi Boob), jonka tuotteet ovat reiluja, sekä laadukkaita ja järkevän hintaisia. Ja kaiken lisäksi mukavan näköisiä.

Mutta aina voisi tehdä enemmän. Jos vaan olisi käytettävissä enemmän rahaa sekä etenkin aikaa selvittääkseen tuotteiden alkuperää ja tuotantoketjun eettisyyttä. Onko se vaan mahdollista pienten lasten kanssa, normaaliperheen arjessa? Minulle ei, siinä määrin kuin sitä mielelläni tekisin. Mutta haluaisin kovasti, että se olisi helpompaa. Jopa rutiininomaisempaa.

TV2:n Hullu Juttu kävi meillä jututtamassa minua meidän perheen reiluusvalinnoista tuossa raskauteni loppuvaiheessa keväällä. Voit vilkaista mahtavaa masuani, sekä kuulla lisää tästä kovin vaikeasta reiluuspulmasta muutamasta melko erilaisesta näkökulmasta Yle Areenalta (linkki alla).

Ja jos jollakin on ratkaisu tähän reiluuden hankaluuteen, kuulen siitä mielelläni. Ainakin kierrätys on yksi ratkaisu, jota meillä harrastetaan kestävän kulutuksen nimissä.

Hullu Juttu, 1.11.2012

Miina


sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Vertaistuki inspiroi, antaa voimaa ja pahentaa kahvi-addiktiota


Olen oikea onnen tyttö, kun saan nauttia monen muun pienen vauvan ja/tai taaperon äidin seurasta ja sitä kautta vertaistuesta lähes päivittäin.

Mikään ei voita sitä, että voi verrata silmäpusseja toisen yökukkujan kanssa tai puhua yhdessä ja paatoksella pissa-kakkajuttuja, luoda uskoa vartalon normalisoitumisesta tai ihan vaan vaihtaa vinkkejä ja kokemuksia vauva-arjesta. Kahvittelu samassa tilanteessa elävien kanssa tuo voimaannuttavia elämyksiä siitä, että ei ole ainoa pinnasängyn vieressä öisin roikkuva zombie tai milloin mistäkin vauvan Vaiheesta hysterisoitunut herkkis.

Asuinalueeni neuvola on kannustanut äitejä verkostoitumaan muiden äitien kanssa jo raskausaikana. Tapaamme melko usein "oman porukkani" kanssa ja vaikka kahvia (ja pullaa) kuluukin, palaan kotiin aina niin hyväntuulisena ja usein helpottuneenakin.

UseimmitenVälillä voi olla hankalaa yrittää saada mies ymmärtämään väsymyksen syvyyttä tai sitä, että ne päivät eivät ole pelkkiä päiväunia, kahvia ja pullaa ja lehtien lukemista tai facebookia, vaikka ainakin itse koen äitiysloman olevan kerrassaan ihanaa mutta myös työntäyteistä aikaa. Vertaistukitapaamisissa voi onneksi tuntea niin vahvaa yhteenkuuluvuutta muiden äitien kanssa, että tekisin mieli halata ja pussata koko porukkaa kun tuntuu että kaikki painiskelevat joissan määrin samojen vahvojen tunteiden ja haasteiden parissa kotona.

Onneksi täällä virtuaalimaailmassakin voi seurata muiden samassa elämäntilanteessa olevien elämää ja ajatuksia äitiydestä ja sitä kautta saada taas lisää perspektiiviä omaan tilanteeseen.

Pidetään siis lippu korkealla, vedetään yhtä köyttä ja annetaan huumorin kukkia äitiyden haasteita ja ihanuutta puidessa! Hyvä me!

Miina

Kuva: SheKnows Parenting


sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Äideistä yrittäjiksi: Vadelmatarha avasi ovensa

Olen aiemminkin kirjoittanut äideistä, jotka äitiyslomansa aikana kehittelivät yritysidean ja ottivat hypyn tuntemattomaan. Tulen jatkossakin kirjoittamaan lisää näitä tarinoita, ja mikäli sinä olet tehnyt hypyn tuntemattomaan yritysmaailmaan, lähetä viestiä, jotta voimme jakaa tarinaa lukijoillemme.

Kotkassa avautui vajaa kuukausi sitten uusi yritys Vadelmatarha. Tarhaa luotsaavat kotkalaiset yrittäjät, Maria Länsimies ja Hanna Penttilä. Vadelmatarha-konsepti syntyi monien hyvien ideoiden tapaan äitiyslomalla, kahden miniprinsessan, yhden pienen remonttireiskan ja karvaisten kavereiden pyöriessä jaloissa. Tavoitteena oli luoda omien arvojen mukainen, viihtyisä ja kaunis koko perheen olotila, jossa näkyvät kummankin yrittäjän persoona ja yhteiset intohimot. Vajaan vuoden tiiviin suunnittelun jälkeen naiset lopettivat silloiset työt mainostoimistossa ja kasvattivat Kotkan muhkeimman tarhan täynnä makeita marjoja ja vauhdikasta menoa kaiken ikäisille, vauvasta vanhempiin.


"Arvostamme ekologisuuden ja lapsikeskeisyyden lisäksi laatua ja tyylikkyyttä. Haluamme tehdä kierrättämisestä perheille mahdollisimman helppoa ja heidän yksilöllisten tarpeidensa mukaista. Lisäksi haluamme tarjota mahdollisuuksia kiireettömään yhdessä oloon ja hyvinvointiin. Toteutamme Vadelmatarhassa samoja arvoja, jotka ovat meille itsellemme tärkeitä." Vadelmatarhasta löytyvät osto- ja myyntipaikat lastenvaatteille ja -tarvikkeille sekä täyspalvelu niille, jotka eivät ehdi tai halua hoitaa myyntipaikkaa. Vadelmatarha tekee tapahtumasuunnittelua mm. lastenkutsuille ja synttäreille. Ostoksia voi tehdä samalla kun nauttii kupposen luomukahvia ja -pullaa. Luomu- ja ekojutut ovat etusijalla Vadelmatarhassa.


"Näemme maailman monivivahteisena: on mahdollista ja kannattavaa toimia niin, että oman hyvinvoinnin ohella huomioi muiden ihmisten, eläinten, ympäristön ja yhteiskunnan hyvinvoinnin. Ekologisuus ei tarkoita meille ehdottomuutta, vaan vaihtoehtoisia teitä sekä tavoitetta, jota kohti kulkea. Ympäristötietoisuus huomioidaan ostoissa, jätteissä, energiankulutuksessa, ruuassa ja monissa muissa pienissä yksityiskohdissa. Samalla huomioimme laajan kuluttajakunnan ostotottumukset ja toiveet. Näistä yhdessä syntyy vastustamaton kokonaisuus, jossa ekologisuus kulkee luontevana osana mukana."


Käykää Kotkan lähellä asuvat äidit ja tulevat äidit tutustumassa Vadelmatarhan antimiin ja lähettäkää meille omia tarinoita siitä, miten oma yritysideanne syntyi lasten syntymisen myötä.

Salla

perjantai 5. lokakuuta 2012

Perspektiiviä vauva-arkeen maailmalta

Yle Teema näytti pari viikkoa sitten dokumenttielokuvan "Vauvat" (Babies, 2010), joka todella taas avasi tämän äidin silmät. Suosittelen tätä enemmän kuin lämpimästi, jos se jäi näkemättä (katso traileri alta).

Elokuvassa seurataan neljän vauvan elämää syntymästä yhden vuoden ikää. Vauvat syntyvät Namibiaan, Yhdysvaltoihin, Japaniin ja Mongoliaan. Ilman rihmankiertämää, liekaan sidottuna, virikkeiden ympäröimänä ja supersuojeltuna nämä lapset vaikuttavat kaikki onnellisilta ja kaikkien äidit näyttävät rakastavan heitä, omalla tavallaan.

Välillä kuitenkin tekee pahaa katsoa kun vauva leikkii mudalla, syö maasta löytynyttä eläimen luuta tai kun hänen nukkumapaikassaan hyppii kukko vanhempien ollessa missälie. Mutta samalla tekee eri tavalla pahaa sekin ympäristö, jossa me länsimaiset olemme tottuneet kasvattamaan lapsiamme. Sitä tässä elokuvassa kuvastaa kaiken paljous ja vanhempien loputon suorittaminen, jotta vauvasta kasvaisi eheä, järkevä ihminen.

Pitäisiköhän sitä itsekin vähän relata vähän enemmän ja katsoa omaa perhe-elämää jonkun aivan muun kulttuurin näkökulmasta?

Miina


sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Julkisesti imettämisestä

Ruokatauko Norjan Stavangerissa melko värikkäissä puitteissa.

Ikuisuusaihe. Itsekin kuuluin niiden monien joukkoon, jotka raskausaikana jännittävät imettämistä julkisella paikalla. Rintojen paljastaminen tuntemattomien ihmisten - etenkin miesten - keskuudessa on luonnollisestikin arkaluontoinen asia.

Hyvin nopeasti esikoiseni synnyttyä tuo jännitys julkisesti imettämisestä kuitenkin kaikkosi. Itse koin, että lapseni ruokkiminen oli aina etusijalla, enkä olisi tätä tehdäkseni valmis hakeutumaan sivuun, mikäli se vaatisi ylimääräistä ponnistelua. Toki jos yksityisemmät puitteet ovat helposti saatavilla, käytän niitä enemmän kuin mielelläni.

Sitten on myös niitä imetysvastaisia ihmisiä, joita en osannut kuvitella olevan oikeasti olemassa. Etenkin Suomen kaltaisessa modernissa, tasa-arvoisessa yhteiskunnassa. En voi käsittää, miksi jonkun mielestä lapsen ruokkiminen tämän ollessa nälkäinen, on vastenmielistä. Etenkin, kun varmasti suurin osa äideistäkin sen mieluiten tekee mahdollisimman huomaamattomasti.

Muistan lukeneeni seuraamastani New Yorkilaisen nuoren naisen A Cup of Jo -blogista, että hänellä oli vastaus valmiina mahdollisille negatiivisviritteisille kommenteille hänen imettämisestään. Se meni jokseenkin näin: "Minulla on oikeus ruokkia lastani, julkisesti tai ei-julkisesti. Jos sinulla on ongelma sen suhteen, voit katsoa toisaalle". Mielestäni erittäin asiallinen sutkautus.

Olemme lähdössä pienelle lomamatkalle Kreikkaan. Mielessäni on taas imetys. Etelä-Euroopan maissa ollaan kovin lapsirakkaita, mutta en ole kovinkaan usein (ehkä koskaan!) nähnyt paikallisten imettävän julkisesti esimerkiksi Espanjassa tai Italiassa. Itse olen näin tehnyt ja tuntenut oloni vaivautuneeksi. Epäilemättä tulen taas näin tekemään - ja tuntemaan oloni vaivautuneeksi. Miksi? Imettäminen tosiaan on oikeuteni, ja itse käytän myös sellaisia imetysvaatteita, että juurikaan mitään "ylimääräistä" ei edes näy.

Millaisia kokemuksia tai tuntemuksia teillä muilla on julkisesti imettämisestä?

perjantai 14. syyskuuta 2012

Lastenhuoneeseen pinkkiä vai sinistä, vai ei kumpaakaan?

Tyttöjen ja poikien perinteiset värit, siis se pinkki ja sininen, puhuttavat aina. Asetetaanko tämän päivän lapset tiettyihin sukupuolirooleihin jo syntymästä lähtien värivalinnolla vaatteissa, leluissa ja sisustuksessa? Tämä tuntuu olevan oikea ikuisuuskysymys.

Luonnollisesti pojan huoneeseen?
Ja tämä tytön huoneeseen.
Tajusin juuri, että meidän poikien huoneessa ainoa sininen väri on muuten valkoisen lipaston yksi laatikko, jonka maalasin vaaleansinisellä hetken mielijohteesta. Seinät ovat kellertävän beiget, lattialla tummanruskea matto ja verhoissa mustaa, ruskeaa ja harmaata. Seinätarroissa on kyllä poikamaisesti ajoneuvoja.

Ennen esikoiseni syntymää olin päättänyt olla ostamatta sinisiä vaatteita. Ensimmäiset pienet vauvanvaatteet olivatkin sukupuolineutraaleja väritykseltään ja kuoseiltaan. Mutta mitä sitten tapahtui? Lipaston laatikkoon löysi tiensä yhä useampi sinisävyinen, kuosiltaan poikamainen vaatekappale. Siltikin suuri osa on kyllä neutraalia, pakko todeta omaksi puolustuksekseni.

Jäin pohtimaan, että tytöille neutraalius värityksessä ja kuoseissa taitaa olla hankalampaa. Haaveilen uudesta tapetista tuonne lastenhuoneeseen. Tykästyin muutamaan sinisävyiseen, vaikka suosikkini onkin niitä niin sanottuja neutraaleja.

Lasten tapetteja selaillessa tulin huomanneeksi, että valikoimaa löytyy runsaasti tyttömäisistä, pinkkisävyisistä ja herkistä tapeteista. Samoin selkeästi sinistä ja poikamaista on tarjolla. Mutta ne neutraalit, jotenkin niistä niin moni näyttää minusta enemmän poikamaisilta. Johtuuko se siitä, että olen poikien äiti enkä osaa tarkastella maailmaa pienen tytön tai pienen tytön äidin silmin?

Suosikkini neutraali. Mutta onko tämä oikeasti ns. neutraali?

"Neutraali"?

Tämä menisi minulla läpi oikeasti neutraalina.

Tätä poikamaisen aivolohkon salakavalaa (?) vallankaappausta puoltaisi myös se, että huomaan jopa yksin kaupungilla kulkiessani pii-paa-autot, kaivurit, nosturit, mopot ja moottoripyörät, kaivot, ojat ja niin edelleen ihan automaattisesti. Hyvä että en itsekin ala kiljua ääneen ja osoitella näitä sormella niitä ohittaessa. Syytä huolestua tästä äidin poikamaisesta maailmankatsomuksesta?

Miina

Kaikki kuvat ihanan amerikkalaisen Dwell Studion valikoimasta.


keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Mistä on hyvät äidit tehty?

Löysin netistä Suomen Väestöliiton sivuilta kivan artikkelin, joka ansaitsee mielestäni tulla levitetyksi bloginkin kautta. Äidit usein uhraavat itsensä arjen menossa ja tohinassa, mutta mielestäni Maaret Kallio, erityistason seksuaaliterapeutti (NACS), Väestöliiton seksuaaliterveysklinikalta kirjoitti aiheesta provosoimatta, syyllistämättä ja ärsyttämättä. Ohessa artikkeli suoraan väestöliiton sivuilta.

(Kuva http://www.runningrachel.com/2011/11/03/i-am-a-good-mom-stickiness-abounds/)

Rintamaidosta, pitkästä pinnasta, kotona olemisesta, luomusoseesta, muffinintuoksusta, lähiruuasta, kestovaipoista, siististä kodista, virikkeistä, pottakakasta, muskarireissuista, raskausarvista, valvotuista öistä? Niistäkö on hyvät äidit tehty?

Äitikilpailu starttaa kiivaasti usein jo raskausaikana. Odottava äiti saa kuulla mahansa olevan liian iso tai omituisen pieni. Raskaana oleva ei osaa rauhoittua, vaan keskittyy liikaa töihinsä tai unohtelee tolkuttomasti raskausdementiassa. Lastenrattaat on valittu ekologisesti tai cityelämää kunnioittaen, kuohuviinisiemaus tai burana ovat merkki vastuuttomuudesta, kampaajan väriaineista puhumattakaan.

Meno ei taatusti laannu lapsen synnyttyä maailmaan. Herkkä äidin mieli kuulee moitteita ja vaatimuksia, vertailua ja vihjeitä. Milloin lasta ei saisi lelliä liikaa, milloin toruminen aiheuttaa järisyttäviä itsetunto-ongelmia. Lasten kasvaessa kilpa-ajo kiihtyy vielä ura- ja kotiäitien välillä jopa lehtien mielipidepalstoja myöten. Hiekkalaatikon reunalla arvotetaan, kenellä on rankinta ja kuka pääsee helpoimmalla. Onko tosiäiti kotona vai jatkaa uraa, tekee ruuat kotikeittiössä vai turvautuu eineksiin, antaa lapsen toisinaan yökylään vai valvoo sängyn vierellä ainoana vaihtoehtona?
Äiti voi olla äidille susi tai korvaamaton tuki ja lempeys, kun arjen puuduttavuus piinaa ja äitiyden saappaat ovat tolkuttoman suuret. Kirjassaan Taivaan täydeltä sormenjälkiä Katja Kaila tiivistää vertaistuen koskettavasti: ”Kiitos toisesta äidistä, joka myös usein väsyy, kiljuu ja räyhää. Kiitos, että hän uskaltaa sanoa sen ääneen”.

Äitiyden ihanuus ja syvällinen tärkeys voi kääntyä suositusten täyttämisiksi. Myös äitiyttä voi suorittaa niin pitkälle, että iloa katoaa pukluihin ja puuroihin. Lapsen päiväunienkaan aikana ei uskaltaudu pysähtymään omiin ajatuksiin ja kahvikupin ääreen. Sen sijaan sitä hinkkaa listoja ja lattioita puhtaaksi sekä valmistaa jo seuraavaa ruokaa. Hiljalleen lipuu tilanteeseen, jossa ei osaa pyytää apua sittenkään, kun on jo uupumuksen kynnyksellä. Tunteiden kirjosta on harva saanut riittävästi tietoa etukäteen, minkä vuoksi pelästyy pimeitä hetkiä, raivon välähdyksiä tai tylsyyden tappavuutta.

Jokainen on kuullut, että hyvinvoivan vanhemman siipien alla kasvaa hyvinvoiva lapsi. Puurtava tai uhrautunut äiti ei anna lapselleen hyvää lapsuutta vaan tauottaman mallin puuhaamisesta ja puunaamisesta, itsensä unohtamisesta. Vanhemmuus tarjoaa puuduttavia rutiineja riittävästi ilman että niitä etsii kivien ja kantojen alta. Kotona opitaan käytöstapojen ja kohteliaisuuden lisäksi vieläkin kultaisempi taito: olemisen taito. Kun lapsena oppii löllimään tiskivuorten haistessa, osaa aikuisenakin tarvittaessa höllätä. Kun ei yksin osaa ja uhraudu, opettaa lapsellekin avunhankkimisen tärkeyttä. Yksin ei pärjää kukaan – ei parhainkaan äiti.

Voisiko sittenkin hetken olla itselleen armollinen? Ostaa pinaattilettuja kaupasta ja suoda villakoirien juoksun? Antaa mennä hoitoon paita pikkaisen puurossa ja illan virikkeellisten sekä sosiaalisten harrastusten sijaan löhötä lahnana sohvan uumenissa? Pyytää hoitoapua ihan siksi, että voisi olla hetken läsnä omalle itselleen? Viedä lapsi puistotädille, jotta voisi lukea kappaleen kirjaa?

Mistä on hyvät äidit tehty? Levosta ja lempeydestä, suukoista ja halimisesta. Omasta hyvinvoinnista ja omannäköisestä elämästä.

Maaret Kallio, erityistason seksuaaliterapeutti (NACS), Väestöliiton seksuaaliterveysklinikka

-Salla

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Onko seuraava lapsesi tyttö? Vai poika?


Olette kaikki varmaan kuullut innokkaalta ystävältä, anopilta tai lääkäriltä: kahden tai kolmen pojan jälkeen on ihan turha luulla enää saavansa tyttöä, koska todennäköisyys pojalle on niin suuri sen jälkeen. Tai mikäli sinulla on jo kolme tyttöä, voi unohtaa poikavauvat myös tulevaisuudessa. Niitä kun ei voi enää tulla, mikäli näitä viisaita on uskominen.
Yhdysvalloissa tehty tutkimus kumoaa nämä väittämät. Siellä tutkittiin 6000 erilaista perhettä, jotta asiaan ja todennäköisyyksille saatiin varmaan tietoa.

Tutkimuksen tiedot ovat peräisin NLSY:stä eli National Longitudinal Study of Youth.

 

51/49 Poika/Tyttö sääntö
Monissa maissa vallitseva 51/49 poika/tyttö sääntö löytyi myös tässä tutkimuksessa. Asiasta on tehty monta hypoteesia ja mietitty miksi näin on. Asiaa on selitetty mm. sillä, että pojat ovat hauraampia (poikavauvat selviävät tyttöjä harvemmin ensimmäisen ikävuoden ja miesten elinajanodotus on lyhyempi kuin naisten). Luonto on korjannut asian sillä, että syntyneistä lapsista poikia on 51% ja tyttöjä 49%.

Oli syy mikä tahansa, tämä sääntö näyttää pätevän hyvin laajalti maailmassa.
Tutkimus kertoo ns. ”stopping behavior”:sta eli kumman jälkeen vanhemmat yleensä lopettavat lasten saamisen. Voi olla, että usein vanhemmat myös haluaisivat tasapainon, eli yhden kumpaakin.

Tutkimus osoitti seuraavaa: Vanhemmat eivät saa lisää lapsia niin usein, jos ensimmäinen lapsi on tyttö.

 
Entä vaikuttiko kahden lapsen sukupuoli siihen, tuliko kolmas lapsi taloon?

Vanhemmat lopettavat 6% todennäköisemmin lasten saamisen, mikäli ensimmäiset kaksi lasta ovat poika ja tyttö. Vanhemmat, joiden kaksi ensimmäistä lasta ovat poikia, hankkivat 3% todennäköisemmin lisää lapsia, kuin ne, joiden kaksi ensimmäistä lasta ovat tyttöjä.



 
Entäs sitten neljäs lapsi?

 Vanhemmat, joilla on kolme samaa sukupuolta olevaa lasta, hankkivat neljännen lapsen vain 2% todennäköisemmin kuin ne vanhemmat, joilla on sekä tyttöjä että poikia.
Todennäköisimmin neljäs lapsi syntyy perheeseen, jossa on ennestään kaksi poikaa ja yksi tyttö.


 

Todennäköisyys tytölle ja pojalle
Entä mikä on todennäköisyys tyttö- tai poikavauvalle, jos kaikki edelliset lapset ovat juuri sitä toista sukupuolta.

Todennäköisyys saada tyttövauva

Todennäköisyys tyttövauvalle tuntuu pienenevän jokaisen poikavauvan jälkeen, mutta ainoastaan todella vähän. Jopa kolmen pojan jälkeen todennäköisyys tyttövauvalle on vain 6,4% pienempi kuin poikavauvalle.

 

Todennäköisyys saada poikavauva
Poikavauvan todennäköisyys sen sijaan kasvaa tyttövauvojen jälkeen, paitsi kahden tytön kohdalla; sen jälkeen on todennäköisempää saada kolmas tyttö.

 
Ottaen huomioon tämän tutkimuksen kaikki tulokset, on hieman todennäköisempää saada poika riippumatta aikaisempien lasten sukupuolesta. Se johtuu todennäköisesti 51/49 säännöstä.

 

Todennäköisyys sille, että kaikki lapset ovat samaa sukupuolta

Vaikka on melkein yhtä todennäköistä saada joko tyttö tai poika, mahtuu maailmaan myös suuriakin perheitä, joissa kaikki lapset ovat samaa sukupuolta.

Tästä taulukosta näkee, miten jakautuman tulisi mennä todennäköisyyksien mukaan.


Tästä taulukosta taas näkee, miten todellisuudessa se on mennyt:


Tutkimuksen loppupäätelmänä oli, että vaikka kuka tahansa puhuisi 30% tai 70% todennäköisyydestä poikiin tai tyttöihin, se ei usein pidä paikkaansa. Jokaisen raskauden kohdalla on lähes 50% mahdollisuus sekä tyttöön että poikaan. Jos sinulla on jo 3 poikaa, todennäköisyys neljännelle pojalle on vain noin 2-6% suurempi. Jos sinulla taas on tyttöjä ennestään, on hieman todennäköisempää, että seuraava lapsi on poika.
Linkin tutkimukseen lähetti Bebelane-blogin lukija, kiitos hänelle!

Alkuperäinen artikkeli:
Salla
 

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Napanuoran katkeamattomuudesta


Viimeisten viikkojen aikana olen haastatellut muutamia ystäviäni, joiden esikoiset ovat aloittaneet koulu-uransa. Onko se ensimmäinen päivä ollut kovin tunteellinen äidille? Kaikki ovat vastanneet myöntävästi, mutta harva sanoi (tai myönsi) kuitenkaan itkeneensä. Niinpä niin, onhan äidin oltava urhea pienensä silmissä.

Itse olen vielä suhteellisen noviisi äitiyden ammatissa esikoiseni juuri täytettyä kaksi vuotta. Mutta nyt jo jännitän sitä hetkeä, kun vien lapseni ensimmäistä kertaa kouluun. Tai kun päästän heidät yksin bussiin. Tai uimahalliin. Tai - uskokaa tai älkää - edes omalle pihalle yksin. 


Kuvittelin ennen, että olisin äitinä sellaista rentoa tyyppiä. Mutta en olekaan. Ainakaan siinä mielessä, että tuo napanuoran kuvainnollinen tiukkuus minun ja pikkumiesteni välillä on melkoisen kovaa luokkaa.


En kuvittele voivani suojella heitä kaikelta. Vai kuvittelenko kuitenkin? Miten voin ikinä päästää heistä irti? Tuleekohan minulle ikinä sellainen luottamus, että he pärjäävät omillaan? Vai onko minun vain pakko hyväksyä se, että kolhut vahvistavat ja päästää heidät kokeilemaan elämää ja sen onnistumisia ja pettymyksiä ihan itse? Hui!


Satuin kuulemaan
Johanna Kurkelan biisin Ainutlaatuinen jossakin, jossa soi mummoradio aka Radio Suomi (ei siis tietenkään meillä kotona, koskaan). Se kolahti juuri näissä napanuoran katkaisu -tunnelmissa ja olen kuunnellut sitä useasti sen jälkeen - aina tippa linssissä. Enhän minä VOI päästää näistä pienistä ihmisistä ikinä irti, eikö se suojeleminen ole äidin elämäntehtävä!? ;)

Miina


Koala kuva: Attack of the cute, kuvatekstillä "Mom, a little too tight!"


Johanna Kurkela - Ainutlaatuinen

Missähän sut tehtiin?
Tähtien tuolla puolella
muovailtiin huolella

Ethän sä ikinä
kadota tuota katsetta?
Mitähän sä vielä kantaa voit
korkealla kun noin sä soit
Ei mitään tuu niin painavaa
et se sinut musertaa

Kaunis pieni ihminen
Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan

Keskellä ihmettä
Sen tajuu vasta jälkeenpäin
Taidat aavistaa jo sen
Yksin täytyy jokaisen
polku mennä pimeään
että pystyy elämään

Kaunis pieni ihminen
Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan

Sä saatat selvitä
vähin vammoin matkalla
Ystäväsi huolehtii
kun askelees on hatarat
Elämässä pitää kii
jos sen päältä putoat

Kaunis pieni ihminen
Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan

Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan

lauantai 18. elokuuta 2012

Mieleni minun tekevi...


Raskaus ja sen jälkeiset kuukaudet ovat siitäkin ihmeellistä aikaa, että ainakin minulla ruokaan liittyvät mieliteot olivat ei ainoastaan usein kummallisia, mutta käsittämättömän voimakkaita.

Raskausaikana en usein voinut syödä kuin jotain erittäin tiettyä, kuten esimerkiksi riisiä ja ketsuppia. Tunnustan olevani jonkin asteen kulinaristi, mutta tuollaisena hetkenä riisin piti olla perus-Uncle Ben's pitkäjyväistä, valkoista riisiä. Ketsupin Heinz. Siis mitä ihmettä! Näinä hetkinä minä ja mieheni söimme eri ruokia. Onneksi usein mieleni kuitenkin teki terveellisyydellä (jonkun muun mielestä) pilattuja linssipatoja ja salaattejakin.

Olen kuullut myös naisista, joiden on tehnyt mieli nuolla betoniseiniä ja pureskella tiiliskiviä. Olen tulkinnut nämä urbaaneiksi legendoiksi, vai onko teitä oikeasti olemassa?!

Saatuani vauvani maailmaan, olen molemmilla kerroilla joutunut hurjaan pullien sävyttämään oravanpyörään. Siihen liittyy tiiviisti myös kahviaddiktio. Miten pullalla / muulla makealla kahvin kyydittäjällä voikin olla niin suuri voima, että se vie minut päivittäin sellaiseen tilanteeseen, että itsekuri itkee lohdutonta vauvanitkua saatuaan niin kovasti turpaan?

Miten saada tilanne käännettyä niin, että pääsen oikeasti (nousujohteiseen) alkuun tässä vauvapömppiksen poistoprojektissa? Auttakaa!

Olen Miina, olen kahvipulla-addikti

Kuva: Miinan omia leipomuksia

lauantai 11. elokuuta 2012

Käänteiset vauvakutsut

Aivan viimeisillään raskaana oleva ystäväni sai mielestäni kerrassaan nerokkaan idean.


Muutama viikko sitten sain kutsun Kello viiden teelle hänen luokseen. Englantilaista teetä ja sitä kuuluisaa kello viiden teerituaalia diggaavana, hän halusi vielä väkertää joukolle meitä tyttöjä kunnon teehetken brittityyliin. Ja mikäs siinä, vielä näin Lontoon olympialaisten aikoihinkin! Mukaan tuli viedä vain paras teemuki.

Kaikki eivät ole niin ihastuneita perinteisiin vauvakutsuihin tai baby showereihin. Joten miksi ei siis kutsuisi itse valitsemaansa paikkaan itse ne, joiden kanssa haluaa viettää laatuaikaa vielä ennen kuin seuraava tyttöjen ilta on sumuisessa tulevaisuudessa?

Etenkin tämä voisi toimia, jos tykkää väkerrellä kakkuja ja keksejä (kuten minä) tai vaikkapa englantilaisia kolmioleipiä (kuten teekutsut järkännyt ystäväni). Saa vielä toteuttaa vahvaa pesänrakennusviettiä hääräämällä keittiössä.

Tai jos sellainen ei ole omaa "teekupillinen", miksi tätä hetkeä voisi viettää vaikkapa treffaamalla ystäviään jätskibaarissa kun vielä voi syödä jätskiä normaalilla kulho-käsi-suu etäisyydellä ilman että samalla imettää tai vähintään kauhoo jätskiä suuhunsa ylinopeudella odottaessa, että vauva herää.

Jos liikkuminen tuottaa tuskaa, miten olisi ilta yhden tai useamman romanttisen komedian merkeissä ystävien kesken? Leffailta voi olla kaukainen haave siinä vaiheessa kun silmät alkavat ummistaa itseään viimeistään puoli kymmeneltä (jos on asiat niinkin hyvin, että on saanut vauvan nukkumaan siihen mennessä).

Joka tapauksessa, tämä Kello viiden teehetki oli aivan ihana ja rentouttava hetki kolmioleipineen ja sconeseineen kaikkineen. Näytti ainakin siltä, että illan pallomahainen emäntäkin pääsi rentoutumaan. Nyt sitten vain odotellaan, että millaisen teenjuojan hän pyöräyttää ja miten lähelle kello viittä Hän päättää tulla maailmaan.

Miina

Kuva: Mary Cassattin öljyvärimaalaus "Five O'Clock Tea"

maanantai 30. heinäkuuta 2012

No joko jo?

"Eikö vieläkään?"
"Onko jo jotain Tuntemuksia?"

Ja niin edelleen. Voi kunpa olisin tiennyt sivusta haveyouhadthatbabyyet.com siinä vaiheessa kun minulle esitettiin näitä kysymyksiä raskauden viime metreillä. Ha ha!

Kuva: Noppies Evita Dark Shadow -toppi. Toimii muuten loistavasti vähän fiinimpänä imetystoppinakin. ;)

Miina

tiistai 17. heinäkuuta 2012

A Toddler's Rules of Possession

Tämä tuli jo jaettua Facebookin puolella, mutta pakko laittaa tännekin. Sillä totta - joka ikinen sana!
- Salla

perjantai 6. heinäkuuta 2012

Kesäiset BabyShower-juhlat


Kesäiset Babyshowerit on kiva pitää vaikka omassa puutarhassa tai terassilla. Nyt on paras aika löytää upeita luonnonkukkia, tuoreita mansikoita sekä muita hedelmiä ja tehdä niistä näyttäviä koristeita juhliin.

Löysin netistä amerikkalaisen sivuston, johon on koottu kivoja koristeluideoita. Tässä muutamia kesäisiä koristeluja babyshowerista.




Hauska idea on laittaa vauvan ultrakuva kehyksiin ja pyytää ihmisiltä kirjoituksia vielä syntymättömälle vauvalle.






Näyttäviä koristeita syntyy karkeista, mansikoista, hedelmistä, lasikulhoista ja nauhoista.
Juhlien lisäkuvia nähtävissä osoitteessa http://karaspartyideas.com/2012/06/shabby-garden-baby-shower.html

Salla

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Sorry vaan miehet, mutta musta tuntuu...

...että kyllä siinä sittenkin on jotain perää. En olisi ikinä uskonut sanovani sitä tässä tasa-arvon maassa ja tähän maailmankaikkeuden aikaan. Siis että "women make the world go round".

Olen päässyt aivan uudelle tasolle lajissa Monen Asian Yhtäaikainen Ja Sujuvasti Peräkkäin Tekeminen. Minullahan on tässä käsissäni erittäin huonosti nukkuva vauva (paitsi öisin), uhmitteleva taapero kesälomalla hoidosta, kodin- ja pihanhoito, luonteena siisteysfriikkiys ja valmisruokavastaisuus. Ihan normipäivä on sellainen, jossa on vauhtia reippaan ylinopeussakon verran. Vaaratilanteitakin piilee joka toisen nurkan takana.

Välillä nauran tälle touhulle itsekseni ja loitsuan muutaman pahan sanankin välillä äänettömästi, mutta nyt kuitenkin päätin onnitella itseäni tässä kahvikupposen äärellä. Tietysti samalla kun jalkani heiluttaa vauvan sänkyä pakkoliikkeenomaisesti. Ruoka valmistuu, vaatteet peseytyvät, koti pysyy suht koht kuosissa. En voi olla herkuttelemalla kysymyksellä: onnistuisiko mieheltäni sama?

Okei, minä en osaa vaihtaa autonrenkaita, en osaa korjata rikkinäisiä huonekaluja, en osaa rakentaa yrttilaatikoita pihalle. Lista näistä en-osaa-asioista jatkuu loputtomiin ja tiedän olevani etuoikeutettu kun mieheni on kätevä monitaituri. Enkä myöskään osaisi kuvitella selviäväni tästä tällä nykyisellä kunnialla, jos lapsia olisi yksikin enemmän. Hatun nosto sellaisille äideille!

Mutta miten on, miltä meillä näyttäisi jos roolit vaihtuisivat? Vai onko tämä vain raskaushormonien luomaa hetkellistä (liiallista) itseluottamusta? Ja onko sillä edes mitään väliä?!

Aurinkoista kesän jatkoa!





Video: Napoli Family on YouTube