Nukutustemppuja

Kapalointi. Olen viime aikoina miettinyt, että kapalointi on unohdettu vanhan kansan taito, joka tulisi elvyttää. Itse olen yrittänyt kapalointia, sillä kyllähän se jo synnytyssairaalassa mainittiin. Ehkä pari-kolme kertaa. Mutta muutamassa sekunnissa molemmat ovat potkineet ja kiehnänneet itsensä sieltä ulos. Siihen se onkin sitten jäänyt.

Nyt olen törmännyt muutamaankin eri otteeseen siihen, että jos ja kun kapaloinnin tekee oikein, se paitsi pysyy, niin todella auttaa rauhottamaan vauvan nukkumaan paremmin. Niin yksinkertaista. Niin ihmeellistä.

Ja kuinka monta iltaa ja yötä täällä on kärsitty. Jos kapalointi ei nyt koko ongelmaa olisi ratkaissut, ainakin se olisi voinut helpottaa! Miksei kukaan puhu siitä sen enempää? Tahdon pakollisen kapalointikoulutuksen kaikkiin sairaaloihin ja neuvoloihin! Pieni taito ihmiselle, suuri harppaus vanhemmuudelle. Vanhat taidot siis kehiin!

Nykymuodot kapaloinnille ovat kaiketi unipussit – joita ehdottomasti aion yrittää uudestaan – sekä erilaiset keinut. USAssa näin motorisesti itseään keinuttavan pienen kehdon. Ja tunsin melkeinpä kateudenpistoksen. Siellä päin maailmaa käytetään vauva-aikana jos jonkinmoisia vekottimia, mutta tämä – katselin sitä ja mietin kuinka monta unituntia sekin olisi voinut meillä pelastaa! Ottaisin ehdottomasti, jos nyt saisin valita. (kokeilisin jopa sydämentahtiin lyöviä lakanoita, joista ensi kertaa kuullessani olin pökertyä turhuuksien turhuutena – nyt en enää tuomitse niin nopeasti – mitä vain jotta yöllä nukutaan, on uusi mantrani..)

Toinen erinomainen nukuttamisratkaisu, josta kuulin hiukan myöhään, on vauvakeinu. Sekin taitaa kyllä olla vanha keksintö. Milloin ne on unohdettu? Ihmiskunta on niin vanha, että keinotkin saada pikkuihmiset nukahtamaan on varmasti keksitty aikoja sitten. Ne pitäisi vain kaivaa taas esiin.

Jos vielä joku tietää, millä vanhalla kikalla saadaan taaperot pysymään sängyssä, ollaan voiton puolella. Tänäänkin sain puolitoista tuntia palauttaa pikkuneitiä takaisin sänkyyn. No, askel ja ilta kerrallaan tästäkin varmasti selvitään. Hyviä unia kaikille!

Eeva

Kuva: Lisa Rosario Photography

Kyllä isi(kin) osaa

Itsekritiikin ja tunnustuksen aika on koittanut. Olen niuho. 

Jostain kumman syystä koen olevani pätevämpi lasteni hoitaja kuin mieheni, koska vietän lasteni kanssa enemmän aikaa kuin hän. Siksi, että olen äityslomalla, hän päivät töissä. Juttu on kuitenkin niin, että mies osaa hommat ihan hyvin ja hän on itse asiassa 2+ poikamme mielestä paljon kovempi jätkä kuin minä. Isin puhallus parantaa kolhutkin paremmin kuin äidin. Olen siis epäpätevä pipiin puhaltaja.

Kyllä, minä olen se joka huolehtii ruokailuista ja siitä, että lapsilla on tarpeeksi vaatetta päällä ulkona. Mutta kun olen poissa, homma hoituu kotona täysin suvereenisti. Lasten mentyä nukkumaan koti ei ehkä ole niin siisti kuin minun jäljiltäni, mutta onko sillä oikeasti väliä. 

Miksi kaikki pitäisikään tehdä samalla tavoin kuin minä, virheistähän sitä on itsekin tapansa oppinut? Miksi koen asiakseni antaa vinkkejä vauvan syöttämiseen, taaperon raivokohtauksiin, molempien nukkumaan laittamiseen ja milloin mihinkin? Miksi en voi vain antaa miehen löytää omat tapansa tehdä näitä lastenhoidollisia asioita ja kasvattaa, ihan omassa rauhassa? 

Vaikuttaa siltä, että monessa kodissa on vähän samantapainen asetelma. Äiti tietää ja tuntee lapset parhaiten ja kokee tekevänsä paljon enemmän, tai jopa liikaa, sen yhteisen kodin hyväksi. Voi hyvin ollakin näin, mutta pitäisiköhän kuitenkin antaa niille isille vähän enemmän tilaa tehdä lapsiin liittyviä juttuja ihan omalla tavallaan ja muodostaa näin ihan omanlainen suhde lapsiinsa? Minun ainakin pitäisi. 

Annankin tästä eteenpäin meidän perheen isille vaikkapa joulurauhan. En anna niitä itsellenikin ärsyttävän kuuloisia käteviä pikku vinkkejä, sillä hän ei niitä tarvitse. Enkä huomauttele siitä, miten joitain asioita "olisi kannattanut tehdä". Hän ei tarvitse näitä, koska on täysin pätevä. Kunhan vaan toimin joukkueen muonittajana. Katsotaan mikä tilanne on perheen aikuisten keskinäisessä tasapainossa joulun jälkeen, ehkäpä tämä joulurauha jatkuu ensi jouluun asti. Ainakin.

Miina

Kuva: DrumBum t-paitakauppa

Cry Baby

Vauvani on huutaja. Kun poika on hereillä, huuto on lähes jatkuvaa. Se alkoi kuusiviikkoisena. Sisko oli koliikkinen, joten uutta tämä ei ollut. Nyt jopa helpompaa kuin silloin. Nukumme sentään illat ja yöt suht hyvin. Ja nyt on tietoisuus, että tämä loppuu kyllä aikanaan.

Mutta tiedättekö sen tunteen, kun teet kaikkesi, mutta huuto vain jatkuu? Olimme kutsuttuja mieheni ystävän vanhempien luokse syömään. Niinpä. Voitte kuvitella. Iso porukka, josta tunnen juuri ja juuri jokusen, istuu alas pöytään syömään. Minä hytkyn vauva sylissä hiukan sivussa ja yritän saada huudon loppumaan.

Se kylmä hiki, joka vain lisääntyy ja lisääntyy, kun huuto jatkuu ja jatkuu. Hytkyt ja hytkyt ja annat tuttia ja yrität syöttää ja kävellä ja heilua ja jutella. Eikä mitään tapahdu.

Mietin hikisenä ja ahdistuneena, että kuinka pian kehtaan sanoa, että nyt on kyllä lähdettävä. Silmät etsivät miestä hätiin, kun talon isäntä kulkee ohitseni ja sanoo, että ”täällä on vain kohtuullinen huuto sallittua”. Hetkeksi järkytyn, kunnes tajuan, että se olikin vain vitsi.

Sitten ehdin huomata, että kukaan ei katsele tuomitsevasti tai ylipäätään kiinnitä meihin mitään huomiota. Muutama äiti sanoo, että meidänkin vauva oli huutaja. Emme olekaan muiden kauhu. Sitä helpotuksen tunnetta en pysty kuvaamaan.

Pienen pieni ystävällinen sana, kun itse on huutamisen keskiössä, tekee väsyneelle äidille enemmän kuin ihmeitä. Kunpa useampi muistaisi sen.

Tapaus tuli mieleeni, kun luin Riku Rantalan kolumnia ”Vain Suomessa vihataan lapsia”
http://www.hs.fi/matka/Vain+Suomessa+vihataan+lapsia/a1352353735028?ref=fb-share.
Jostain syystä Suomessa ollaan lapsimyönteisiä niin monella taholla, mutta tavallisessa kanssakäymisessä se saattaa unohtua. Juuri silloin kun se olisi niin tärkeää. Ruuhkabussissa. Kaupassa. Lentokoneessa.

Saati ravintolassa. Enkä tällä tarkoita, että ravintoloiden tulisi täyttyä huutavista lapsista. Suomessa ei kukaan tuo nukkuvaakaan vauvaa vaunuissa ravintolaan samalla kun vanhemmat nauttivat hetkestä yhdessä, kuten on ylen tavallista esimerkiksi Espanjassa. Siellä ravintolan henkilökunta ilomielin raivaa tietä vaunuille ahtaiden pöytien lomassa. Sitä ystävällisyyttä kaipaisi joskus Suomessakin.

Ja miten meidän ilta jatkui? Vauva nukahti, ja minäkin pääsin syömään. Vieraiden taaperot ja leikki-ikäiset juoksivat iloisesti talossa vanhempien syödessä ja rupatellessa. Rennompaa tunnelmaa saa hakea.

Eeva

kuva: Pink Sherbet Photography

Kotiäidin paras (tauko)paikka

Huolimatta siitä, että kotona lasten kanssa olevan äidin tilanteesta keskustellaan melko paljon julkisuudessa juuri nyt, on selvää että hän tarvitsee hetken taukoja. Muskarin, kerhon, puistoilun jälkeen maistuu kaikille lounas, välipala tai vaikka vaan äidille kupponen kuumaa. Tai kylmääkin, jos hiki on noussut päähän. ;) 

Maistuisiko super-terveellinen smoothie?

Muiden "mammakavereiden" ja heidän lapsiensa tapaaminen on monelle (ainakin minulle) tärkeä säännöllinen ohjelmanumero. Lapset tapaavat toisia lapsia ja tutustuvat omien vanhempien ja sukulaisten lisäksi muihinkin aikuisiin ja äiti saa juttukavereita samoja ja eri asioita pohtivista äideistä ja kavereista.

Useimmiten on helpointa treffata jonkun kotona, niin lapset saavat temmeltää rauhassa, vaipanvaihto on helppoa ja äidit saavat istahtaa mukavasti. 

Vai olisiko tarvetta tälle!?

Mutta millainen olisi sellainen julkinen paikka, johon äiti yhden tai useamman vauvan tai vähän vanhemman lapsen kanssa mieluiten menisi? Mikä olisi tärkeintä? Iso leikkipaikka hyvällä näkyvyydellä pöydästä käsin, tilavat saniteettitilat hoitopöytineen, mukavat tuolit äidille, terveellinen, äidin jaksamista parantava lounas, hyviä herkkuja kahvin tai teen kanssa, kotiruokaa taaperolle, soseita vauvalle? 

Minun toivomuslistallani ovat nuo kaikki, ei sen kummempaa! Ja kun tuon kaiken saisi kauniissa ympäristössä, lapsia ymmärtävien kanssa-asiakkaiden kanssa ja siinä sivussa vaikka vähän asiaan liittyvää ostettavaa, olisin siellä ollessani ehkäpä jokseenkin taivaassa. 

Mitä teidän muiden mielestä löytyisi kotiäidin unelmakahvilasta tai muusta vastaavasta paikasta? Sellaisesta, mihin mennään lapset mukana kaikki viettämään mukavaa hetkeä.

Miina

Kuvat: Miina omia

PS. Tuon superterveellisen ja hyvänmakuisen smoothien ohjeen löydät täältä.