Olen saanut kyselyitä,
mitä kohta parivuotiaamme toivoisi synttärilahjaksi. Esikoisemme nauttii
yhteisistä lukuhetkistämme. Olenkin vastaillut, että jokin kiva kirja on aina
mukava lahja siinä toivossa, että löytäisimme jonkin uuden, rakastettavan
tuttavuuden.
Perheemme on
amerikkalais-suomalainen ja kaksikielinen, joten yritän lukea suomalaisia
lastenkirjoja aina kuin vain mahdollista paitsi kielen myös sen vuoksi, että
olen itse aina rakastanut lukemista. Toivon, että lapseni löytäisivät kirjojen
sisältämän salaisuuden. Ikäväkseni olen kuitenkin ollut hiukan pettynyt
suomalaiseen kirjallisuuteen nimenomaan taaperoikäisille.
Jotta lapsemme oppivat
toisen äidinkielensä sekä kasvavat tuntemaan amerikkalaisen (lasten)kulttuurin,
olen varta vasten selvittänyt, millaista kirjallisuutta tulisi hankkia. Siksi
olen ostanut meille monia amerikkalaisia lastenklassikoita, joita on runsaasti
ja monipuolisesti. Suoraan sanottuna olen ollut iloisesti yllättynyt, kuinka
mukaansatempaavia ja oivallisia lastenkirjoja Yhdysvalloissa on - vauvoista
lähtien.
Sitten ryhdyin miettimään,
mitä suomalaisia vastaavuuksia löytyy. Mauri Kunnakset, Nopolat, Tatu ja Patut
ova ihania, mutta kaikki hiukan vanhemmille. Vanhat Minttu-kirjat olen kyllä
löytänyt ja todennut ihastuttaviksi. Samoin Kristiina Louhet. Ja niitä myös
esikoinen jatkuvasti pyytää lukemaan. Aikuisenkin kun on kirjoista pidettävä,
jotta niitä jaksaa lukea sen sata kertaa. Mutta onko muita? Hyviksi todetut
jakoon!
Samaan ongelmaan törmäsin,
kun mietin hyvää iltasatua. Amerikassa lapset ovat nukahtaneet Goodnight Moonin
tahtiin jo yli 60 vuotta sekä tusinan muun rakastettavan iltasadun. Nimenomaan
nukkumista ajatellen en toistaiseksi ole löytänyt yhtään (perheen pienimmille
tarkoitettua) ihanaa suomalaista iltasatua Kirsi Kunnaksen runoutta
lukuunottamatta. Olenko vain ollut sokea? Hyviä ideoita otetaan vastaan! Eeva
Satuin äskettäin näkemään
7. taivas ohjelman, jossa haastateltiin traagisia kokenutta toimittaja Asta
Leppää. Hän oli tehnyt “jääkaappitestin”. Eli laittanut viikon verran ylös
hetkiä jolloin kokee lasten suhteen syyllisyyttä ja toisaalta onnenhetkiä.
Lopputuloksena oli, että syyllisyyshän se kertoina voitti.
Mitä tämäkin kertoo siitä,
kuinka vanhemmuus, ja äitiys ehkä erityisesti, on aina jonkin paremman tavoittelua
– koskaan ei riitä. Paineita riittää kyllä. Ja sitten syyllisyys iskee päälle.
Itse ainakin tunnistan tämän. Se alkoi jo raskausaikana. Milloin oli syönyt
jotain mitä ei pitänytkään tai ei käynyt neuvolan ohjeen mukaan reippailemassa
saati harjoitellut lantionpohjaa tai – herra paratkoon! - ei kuunnellut
tarpeeksi klassista musiikkia vauvan kehityksen vuoksi. Ja niin edelleen.
Nyt syyllisyys on meillä
vielä ahkerammin läsnä. Känkkäränkkäkin tulee – ainakin virallisesti - vain
kerta viikkoon, mutta äidin syyllisyys harva se päivä. Milloin katsotaan ihan
liikaa videoita (koska äiti on väsynyt), eikä leikitä yhdessä tarpeeksi (äiti
osaa laulaa vain Hämähämähäkin ja Piippolan vaarin, eikä ainakaan keksi mitään
askarteltavaa) tai ruoka on häthätää koottu tähteistä – tai apua –
puolivalmisteista.
Jos nuo eivät riitä,
syyllisyys iskee muilta tahoilta. Potta, jota ei olla edes kunnolla alettu
harjoitella. Kestovaippojakin on käytetty vain satunnaisesti. Tuttikin on
kuulemma poikalapsilla pahasta. Kuopusparka saa ylipäätään huomiota niin paljon
vähemmän kuin siskonsa.Parisuhdekin
pitäisi muistaa.Saati päiväkoti vai ei
-kuvio. Ja niin edelleen.
Huh. Onneksi pahimpaan
syyllisyyspuuskaan ystävät toteavat, ettei lapsi siitä saa traumoja ja jakavat
omat pähkäilynsä. Parhaiten oma syyllisyys kuitenkin unohtuu, kun lapsi pomppii
vieressä voitonriemuisena. Pomppiminen kun on niin kivaa. Joskus tekisi
äidillekin hyvää vain pomppia.
Mikä kumma siinä onkaan, että pienen ihmisen synnyttyä äidin ajatukset saattavat heittää kuperkeikan. Aiemmin on tehty työtä sen kummemmin miettimättä enempää. Lapsen synnyttyä myös ajatus työssä käymisestä saattaa laajentua. Lapsen saaminen myös usein innoittaa ja inspiroi kokeilemaan uutta.
Myös Laura Lehdolle kävi näin.
Esikoisen synnyttyä Laura alkoi ommella kestovaippoja omalle vauvalleen. Kuosit oli nättejä, vaippoja syntyi vauvan hoidon ohella yli omien tarpeiden. Laura päätyi ompelemaan vaippoja myös kahdelle yritykselle tilaustyönä. Hän alkoi miettiä myös ihan omaa tuotemerkkiä, jonka puitteissa voisi myydä omia vaippamalleja. Oma yritys oli siis perustettava tälle yritystoiminnalle. Vuonna 2008 syntyi Laurelin.
Aluksi Laura hoiti yhtä lasta, sitten kahta lasta, ompeli ja myi tuotteita erilaisissa tapahtumissa. Kolmannen lapsen syntymän jälkeen Laura pääsi lastenvaateliikkeeseen myymään omia tuotteitaan shop-in-shop -tyylillä. Työajat olivat haastavat pienten lasten äidille, mutta oppimiskokemuksena kauppakeskusympäristö oli erinomainen jatkoa ajatellen.
Laura alkoi pyörittää mielessään ajatusta omasta liikkeestä, joka myisi muitakin tarvikkeita kestovaippojen lisäksi. Mukaan tulivat ekologiset kodinhoitotuotteet, tekstiilejä vauvalle, kivoja vanhan ajan leluja ja mummolan tunnelmaa. Laurelin-puoti avasi ovensa Paimiossa Vistan raitilla ja omistaja itse istuu tiskin takana iloisena.
Kolmen lapsen äitinä Lauralla on hyvä näkemys siitä, mitä pienet tarvitsevat ja miten maailmaa voi muuttaa pikkuisen paremmaksi kestävillä jokapäiväisen arjen valinnoilla.
Lauran puodista Laurelinista saa persoonallisia ja kivoja lahjoja myös pukinkonttiin. Laurelin toimii myös nettikauppana osoitteessa www.laurelin.fi .
Myönnän, että olen hieman ruokafriikahtavaa sorttia. Teen kaikki vauvanruoat itse, sekä hikoilen muutenkin hellan ääressä loihtien muullekin perheelle lämpimät ruoat joka päivä. Kuitenkin tuntuu siltä, että teen niitä samoja ruokia jatkuvasti. Minulle on tärkeää, että meillä noudatetaan tasapainoista ja terveellistä ruokavaliota ja panostan laadukkaisiin raaka-aineiseen. Melko paljon siis luomua, mutta kohtuuden rajoissa hinnan suhteen.
Eteeni eksyi uutuuskirja Luomuruokaa lapselle, kirjoittajana Matleena Lahti. Vaikka ei pitäisikään luomuruokaa ruokailukriteerinä, suosittelen tätä kirjaa kaikille vauvan ja lasten ruokailuun lisäideoita kaipaaville.
Kirjassa on aivan ihana kuvitus (kuvat Satu Nyström) ja ohjeet ovat yksinkertaisia, mutta jotenkin vaan niin oivaltavia. Kaikissa ohjeissa mainitaan selkeästi minkä ikäisille vauvoille annokset soveltuvat, 4-6kk iästä alkaen. Kirja on jaettu osiin eri aterioiden mukaan, aamupalasta iltapalaan. Aluksi tarjolla on myös paljon tietoutta ruokavalioista, eri ruoka-aineiden käytöstä lasten ruoissa, sekä osio luomuruoasta.
Enpä muuten ollut ajatellutkaan, että vauvallekin voisi maistattaa munakoisoa paahdettua munakoisoa (mikä on helposti lusikoitavissa paahtamisen jälkeen), tai että itse tehdyt mausteöljyt tuovat makua aika moneenkin ihan pienenkin lapsen ruokaan. Sitä paitsi voisin itsekin mielelläni syödä kalapullia ja yrttidippiä ja herkutella sen jälkeen jogurtti-marjapaistoksella. Yes, please!
Pitääkin tästä lähteä jääkaapille, kun herahti pahemman kerran vesi kielelle kirjaa selatessa ja ohjeita fiilistellessä. Huomenna taidan laittaa juurikin tuon jogurttipaistoksen 2-vuotiaalle testiin. Ja vauva saa ehdottomasti ensimmäsenä liha-aterianaan herkullisen kuuloista Bologneseä.
Sain toisen lapseni kaksi kuukautta sitten. Esikoiseni täyttää pian kaksi vuotta. Olen kahden vaippaikäisen äiti ja opettelen paraikaa elämään nelihenkisenä (!) perheenä. Tällaisin univajein olen luvannut alkaa kirjoittaa Bebelanen blogia Miinan ja Sallan ohella – pieni sekavuus siis sallittakoon.
Luin aikoinaan jostain lehdestä vastauksia siihen, mitä kukin tekisi toisin ollessaan raskaana, jos tietäisi sen, minkä nyt tietää.
Vastauksissa oli: ’Vähemmän pullaa ja enemmän liikuntaa’ – kilot eivät lähdekään kuin taikaiskusta imettäessä. No, eipä todellakaan eli näin minäkin. ’Nauttisin ainutlaatuisesta ajasta, enkä hermoilisi niin’. Niinpä.
Jälkikäteen ajateltuna yksi parhaista neuvoista, joita eräältä ystävältäni sain, meni näin: ”Nauti pitkistä suihkuista. Makaa sohvalla ja rentoudu.” En täysin osannut sitä noudattaa – ja tuloksena oli kohonnut verenpaine. Toisessa raskaudessa taas piti huolehtia taaperosta, eikä aikaa jäänyt huolehtia vain itsestä. Myönnettävä on, että viimeisen kolmanneksen ylivoimainen väsymys pisti meillä Maisa-dvd:t kovaan kulutukseen.
Samainen ystäväni otti miehensä kanssa kasvavasta mahasta kuvan joka viikko. Mutta sekään ei vedä vertoja sille englantilaisisälle, joka otti pojastaan kuvan joka ikinen päivä tämän 21-vuotispäivään saakka. Nyt tätä ainutlaatuista kasvuhistoriaa voi seurata Youtubissa
( http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=d-4i2ZlqLsI ).
Minua itseäni kaduttaa kuitenkin ehkä eniten se, etten kirjoittanut muistiin omia tuntemuksiani raskausajalta (enkä vauva-ajaltakaan).
Vaikka tuolloin ajattelin, että muistan nämä asiat AINA ja IKUISESTI, niin eipä aikaakaan(tarkemmin sanottuna viimeistään nyytin vihdoin synnyttÿä ja univajeen iskettyä päälle), kun en enää muistanut, oliko se viikko 16, 20 vai kenties 24, kun tunsin ensimmäiset potkut. Myönnettäköön samalla, että toisessa raskaudessa en enää edes muistanut, millä viikolla edes olen.
Olisi kiva muistella, miten ihmeelliseltä ensimmäisinä viikkoina tuntuikaan se, että todella kannan pientä olentoa sisälläni. Toisen lapsen kohdalla minun on tarkastettava oikein vauvakirjasta (sitä sentään muistin ja jaksoin täyttää), että milloin se esikoinen oikein hymyilikään ensimmäistä kertaa. Mutta vauvakirjaankaan ei tule kirjoittaneeksi, että milloin esimerkiksi unirytmi alkoi selvitä (oi, se tieto ja miten siihen päästiin, olisi nyt kullanarvoinen!).
Vauvan synnyttyä puhutaan hajamielisestä äidistä ”baby brainina”, raskausajallekin on omansa, ”pregnancy brain”. Minulla on todella selkeästikin ollut molemmat aivot. Mieheni luki humoristista, mutta rehellisyydessään ihailtavaa opasta tulevalle isälle, jossa opastettiin, että tulevan äidin aivot pienenevät (!) raskauden edetessä. Viisaasti siinä lisättiin, että tästä ei kannata missään olosuhteessa huomauttaa puolisolle. Opuksessa lohdutettiin, että aivot kyllä palaavat entiselleen. Niin tai näin, hajamielisyyttä edelleen esiintyy, mutta en tulevaisuudessa halua katua menetettyä hetkeä vaan nauttia, kun vauva nukkuu rinnalla ja itse voin hetken olla paikalla.
Siivota ehtii myöhemminkin.
Raskauden ja etenkin lapsien saaminen on herätellyt omatuntoani yhä enemmän. Mielessä pyörii lapsityövoima, perheiden elinolot, ihmisten onnellisuus, nuorison pahoinvointi yhteiskunnassa, työelämä ja sen paineet. Ja niin edelleen. Lista on loputon ja se piinaa minua säännöllisesti.
Itsestäni löytyy melko paljon myös idealistin vikaa, vaikka realismi usein kuitenkin jotenkin voittaa näiden kahden taiston. Mutta kun sellaisessa kaikille reilussa maailmassa olisi vaan niin ihanaa elää ja kieriskellä hyvän omantunnon kuplassa.
Minun tekee usein tekee pahaa, kun mietin omien vaatteiden alkuperää ja kuvittelen sen ihmisen, joka on joidenkin vaatteiden saumoja ommellut. Yritän tehdä mahdollisimman paljon reiluja, eettisiä valintoja, mutta kun se on usein niin kovin hankalaa. Esim reiluja vaatteita itselle ei tunnu kovin helposti löytävän, lapsille onneksi hieman enemmän ja helpommin. Tai sitten ne vaan haavoittavat lompakkoa liikaa.
Minua helpottaa kuitenkin suunnattomasti, kun löydän jonkin eettisen toimijan (kuten esimerkiksi Boob), jonka tuotteet ovat reiluja, sekä laadukkaita ja järkevän hintaisia. Ja kaiken lisäksi mukavan näköisiä.
Mutta aina voisi tehdä enemmän. Jos vaan olisi käytettävissä enemmän rahaa sekä etenkin aikaa selvittääkseen tuotteiden alkuperää ja tuotantoketjun eettisyyttä. Onko se vaan mahdollista pienten lasten kanssa, normaaliperheen arjessa? Minulle ei, siinä määrin kuin sitä mielelläni tekisin. Mutta haluaisin kovasti, että se olisi helpompaa. Jopa rutiininomaisempaa.
TV2:n Hullu Juttu kävi meillä jututtamassa minua meidän perheen reiluusvalinnoista tuossa raskauteni loppuvaiheessa keväällä. Voit vilkaista mahtavaa masuani, sekä kuulla lisää tästä kovin vaikeasta reiluuspulmasta muutamasta melko erilaisesta näkökulmasta Yle Areenalta (linkki alla).
Ja jos jollakin on ratkaisu tähän reiluuden hankaluuteen, kuulen siitä mielelläni. Ainakin kierrätys on yksi ratkaisu, jota meillä harrastetaan kestävän kulutuksen nimissä.
