tiistai 30. joulukuuta 2008

Nyt turvakaukalo ja -istuin pysyvät siisteinä!

Löysin mielestäni erittäin hyödyllisen tuotteen vauvatarvikeviidakosta! Jokainen, joka on joskus putsannut turvaistuimesta tai turvakaukalosta vauvan puklua, "vahinkoa", maitoa tai muuta kivaa, tietää miten viheliäistä hommaa kaukaloiden ja istuimien päällisien irroittaminen ja takaisin laittaminen on. Kaiken lisäksi suojissa lukee usein "ei konepesua".

Eräs amerikkalainen äiti koki myös turhautuvansa siivotessaan lapsensa likaista turvaistuinta ja halusi löytää tähän vedenpitävän ja likaa hylkivän suojan. Hän etsi koko Amerikan markkinat läpi, mutta ei löytänyt haluamaansa tuotetta. Niinpä hän päätti itse kehittää tuotteen, ja Nomie Baby syntyi!

Nomie Babyn suojuksia on kahta kokoa ja ne sopii useimpiin suosituimipiin turvakaukaloihin ja istuimiin. Materiaali on pehmeää lapsen ihoa vasten. Istuimen suoja on huomattavasti helpompi irroittaa ja pestä kuin istuimen oma varsinainen suoja. Nomie Baby -suojia on saatavissa eri väreissä ja hinta USA:ssa on tällä hetkellä noin 34 dollaria. Nomie Baby -tuotteita myydään toistaiseksi vain Amerikan mantereella, mutta uskon että markkinarakoa löytyisi varmasta myös Euroopassa.

Lisäinfoa löytyy yrityksen omilta sivuilta www.nomiebaby.com

maanantai 15. joulukuuta 2008

Lahjoita turvallinen synnytys toiselle äidille

World Vision -sivuston kautta pystymme antamaan lahjoja niille, jotka niitä tosiaan tarvitsevat. Jos et millään keksi jollekin ystävällesi lahjaa, klikkaa www.worldvision.fi ja kurkkaa heidän lahjatarjonta. Odottavat äidit ja jo vauvan saaneet ymmärtävät varmasti esimerkiksi turvallisen synnytyksen arvon. Jo pienellä summalla pystyy auttamaan tulevaa äitiä Intiassa.

World Visionin turvallinen synnytys -pakettiin kuuluu vuoden neuvolakäynnit perheelle, erityislääkitys hiv-positiivisen äidin vauvalle synnytyksen yhteydessä sekä lapsen hiv-testaus 18-kuukauden iässä.

"Suomen World Vision tekee Intian Mumbaissa laajamittaista aids-työtä, jonka yhtenä tavoitteena on ehkäistä hi-viruksen tarttuminen äidistä vauvaan synnytyksen yhteydessä. Toimimme yhteistyössä kaupungin suuren aluesairaalan kanssa, jossa tehdään yli 10 000 synnytystä vuosittain. Sairaalaan on rakennettu erityisvarusteltu synnytysosasto hiv-positiivisten äitien synnytyksiä varten. Kaikki sairaalaan tulevat äidit testataan hi-viruksen osalta. Positiivisille äideille järjestetään erityissynnytys, jossa äiti voi lääkehoidon turvin synnyttää turvallisesti lapsensa maailmaan."

Toiminta on antanut tosi hyviä tuloksia, sillä v.2006 yhteistyösairaalassa synnyttäneiden äitien lapsista 6,8% oli hiv-positiivisia 18kk-tarkastuksessa. Ilman erityistoimenpiteitä luku on noin 50%.

Mikäli synnytyksen lahjoittaminen on liian kallis (50eur), World Visionin sivun kautta on mahdollista lahjoittaa myös mm. ruokaa lapsille, leluja tai vaikkapa pätkä vesiputkea.

Suomen WorldVision on ulkoasiainministeriön kumppanuusjärjestö.

YTV kampanjoi Helsingissä parhaillaan aineettomien lahjojen puolesta, jotka eivät päädy roskikseen. Myöskään nämä lahjat eivät varmasti päädy roskikseen.

perjantai 12. joulukuuta 2008

Ihania joululahjoja äidille ja vauvalle


Mietin pitkään sopivaa aihetta tähän joulukuun puoliväliin. Aika monessa paikassa esitellään joululahjaideoita, joten päätin kirjoittaa niistä myös tähän. Koitan kuitenkin välttää perinteisiä leluja ja muita tavaroita.

Odottava äiti rakastaa kaikkea hemmottelua. Erilaiset hoidot, jotka sopivat raskaana olevalle, rentouttaa ihanasti, on se sitten hieronta tai jalkahoito tai vaikkapa hiusten leikkaus. Erilaiset lehtitilaukset ovat varmasti hyvin tervetulleita. Jos lehtitilaus on liian kallis, voi antikvaareista löytää kokonaisia lehtien vuosikertoja, joista saa aikaiseksi hienon lukupaketin. Esimerkiksi Vauva-lehden vanha vuosikerta on varmasti kiva lahja kenelle tahansa odottajalle.

Kirppanat puolestaa järjestää liikuntaa odottaville äideille sekä äideille ja vauvoille. Liikuntalahjakortit piristävät odotuksen keskellä ja vauvan kanssa jumppaan on myös hauska lähteä, siellä kun tapaa muita samassa elämän tilanteessa olevia.

WWF:n valikoimista löytyy kivoja lahjaideoita jokaiselle perheen jäsenelle. Pienelle vauvalle sieltä löytyy esimerkiksi sievä panda-body. Kestovaippoja kannattaa toivoa myös joulupukin konttiin, sillä kertaostoksena ne saattavat tuntua liian kalliilta, jos itse ostaa kerralla kaikki.

Myyjäisistä löytyy ihania käsintehtyjä villasukkia, lapasia ja villatakkeja. Näitä kannattaa hyödyntää varsinkin jos itse ei ole kutojaihminen eikä lähipiiristä löydy kutovaa mummoa. Villasukat ovat verrattomat Suomen talvisäällä ja pienellä vauvalla pikkusukkia voi hyvin käyttää myös lapasina haalarin alla.

Tänä jouluna toivottavasti korostuu edes pikkuisen ajatus siitä, että kaikki ei ole kertakäyttötavaraa, ja että kestävillä valinnoilla vaikutamme suoraan omien lapsiemme tulevaisuuteen.


tiistai 2. joulukuuta 2008

Varavaatteita Kaliforniasta

Jokainen, joka on kulkenut pienen vauvan kanssa, tietää että varavaatteet on syytä pakata mukaan. Aina silloin tällöin niitä myös tarvitsee kun vaippa falskaa tai ei vain yksinkertaisesti riitä.

Kalifornialainen äiti sai tarpeekseen varavaatteiden pakkailuista. Hän halusi, että varavaatteet sopivat yhteen muiden vaatteiden kanssa ja asut piti näin suunnitella aina etukäteen. Hän mietti, miten voisi ratkaista tämän ainaisen pakkailuongelman ja keksi Baby Spare Wearin!

Baby Spare Wear on kahden äidin perustama yritys, joka nimensä mukaisesti keskittyy varavaatteisiin. Kätevä matkapakkaus on hauska pakata kassiin, sillä pakkauksessa on pari bodia sekä housut, jotka tietysti sopii yhteen hienosti. Vaatteet on helppohoitoisia ja kompakteja pakata mukaan matkapakkaukseen.

Suomalaisista "maalaisjärki" -äideistä tämä idea voi tuntua hullulta, mutta yrityksestä on tullut huippusuosittu. Julkkikset ovat alkaneet suosia Baby Spare Wearia helppouden ja tyylikkyyden takia ja Baby Spare Wearia myydäänkin jo useissa eri maissa; mm. Australiassa, Japanissa, Kanadassa, Islannissa ja jopa Ruotsissa! USA:ssa on tietysti isot markkinat kyseiselle tuotteelle.

Tässä taas hauska esimerkki, että kaikesta voi tehdä halutessaan bisnestä ja uskomattomista arjen oivalluksista syntyy mitä loistavimmat ja yksinkertaisimmat ideat! Ei tarvitse miettiä enää varavaatteita, sillä Baby Spare Wear tekee sen puolestamme!

http://www.babysparewear.com/

torstai 27. marraskuuta 2008

Äiti ja yrittäjä

Moni äiti ja äidiksi tuleva miettii miten pystyisi yhdistämään sekä työn että äitinä olemisen parhaalla mahdollisella tavalla. Jos äitiysloman ja vanhempainvapaiden jälkeen haluaisi vielä jäädä lapsen kanssa kotiin, mutta rahatilanne on tiukka, kannattaa suunnitelmia alkaa tehdä jo hyvissä ajoissa. Suunnitelmia voi alkaa tekemään jo vaikka raskausaikana tai miksei aiemminkin.

Oman yrityksen perustaminen on yksi vaihtoehto ja usein aika houkuttelevakin. USA:ssa ja Iso-Britanniassa äidit perustavatkin jo yrityksiä tosi kovaa vauhtia ja "mumpreneur"-termi on vakiinnuttanut asemansa kuvaamaan äitiä ja yrittäjää.

Mikäli vauva on ns.helppo (nukkuu ja syö sopivasti) elämänsä ensi kuukausina, äidillä on oikeasti aikaa tehdä yritysjuttuja ja suunnitelmia sekä ryhtyä tuumasta toimeen mikäli voimat riittävät. Uusyrityskeskukset sekä muut yritysjärjestöt auttavat mielellään uusia aloittelevia yrittäjiä.

Netti mahdollistaa monenlaisen bisneksen teon, mikä ennen olisi ollut aivan mahdotonta. Myös kustannukset pysyvät kurissa kun ei ole liikkeen kiinteitä kustannuksia ja lapsen kanssa pystyy olemaan kotona joustavasti.

Myös erilaiset ilta- ja viikonloppuhommat keikkaluontoisina onnistuu, jos lapsen isä pystyy esimerkiksi hoitamaan lasta tällöin.

Äitiysloma on loistava aika joka tapauksessa pysähtyä miettimään elämänsä suuntaan ja silloin monesti huomaa haluaako jatkaa samassa työpaikassa tai haluaako kenties jotain ihan muuta. Äitiysloma antaa hyvän mahdollisuuden unohtaa työkiireet ja -paineet ja miettiä mitä sitä haluaa elämässä tehdä.

Patentti- ja rekisterihallituksesta löytyy hyvä tietopaketti www.prh.fi

perjantai 21. marraskuuta 2008

Synnytys yläilmoissa

Tämän illan uutinen sai varmasti jokaisen synnyttäneen naisen miettimään omaa synnytystään! Ruotsalaisnainen synnytti tyttövauvan iltapäivällä Helsinki-Bangkok -lennolla jossain Kazakstanin yläpuolella.

Tämän uutisen kuultuaan sitä alkaa miettimään mitä ajatuksia tämä nainen on käynyt läpi, kun on tajunnut synnytyksen alkavan. Mikäli kyseessä oli ensisynnyttäjä, paniikki voi iskeä helpostikin. Jos kyseessa on uudelleen synnyttäjä ja aiempi kokemus on ollut yhtään traumaattinen, pelko voi olla aika kova. Onneksi koneesta löytyi lääkäri sekä hoitajia, jotka pystyivät auttamaan synnytyksessä ja lopputulos oli terve tyttövauva.

Ajatus siitä, että joutuisi synnyttämään yli 200 vieraan ihmisen läsnäollessa penkkirivien välissä tai lentokoneen takaosassa, on ihan käsittämätön. Kokemus on kyllä ollut ikimuistoinen sekä naiselle, henkilökunnalle että kanssamatkustajille. Lehdessä luki, että koneen varustukseen ei yleensä kuulu laajaa lääkevalikoimaa, joten pelkän buranan voimalla maailmaan saatettu vauva on kyllä aikamoinen saavutus!

Onneksi kaikki meni hyvin ja lehtitietojen mukaan sekä äiti että vauva voivat hyvin ja heidät on viety Helsinkiin sairaalaan tarkastettavaksi.

Onnea uudelle pikkuiselle, joka syntyi yläilmoissa 20.11. iltapäivällä!

http://www.aftonbladet.se/nyheter/article3819632.ab
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Finnairin+matkustaja+synnytti+Kazakstanin+yll%C3%A4/1135241274714

keskiviikko 19. marraskuuta 2008

Silikids pullot valloittavat

SiliKids on taas äitien keksimä bisnes! Kaksi äitiä löi viisaat päät yhteen, sillä eivät löytäneet markkinoiltaan haluamiaan tuotteita. Markkinoilta löytyi silikonitutteja, mutta ei tuttipulloja eikä muita tarvikkeita. He kehittivät tuttipullon, jossa silikonisuojus suojaa lasipulloa. Tässä taas yksi vaihtoehto lisää uusille ja tuleville äideille, jotka miettivät mikä sopii juuri omalle lapselle parhaiten.

Silikoni on helppo pitää puhtaana ja se on myös hyvä allergikoille. Materiaali on kestävää eikä siihen pääse bakteerit pesiytymään. Tuotteen voi pestä astianpesukoneessa ja se kestää hyvin kulutusta myös pakastimessa ja mikrossa. Tuotteen valmistajat lupaavat että materiaali ei haurastu eikä halkeile.

Vauvan on helppo tarrata Siliskin-pulloon, sillä silikoni takaa hyvän pidon. Silikoni on läpinäkyvää, joten pulloon on helppo nähdä sisälle. Sisällä oleva lasipullo pidetään puhtaana kuin mitkä tahansa muutkin lasit, joten tuotteen pitäisi olla super-hygieninen.

Suomesta tuotetta ei tietääkseni vielä löydy, mutta USA:ssa hinta noin 12 dollaria kpl.
Lisää tietoa SiliKidsien tuotteista osoitteessa http://www.silikids.com/

perjantai 14. marraskuuta 2008

Luksus-luksus Baby Shower

Baby Showereista tuli iso bisnes! Perinteisesti baby showerit on järjestetty joko tulevan äidin tai hänen ystävänsä kotona, mutta nyt myös baby showereihin on tullut kokonaan uusia ulottuvuuksia julkkisten johdattamana.

Maailmalla tunnetaan jo baby shower -suunnittelijoita hääsuunnittelijoiden tyyliin ja ylelliset baby showerit ovat tulleet aina vain suosituimmiksi. Lontoon keskustassa sijaitseva viiden tähden hotelli Hempel on vastannut kysyntään ja he ovat alkaneet tarjota erityistä baby shower -pakettia.

Baby showerin luksuspaketti sisältää juhlatilan eli upean luksus-hotellihuoneen koristeltuna teeman mukaan ilmapalloin ja kukkasin. Vauva-ekspertti sekä -stylisti ovat mukana kaksi tuntia vastailemassa kysymyksiin sekä käytönnön jutuista että vauvan muodista. Äiti saa mukaansa ihanan paketin vauvatarvikkeita sekä vauvan vaatteita. Myös tarjoilu sisältyy hintaan eli baby shower -kakku ja pienet aiheen mukaan tehdyt karkit sekä kuohuviinit, teet, kakut, leivät ja muut pikku tarjoilut.

Hintaa kyseiselle baby showerille tulee noin 2300 euroa, joten ihan halvasta lystistä ei ole kysymys. Mutta mitä ilmeisimmin kysyntää löytyy, kun tällainen palvelu on kehitetty! Olisi mukava päästä mukaan tällaiseen baby showeriin!
www.the-hempel.co.uk

sunnuntai 9. marraskuuta 2008

Nyt mies tietää miltä tuntuu olla raskaana!

Monta kertaa raskaana ollessa sitä toivoisi, että mies pystyisi edes hetkisen tuntea saman tunteen; miltä oikein tuntuu olla raskaana. Empathy belly on kehitetty juuri tätä varten. Tämä tekomaha auttaa miestä hahmottamaan, että mihin kaikkeen iso masu oikein vaikuttaa ja miten iso maha vaikeuttaa liikkumista ja muita arkipäiväisiä toimintoja.

Mother&Baby lehti haastoi yhden isän käyttämään Empathy bellyä yhden päivän ajan. Dave, joka haastettiin tehtävään oli normaalikokoinen ja kuntoileva, kaikin puolin "normaali mies". Hän oli kuunnellut vaimonsa Jennin raskausajan valituksia kipeästä selästä, turvonneista jaloista sekä vaikeuksista tehdä pieniä aikaisemmin itsestäänselviä juttuja. Dave otti haasteen mielellään vastaan ja oli yllättynyt koepäivän jälkeen!

Dave lähti tekemään jokapäiväistä kuntoiluaan crosstrainerilla mutta kahden minuutin päästä pulssi oli hakannut niin lujaa, että oli ollut pakko lopettaa. Portaiden nousu töissä oli ollut aika haastavaa ison mahan kanssa ja polvissa oli tuntunut ikävältä kiipeämisen jälkeen. Pukeutuminen aamulla oli ollut iso haaste, sillä eiväthän tavalliset vaatteet meinanneet millään mennä edes päälle. Työmatka täydessä bussissa seisomapaikalla on tavallista tylsempi kun ihmiset tönivät mahaa ja kuuma hiki alkaa tuntua selässä ekstrapainon takia.

Töissä istuminen pitkään masun kanssa alkoi ahdistaa, joten työpöytä piti laittaa uuteen uskoon. Tavarat piti siirtää siten, jotta niihin ylettyi helposti ja kurottamatta. Myös uusi istumisasento piti löytää, sillä vanha tyyli ei enää onnistunut ison masun kanssa.

Ehkä päivän suurin haaste oli päivän ruokaostosten tekeminen. Työpäivän jälkeen olo täydessä supermarketissa alkoi tuntua tukalalta ja ruokien kurottaminen hyllyiltä ja pakastealtaasta oli lievästi sanottuna hankalaa. Myös autosta nouseminen oli aikamoinen saavutus, sillä penkki tuntui olevan yllättävän alhaalla.

Koepäivän jälkeen Dave sanoi ymmärtävänsä vaimonsa valituksia täysin ja hän lupasi hemmotella vaimoaan loppuraskauden ajan jalka- ja selkähieronnoilla. Hän ei olisi voinut kuvitellakaan, miten paljon masu oikeasti vaikutta naisen elämään. Dave pääsi kuitenkin helpolla, sillä häneltä jäi koko psykologinen puoli kokeilematta, mielialan vaihtelut ja muut mukavat sivuvaikutukset!

Jos miehesi haluaa testata raskaana oloa, tämän masun avulla sitä voi kokeilla. Joissan maissa neuvolat vuokraa näitä masuja isille, mutta näitä voi myös ostaa. Netistä löytyy eri vaihtoehtoja hakusanalla empathy belly.
www.empathybelly.org

keskiviikko 5. marraskuuta 2008

Pushy Mothers laittaa äidit kuntoon

Toivon tämän idean rantautuvat Suomeenkin, sillä mielestäni kyseessä on varsin mainio idea ensinnäkin laittaa synnyttäneet äidit takaisin kuntoon ja toiseksi löytää samassa elämätilanteessa olevia uusia tuttuja ja ystäviä!

Pushy Mothers on raskaana oleville sekä synnyttäneille naisille suunnattu liikuntaohjelma. Pushy Mothers -yrityksen takana on kaksi liikunnan alan ammattilaista, joilla on itsellään pitkä tausta eri tehtävissä liikunnan parissa sekä he ovat molemmat myös äitejä.

Pushy Mothers käyttää koulutettuja treenaajia ja kertasessio kestää aina tunnin verran. Treenaaja neuvoo, miten rattaita työntäessä pystyy kävelyn aikana kohdistamaan liikkeet juuri raskauden jälkeisiin ongelmakohtiin ja miten synnytykseen valmistautuminen tai synnytyksestä palautuminen voidaan tehdä hieman helpommaksi oikeita lihaksia harjoittamalla.

Pushy Mothers toimii jo ympäri Englantia, sillä suosio on ollut tosi suuri. Ihmiset haluavat löytää samassa elämäntilanteessa olevia toisia naisia, ja tämä on mukava ja hyödyllinen tapa päästä tapaamaan toisia. Samalla tulee ulkoiltua ja treenattua kroppaa.

Loistava idea on saanut houkuteltua mukaan myös paljon eri yrityksiä, jotka tarjoavat alennuksia Pushy Mothers -jäsenille.

Joku saattaa kritisoida, että tarvitseeko sitä nyt maksaa siitä, että pääsee lenkille, mutta mielestäni tämä jos mikä on inspiroiva tapa saada uudet äidit liikkeelle!

www.pushymothers.com

sunnuntai 2. marraskuuta 2008

Herkulliset kaulurit

Kotiäiti keksi jättimenestystuotteen!

Beauty and the Bib syntyi kun neljän lapsen äiti päätti lopettaa opetustyön ja alkoi suunnitella vauvojen kaulureita.

Beauty and the Bib syntyi Lontoossa vuonna 2004 kun opettaja Lara Boyle lopetti työnsä ja alkoi keittiön pöydällä suunnitella uusia kaulurimalleja. Hän halusi suunnitella kauniita kaulureita vauvoille, sillä hän ei ollut omille neljälle lapselleen löytänyt haluamiaan tuotteita markkinoilta.

Pikakelaus vuoteen 2008: Kaulurit ovat saavuttaneet huippusuosion ja niitä myydään ympäri maailmaa, mm. Australiassa, USA:ssa, Japanissa, Saksassa, Englannissa ja nyt myös Suomessa. Harrods-tavaratalo sekä Harvey Nichols Lontoossa myyvät Beauty and the Bib –kaulureita useiden pikkuliikkeiden lisäksi. Opettajapariskunta on ollut suosiosta täysin yllättynyt ja innoissaan. Lara ja hänen miehensä Kieran pyörittävät bisnestä ja kehittelevät jatkuvasti uusia malleja.

Äidit ja vauvat ovat ihastuneet näihin kaulureihin, sillä pehmeän materiaalin ja hauskan ulkonäön lisäksi ne ovat todella käytännöllisiä pikkuisille ihmisille niin ruokapöydässä kuin hampaiden tulemisen (ja kuolaamisen) aikana!

Bebelane maahantuo Beauty and the Bib –tuotteita Suomeen.
www.bebelane.com

tiistai 28. lokakuuta 2008

Riippukeinu vauvalle


Nämä riippukeinut käyvät vauvoille syntymästä puolivuotiaaksi asti. Riippukeinussa ärtyisinkin vauva rauhottuu, sillä keinunta muistuttaa liikettä, johon vauva tottui kohdussa.

Etelä-Amerikassa riippukeinut ovat miljoonien ihmisten arkipäivää ja nyt tämä ihana kapistus on myös vauvojen käytössä. Vauvan omat liikkeet aiheuttavat riippukeinun liikkeen ja vauva pysyy tyytyväisenä pienessä keinutuksessa. Jossain sanotaan myös, että tämänlainen liike tukee vauvojen aistien kehitystä ja sellaiset lapset, jotka ovat olleet paljon riippukeinussa, ovat rauhallisempia ja heidän tasapaino on myös keskivertoa parempi.

Riippukeinussa on kiinteät turvavyöt, jotta pikkuinen ei pääse putoamaan siitä itsekseen. Riippukeinuun kuuluu myös irroitettava täkki, joka sopii siihen täydellisesti.

Pienet ja vähän ärtyisämmät lapset nauttivat, kun riippukeinu on säädetty siten, että se on kuin pieni pesä (vas.puoleinen kuva) ja vähän isommat lapsen nauttivat kun näkevät ympärilleen (keskimmäinen kuva).

Riippukeinua on saatavana joko luonnonkuidulla tai tekokuituisena. Hinta noin 80 euroa. Suomessa riippukeinua myy ainakin http://www.lasiesta.fi/product_catalog.php?c=39

perjantai 24. lokakuuta 2008

Cocoose kylpyhetkiin

Cocoose pyyhe on kehitetty pienten vauvojen kylvetykseen. Enää ei tarvitse miettiä miten saisi pyyhkeen otettua tuolin karmilta tai pöydältä, sillä pyyhe voi roikkua vanhemman kaulassa koko kylvetyksen ajan.

Hupullinen pyyhe ripustetaan kaulaan esiliinan tavoin. Se laitetaan takaa kiinni ja näin pyyhe on pois tieltä koko kylvetyksen ajan.

Kun vauva on valmis nousemaan kylvystä, vanhemmalla on molemmat kädet vapaana ja vauva on näin helppo nostaa kylpyammeesta. Vauva pysyy lämpimänä vanhemman sylissä ja pyyhe on jo valmiiksi lämmin, sillä se on ollut vanhemman kehoa vasten koko kylvetyksen ajan.

Cocoose on rekisteröity tavaramerkki ja se on voittanut useita vauvatarvike-palkintoja.
Pyyhkeen hinta on noin 25 euroa ja sitä voi tilata Coochico.comin nettisivuilta.

Lisätietoja www.coochico.com

tiistai 21. lokakuuta 2008

Mozzee haastaa perinteisen syöttötuolin

Australialainen design-syöttötuoli tarjoaa kivaa vaihtelua perinteisille syöttötuoleille. Syöttötuoli on vakaa painavan jalan ansiosta ja kaatumisia ei kuulemma pitäisi tapahtua. Syöttötuolissa on 5-piste vyöt, jonka kanssa lapsi voidaan kiinnittää tuoliin.

Tuoli on tarkoitettu pitkäikäiseksi, joten kun vauva kasvaa, tarjottimen voi irroittaa. Tällöin isompikin lapsi pystyy istumaan siinä. Jalkaa on mahdollista laskea sitä mukaa kun lapsi kasvaa. Tuoli onkin tarkoitettu puolivuotiaasta asti aina kuuteen ikävuoteen asti.

Aivan halpa tuoli ei ole kysessä, USA:ssa siitä saa maksaa noin 600 dollaria. Väreissä löytyy ainakin valkoinen, musta ja kirkas pinkki.

Lisää tietoa mm. tämän linkin takaa:
http://www.panik-design.com/acatalog/Mozzee___Baby_Child_Seat.html

maanantai 20. lokakuuta 2008

Eko-äiti on in!

Mother&Baby -lehti teki hauskan vertailun erilaisista äiti-tyypeistä ja lopputulos oli, että viimeisen päälle oleva "Yummy Mummy" on nyt out ja Eko-äiti sen sijaan on in!

Lehti oli listannut asioita, jotka erottavat nämä kaksi (ääripäätä) toisistaan. Näitä ei kannata ottaa liian tosissaan, sillä tosiasiassa aika harva on jompi kumpi. Aika usea meistä taitaa olla näiden kahden välimaastossa.

Yummy Mummy kuljettaa jälkikasvuaan isossa bensasyöpössä pitkin kaupunkia kun taas eko-äiti kuljettaa lapsiaan Toyota Priuksen kanssa (tai pyörällä..)

Yummy Mummy säästää aikaa syöttämällä vauvalleen valmisruokaa kun taas Eko-äiti haluaa tietää mitä vauva syö. Eko-äidin vauva syö siis joko valmista luomuruokaa tai itsetehtyjä soseita.

Yummy Mummy pyyhkii vauvan pyllyn kertakäyttöisillä kosteuspyyhkeillä kun taas Eko-äiti suosii vain luonnollisia aineita sisältäviä vastaavia tuotteita.

Yummy Mummy haluaa ehdottomasti synnyttää keisarinleikkauksella Christina Aguileran tapaan ja Eko-Äiti haluaa synnyttää tietysti mahdollisimman luonnonmukaisesti vesiammeessa rentoutuen.

Yummy Mummy menee pitkin katuja personal trainerin kanssa sillä aikaa kun lapsenvahti työntää vauvaa uusimmassa Bogaboossa. Eko-Äiti puolestaan hoitaa kuntoilun joko työntämällä vaunuja ihan itse tai pitämällä vauvaa kantoliinassa.

Aah miten ihania stereotypioita!

lauantai 18. lokakuuta 2008

Baby Show 2008

Terveiset Lontoon Baby Showsta! Baby Show järjestetään pari kertaa vuodessa Iso-Britannian suurimmissa kaupungeissa ja nyt oli vuorossa taas Lontoo. Kolmipäiväinen messutapahtuma oli houkutellut näytteilleasettajia monta sataa ja yleisöä oli myös koko paikka ihan täynnä.

The Baby Show on suunnattu erityisesti odottajille ja juuri äideiksi ja isiksi tulleille. Tapahtuma on erityisesti suunnattu kuluttajille, joten kyseessä on oikea shoppailutapahtuma. Kaikki näytteilleasettajat myyvät tavaroita standilta hyvillä messualennuksilla ja moni ostaakin tapahtumasta kaikki; turvaistuimen, huonekalut vauvan huoneeseen, rattaat, tuttipullot, kestovaipat - siis ihan kaikki!

Tapahtuma oli hienosti suunniteltu ja pienten vauvojen vanhemmat oli huomioitu erinomaisesti. Pampersilla oli iso oma vaipanvaihto standi, jossa talo tarjosi vaipat ja pyyhkeet ja kaikki oli suunniteltu viimeistä piirtoa myöden. Siellä oli oma syöttöosasto, jossa äidit saattoivat rauhassa syöttää pikkuisiaan kaikessa rauhassa.

Tapahtumasta jäi hyvä mieli ja toivonkin, että idea rantautuu joskus myös Suomeen. Suomen Lapsimessut on suunniteltu odottaville äideille, pienille vauvoille sekä kouluikäisille, mutta tämänlainen tapahtuma erityisesti odottajille oli kiva. Tunnelma oli hyvä vaikka paikka kuhisi isoja mahoja sekä vastasyntyneitä vaunuissaan. Stressistä ei ollut tietoakaan, ja luulen että syy oli loistavat järjestelyt. Jonoja ei ollut ja ruoka- ja juomapisteitä oli tarpeeksi. Ihmiset tutustuivat tuote-esittelyihin, kokeilivat uutuustuotteita sekä sovittelivat äitiys- ja imetysvaatteita kaikessa rauhassa.

Mikäli satut matkustamaan Lontooseen joko odottavan äitinä tai pienen lapsen äitinä, kannattaa käydä seuraavassa Baby Showssa, joka järjestetään helmikuun lopussa.


Lisäinfoa: http://www.thebabyshow.co.uk/

torstai 16. lokakuuta 2008

Vauvapotretteja

Vauvapotretit ovat muuttuneet niistä ajoista, kun itse olimme kuvattavana studiossa juhlamekko päällä. Yhä enemmän ihmiset haluavat vaihtelua ja nyt sitä on tarjolla! Ihmiset ovat huomanneet, että kuvat voivat olla hauskoja sekä tyylikkäitä, vaikka eivät olisikaan kovin perinteisiä.

Useat valokuvaajat tulevat jo kotiin, missä vauvaa voi kuvata tämän omassa turvallisessa ympäristössä. Myös ulkokuvaukset ovat suosittuja.

Kuvaamisen lisäksi vauvan kuvan saa painettuna kankaalle ja tietokoneella kuvia pystyy helposti muokkaamaan vielä lisää, kuten ylläolevista kuvista näkyy.

Kuvien lisäksi on erilaisia kipsisettejä, joilla pystyy ikuistamaan pienet jalat tai kädet.

Youareart.co.uk -sivuilta löytyy tosi paljon ideoita erilaisille kuville. Sieltä kannattaa katsoa inspiraatiota, jos meinaa kuvauttaa oman lapsensa. Sieltä näkee myös hyvin, miten kuvia pystyy muokata ja miten valmiista valokuvasta pystyy poimimaan parhaat palat.

www.youareart.co.uk

tiistai 14. lokakuuta 2008

Tee imetyksestä vieläkin muodikkaampaa

Nyt voit imettää kaikessa rauhassa pitäen vauvan sekä rinnan piilossa katseilta. The Mommy Cover on uutuus Amerikan länsirannikolta, jossa kahden lapsen äiti Charlie Ostrander kehitti tuotteen helpottaakseen omaa imetystä.

Charlie kertoo, miten hän halusi tavata ystäviään ja viettää aikaa ulkona, mutta samalla säilyttää yhteyden pieneen vauvaansa kaiken hälyn keskellä. Hän alkoi kehittää tuotetta, jonka suojissa imetys tapahtuu rauhassa ja piilossa. Tuotteen piti olla ensinnäkin käytännöllinen mutta kuitenkin muodikas.

Maaliskuussa 2007 syntyi ensimmäinen Mommy Cover ja sen jälkeen malleja onkin tullut paljon lisää suosion kasvaessa. Mommy Coveria saa jo monissa eri väreissä ja kuoseissa ja jotkut äidit ovatkin ostaneet niitä useampia, jotta ovat aina sävy sävyyn asun kanssa.

Toistaiseksi näitä saa vain USA:sta sekä Kanadasta, mutta eiköhän tuote pian rantaudu myös Eurooppaan. Mommy Coverit ovat 100% puuvillaa ja made in USA.

Lisätietoja valmistajan sivuilta www.joiaproducts.com

lauantai 11. lokakuuta 2008

Sormenjäljet joita ei pyyhitä pois

Taas tulee lahjaideoita, sillä näitä tuntuu pursuavan joka puolelta! Herkkä lahja vaikka uudelle äidille. Korussa on painettuna vauvan sormenjälki, ja näin äiti voi aina pitää oman vauvan ainutlaatuista sormenjälkeä rintaansa lähellä. 

Eri firmat tekevät näitä eri tavoin. Jotkut yritykset vierailevat alan liikkeissa pitämässä erityisiä "sormenjälki-päiviä", mutta toiset yritykset pystyvät tekemään näitä myös postin kautta.

Sticky Little Prints toimii esimerkiksi siten, että asiakas tilaa verkkokaupan välityksellä itselleen paketin, jossa on tarvikkeet vauvan sormenjälken ottamista varten. Asiakas lähettää painetun jäljen takaisin yritykselle ja he siirtävät saman jäljen hopeakoruun ja postittavat sen taas asiakkaalle. Hintaa korulle tulee noin vajaa 80 euroa, postitukset päälle. 

Joka tapauksessa kiva ja ainutlaatuinen lahjaidea, jota voi soveltaa moneen eri paikkaan. 

www.stickylittleprints.co.uk 

keskiviikko 8. lokakuuta 2008

Lastenvaunujen Rolls Royce!

Pohjois-Englannissa on valmistettu näitä Balmoralin lastenvaunuja jo yli 100 vuotta ja nyt ne elävät uutta tulemistaan! Vaunut ovat oikeasti käsintehtyjä, ja yksityiskohdat on hiottu viimeisen päälle. Englannin kuningattaren sekä Prinsessa Dianan lapset ovat vauvoina käyttäneet näitä vaunuja. Muita kuuluisia käyttäjiä ovat olleet mm. Madonna, Elle McPherson sekä Catherine Zeta-Jones.

Vaunut ovat jo jonkin aikaa olleet julkkisten ehdoton ykkössuosikki. Kuten Harrodsin tiedottaja kertoi, 80-luvulla perheessä piti olla Porsche, 90-luvulla uusin hieno kännykkämalli ja 2000-luvulla, perhearvojen kasvaessa, Silver Crossin vaunut Balmoralilta! Silver Cross -vaunuilla on ollut jopa jonotuslistoja, sillä tuotanto ei ole pysynyt kysynnän perässä.

Toiset valmistajat keksivät mitä kätevimpiä ja pienempiä vaunuja vauvoille ja sitten tulee Balmoral, joka vie julkkisten suosion toisten nenän edestä. Ihan kaikilla ei kuitenkaan taida olla laittaa noin 3500 euroa lastenvaunuihin, joten onneksi on muitakin malleja! Yritys haluaa kuitenkin laajentaa asiakaskuntaa ja on tuonut markkinoille muitankin malleja, joiden hinnat ovat 1000 eurosta ylöspäin.

Lisätietoa vaunuista löytyy ainakin sivuilta http://www.twilitemoon.com/silver-cross-balmoral-midnight-P30C0.aspx#

maanantai 6. lokakuuta 2008

Vauvojen hauskat loma-asut

Syys- ja talvilomalla moni suuntaa aurinkoon vauvan kanssa ja tällöin kannattaa muistaa hyvät suojavaatteet myös vauvalle. Jojo Maman Bebesilta löytyy kivoja märkäpukuja muistuttavia vauvojen uimapukuja. Uimapuvut ovat neoprenia, joten kehon lämpö pysyy puvun sisällä ja kylmä ei pääse yllättämään niin helposti.

Uimisen jälkeen voi pukea päälle saman valmistajan aurinkosuojapuvut, joissa on UV-suoja sekä puolipitkät hihat ja -lahkeet. Asuun sointuvassa hatussa on niskassa aurinkosuoja, joka estää niskan palamisen.

Pikkuisille 1-vuodesta ylöspäin on tehty uimasukkia, joissa on myös UV-suoja sekä liukastumisen esto pohjissa. Sukat suojelavat jalkoja auringossa ja estävät liukastumista vaikkapa altaan reunalla.

Kaikki Jojo Maman Bebesin tuotteet on nopeasti kuivuvia ja ok-hintaisia, uimasukat noin 8 euroa, uimapuku noin 20 euroa ja aurinkosuojapuku noin 18 euroa.

Yritys toimittaa tavaraa myös Suomeen.

www.jojomamanbebe.co.uk

lauantai 4. lokakuuta 2008

Korttien comeback

Voiko olla tärkeämpää ilmoitusasiaa kuin oman vauvan syntyminen? Omasta mielestäni se on ihan ehdottomasti tärkein ja ihanin asia mitä ikinä voi ilmoittaa ystäville ja sukulaisille. Usein puhelimesta lähtee tekstari heti ihmeen tapahduttua ja nyt löysin aivan ihanat "birth announcement" -kortit USA:sta, joilla voisi vielä myöhemminkin laittaa vauvan tärkeimmät tiedot esimerkiksi vielä uudestaan kasteen jälkeen kaikille tutuille, ystäville ja sukulaisille. Suomessahan lehti-ilmoitus yleensä korvaa tällaisen kortin, mutta ideana mielestäni kortti on tosi kiva.

En tiedä saako Suomesta jostain ihan jo pelkästään tähän tarkoitukseen kehitettyjä kortteja, mutta niitä varmasti pystyy tilata samoin kuin joulukorttejakin.

Netistä saa kivasti ideaa kun käy osoitteessa www.tinyprints.com ja siellä Birth Announcements. Nämä kuvat on otettu sieltä sivulta ja siellä on malleja satoja erilaisia. Ideaa siis löytyy! Lontoon keskustan tavaratalon John Lewisin korttiosaston vastaava sanoi, että kortteja löytyy joka lähtöön, ja niistä on mahdollista valita juuri se, joka kuvaa oman vauvan persoonallisuutta parhaiten.

Kortit ovat selvästi tekemässä uutta comebackiä ja englantilaisten vauvalehtien mukaan nämä kortit ovatkin "chicest way to introduce your baby to the world". Mm. Gwen Stefani sekä Tori Spelling ovat käyttäneet Tiny Printsin palveluita tilatessaan vauvakortteja lähimmäisilleen.

keskiviikko 1. lokakuuta 2008

Ruokavalio vaikuttaa vauvan sukupuoleen?

Keväällä -08 julkaistun tutkimuksen mukaan äidin ruokavaliolla ennen raskautta on vaikutusta vauvan sukupuoleen. Mitä ilmeisimmin suurella ja raskaalla aamiaisella voi lisätä poikavauvan mahdollisuuksia, kun taas kevyellä ruokavaliolla tytön saamisen todennäköisyys kasvaa,

Exeterin ja Oxfordin yliopiston tutkimusten mukaan juuri ruokavalio saattaa olla selitys siihen, miksi teollisuusmaissa syntyvien poikalasten määrä on ollu laskemaan päin. Tutkimusta varten seurattiin 740 ensikertalaista äitiä Isossa-Britanniassa. Heidän ruokailutottumuksia seurattiin
ennen raskaaksi tuloa sekä raskauden alkuvaiheessa.

Tutkimustuloksista selvisi, että äidit, jotka söivät kunnon annoksia kunnon kotiruokaa ennen raskaaksi tuloaan, saivat 56% todennäköisyydellä pojan. Vastaava luku kevyttä ruokaa syövillä oli 45 %. Äidit, jotka saivat pojan, olivat syöneet enemmän ravintoaineita, mm. kalsiumia sekä erilaisia vitamiineja. Hauskana yksityiskohtana oli mainitty myös, että nämä poikavauvojen äidit olivat syöneet myös enemmän aamiaismuroja.

Poikalasten määrä on vähentynyt viimeisten 40 vuoden aikana teollisuusmaissa. Joidenkin tiedemiesten mukaan laihdutus ja vähäkalorinen ruokavalio ovat syynä poikavauvojen vähenemiseen. Suuresta määrästä ei ole kyse - noin 1 per 1000 syntymää kohti - mutta ilmiönä joka tapauksessa kiinnostava ja huolestuttavakin.

Artikkeli julkaistu askamum.co.uk :ssa huhtikuussa 2008.
http://www.askamum.co.uk/News/Search-Results/News-archive/Eat-more-for-a-boy/?&R=EPI-7428

tiistai 30. syyskuuta 2008

Vaippakakkuja lahjaksi!

The Nappy Cake Company valmistaa syötävän herkullisen näköisiä vaippakakkuja uusille äideille ja vauvoille. Vaippakakkujen valmistajat ovat lisääntyneet sitä mukaa kun niiden suosio on kasvanut, mutta Nappy Cake Company on edelleen yksi markkinajohtajista.

Yritys perustettiin vuonna 2003 ja sen jälkeen suosio on kasvanut tasaisesti. Sen jälkeen kun Sex and the City -jaksossa esiteltiin vaippakakku, kakkujen suosio lähti tietysti vankkaan nousuun!

Kakkuja saa eri väreissä ja uusimpana tulokkaana on orgaaniset kakut. Näissä orgaanisissa luomukakuissa käytetään hajoavia vaippoja sekä orgaanisesta puuvillasta valmistettuja tekstiilejä. Kakuissa on siis vaippoja, vaatteita, peitteitä, helistimiä, tutteja - kaikkea mitä pieni ihminen tarvitsee.

Jos haluat yllättää tulevan äidin, vaippakakku on taatusti ikimuistoinen ja hyödyllinen lahja. Jokaisessa Nappy Cake Companyn vaippakakussa on vielä lisäksi äidille pieni pullo kuohuvaa juhlan kunniaksi.

Vaippakakkuja voi tietysti kokeilla tehdä myös itse, mutta jos haluaa näyttävän näköisen ja upean kakun, kannattaa klikkailla Nappy Cake Companyn sivuille ja ihastua! Sieltä vaan tilailemaan, posti tuo kyllä kakut perille myös Suomeen!

http://www.nappycakeco.co.uk/

maanantai 29. syyskuuta 2008

Monsters & Munchkins

Tällä viikolla avataan uusi ihana nettikauppa, josta löytää persoonallisia ja veikeitä vaatteita pienille vauvoille ja taaperoille. Valikoimissa on myös hoitolaukkuja ja joitain puuleluja.

Monsters & Munchkins on brittiläinen yritys, jonka perustajat halusivat lisätä vauvan vaatteiden tarjontaa perinteisten kauppaketjujen rinnalle.

Yritys on onnistunut löytämään uusia persoonallisia merkkejä ja kauniita lastenvaatteita on tarjolla sekä pienille pojille että tytöille. Hinnat ovat keskivertoa kalliimpia, mutta yritys tuskin koittaa kilpailla H&M:n kanssa.

Mosters & Munchkins kiteyttää liikeideansa hienosti muutamaan lauseeseen: Monsters & Munchkins believe, little people of character, can now be dressed to reflect their individual personalities. Whilst still encompassing key elements as luxury, durability and practicality. All this need not be boring.

Uuden yrityksen nettisivut löytyvät osoitteesta www.monstersandmunchkins.com

torstai 25. syyskuuta 2008

ClearBlue - uudenlainen raskaustesti

ClearBlue on kehittänyt täysin uudenlaisen raskaustestin, sillä se on tarkempi kuin mikään aikaisempi raskaustesti, kertoo Mother&Baby -lehden nettisivusto askamum.co.uk.

ClearBluen uusi testi kertoo ensinnäkin onko nainen raskaana vai ei, mutta tämän lisäksi siitä näkee myös tarkan hedelmöittymispäivän. Testi kertoo monennellako raskausviikolla nainen oikeastaan on.

Testi tehdään samoin kuin muutkin raskaustestit, mutta testin tulos kertoo enemmän kuin aiemmat raskaustestit.

ClearBlue tarjoaa erilaisia testejä raskaaksi haluaville ja tämä on uusin lisä heidän tuotevalikoimaan.

maanantai 22. syyskuuta 2008

Yummy Mummy viikko - Mikä idea!

Tällä viikolla Isossa-Britanniassa vietetään Yummy Mummy -viikkoa ja vaikka nimestä päätellen kyseessä olisikin pelkät äidit, näin ei kuitenkaan ole. Yummy Mummy -viikko on vuosittainen tapahtuma, jonka avulla kerätään rahaa syöpäsairaille vauvoille ja pikkulapsille.

Yummy Mummy -organisaatio järjestää erilaisia tapahtumia, mm. juoksutapahtumia sekä illallisia, joiden pääsymaksut ohjataan syöpälapsille. Organisaatio kuitenkin kehottaa kaikkia äitiporukkoja ja ystäväporukkoja pitämään oman Yummy Mummy -tapahtuman, ja lahjoittamaan rahat tärkeään työhön. Kuka tahansa voi pitää illalliskutsut teeman mukaan kotona, grillibileet tai vaikka juoksutapahtuman omassa lähiössään. Yummy Mummy -organisaatio antaa opastusta ja materiaaleja tapahtumia varten. Organisaatiolle tilitetään rahat osallistumismaksuista tapahtuman jälkeen.

Monet Britti-julkkisäidit ovat lähteneet tempauksiin mukaan ja Yummy Mummy -tapahtumalla on useita isoja yrityksiä sponsoreinaan. Brittien ykkös-vauvalehti Mother&Baby on yksi pääsponsoreista. Kaiken tämän lisäksi organisaatio myy omia tuotteitaan, esimerkisi yummy mummy -paitoja, kuolalappuja, mukeja jne.

Tapahtuma järjestetään tänä vuonna viidennen kerran ja vuosien aikana tapahtumien ansiosta rahaa on kerätty jo 700 000 puntaa eli noin 890 000 euroa. Tänä vuonna koitetaan saada miljoonan punnan raja rikki!

Hieno esimerkki muillekin!

Lue lisää inspiroivasta tapahtumasta osoitteessa www.yummymummy.org.uk

lauantai 20. syyskuuta 2008

Love Letters


Englantilainen Jonny's Sister valmistaa hauskoja kirjain-tyynyjä. Tyynyjä on eri kokosia ja värisiä ja kankaista voi valita omaan värimaailmaan sopivat värit.

Love Letters syntyi joitain vuosia sitten Dorsetin ja Somersetin välimaastossa kun eräs äiti nimeltä Jane oli palaamassa miehensä ulkomaankomennukselta takaisin Englantiin. Jane oli aina rakastanut värikkäitä kankaita ja käsillä tekemistä, mutta silti ajautunut uralle ihan eri suuntaan. Englantiin paluu antoi aikaa pysähtymiselle ja hetken päästä syntyi uusi yritys Jonny's Sister.

Jonny's Sister valmistaa eri kokoisia ja tyylisiä tyyny-kirjaimia. Kaikki kirjaimet ovat käsin tehtyjä Englannissa. Love Lettersien lisäksi valmistetaan näiden luksusversioita, jotka ovat tehty irlantilaisesta pellavasta sekä skottilaisesta merino-lampaanvillasta.

Kirjaimet ovat ihana idea esimerkiksi ristiäislahjaksi, mutta kirjaimia voi käyttää vaikkapa aikuistenkin makuuhuonessa, hääjuhlissa...mahdollisuuksia löytyy!

Kannattaa tutustua Jonny's Sister -nettisivuihin osoitteessa http://www.jonnyssister.co.uk/

keskiviikko 17. syyskuuta 2008

Satsaa itseesi odotusaikana

Raskaana ollessa jos koska voit hyvällä omalla tunnolla sijoittaa itseesi, sillä samalla sijoitat myös tulevaan vauvaasi. Oma hyvinvointi on tärkeysjärjestyksessä numero yksi, sillä samalla huolehdit myös vauvan hyvinvoinnista.

Itsestä voi pitää huolta monella eri tapaa, ja markkinamiehet ovatkin sen huomanneet esimerkiksi tarjoamalla erilaisia täsmätuotteita raskausajalle. Vatsavoiteet ja rintageelit ja muut löytyvät eri tuotemerkkien sarjoista.

Ja kukapa nainen ei tykkäisi hemmotella itseään ihanilla voiteilla ja jalkakylvyillä. Raskaus antaa hyvän syyn hankkia uusia voiteita ja purnukoita. Jotkut merkit myyvät valmiita "Maternity Essentials" -pakkauksia, joissa on kaikki tarvittava.

Uskon, että näillä tuotteilla on varmasti positiivisia vaikutuksia, sillä vaikka jotkut rasvat saattaisivatkin olla ihan humpuukia, niin hyvä mieli tulee jo siitä kun pysähtyy hetkeksi ja hoitaa itseään, laittaa voiteita ja ottaa jalkakylpyjä.

Päivitetty 1.3.2009: Mama Mio -ihonhoitotuotteet nyt myynnissä Bebelane.comissa.

maanantai 15. syyskuuta 2008

Vauvalle lämmintä ja omatekoista

Naistenlehdet ovat jo pidemmän aikaa hehkuttaneet miten ihmiset ovat taas innostuneet kädentaidoista ja perinteisistä jutuista. Kutomisinnostus on ollut vallalla jo jonkun aikaa, mutta näin syksyn tullen on taas kiva kaivaa esiin puikot ja langat. Ja mikä kivointa - tulevalle vauvalle on ihana kutoa pieniä myssyjä ja tossuja, kun ne tosiaan ovat niin pieniä, että ne valmistuvat hyvin nopeasti.

Kutomiskahviloita on maailman suurkaupungissa ja muistan lukeneeni, että ainakin Helsingissä kokoontuu myös kutojia jossain tietyssä kahvilassa. Mikä ihana idea!!

Jos kaipaat vielä inspiraatiota, etkä oiken tiedä mitä sitä alkaisi tekemään, kannattaa surffata lastenvaatesivuilla, joissa kaupataan luksus cashmir-pipoja ja -peitteitä. Niistä jos jostain löytää inspiraation! Ihania värejä ja pehmeitä tuotteita pienille vauvoille.

Toinen hyvä inspiraation lähde on Pieni lankakauppa -kirja. Jo pokkarin kansi pursuaa erivärisiä pehmeitä lankakeriä ja kirjaa on mahdoton vastustaa. Toinen ihana inspiraatiokirja on Neuleita kullannupulle, jossa on valmiita ohjeita vauvojen pieniin peitteisiin, neuletakkeihin, pipoihin jne.

Jos oikein innostuu kutomaan, voi tehdä vaikka pieniä minivillasukkia vastasyntyneille. Kaikki mummot ja mummit eivät enää ole käsityötaitoisia, joten ystävältä saadut ihanat villasukat ovat varmasti hyvin arvostettu lahja!

Lisää inspiraatiota löytyy ainakin sivulta www.babeswithbabies.co.uk.

Kirjaa myydään ainakin näissä kaupoissa:
www.bookplus.fi
www.booky.fi

sunnuntai 14. syyskuuta 2008

Väriä imetykseen

Imetys kuuluu jokaisen tulevan äidin harkintalistaan; haluanko imettää vai en? Pystynkö imettää vai en? Mikäli äiti haluaa ja pystyy imettää vauvaa, tulee seuraavaksi hankintalistalle hyvät ja toimivat imetysliivit.

Ja niihin todella kannattaa panostaa! Rimpulat ja löysät imetysliivit ei vie mitään muuta kuin hermot, kun liivinsuojuokset eivät pysty paikallaan ja liivit tuntuvat päällä koko ajan.

Markkinoilla on jo vaikka minkälaisia imetysliivejä, värejä on neutraaleista kirkkaisiin, on pitsiä ja rusettia ja pelkistettyä valkoista ja mustaa. Suomesta tuntuu löytyvän valitettavan vähän valikoimaa, sillä täältä tuntuu löytyvän se perus-musta ja -valkoinen. Jotkut nettikaupat ovat ilahduttavasti ottaneet valikoimiinsa myös muita värejä. Toki mustat ja valkoiset ovat hyvät, mutta eikö piristäisi imetysarkea kummasti kun paidan alta löytyisikin ihanan naiselliset ja kauniit liivit niiden "puuvillamukavien" sijaan.

Jos miettii useamman kuin yhden lapsen hankintaa, kannattaa ensimmäisellä kerralla panostaa kunnon laatuliiveihin, jotta nämä samat liivit menevät sitten seuraavilla kerroillakin.

Lähiviikkoina koitamme omalta osaltamme parantaa imetysliivivalikoimaa, mutta ennen sitä voi käydä ihastelemassa imetysliivimuotia vaikka näissä osoitteissa:
http://www.cachecoeurlingerie.com/Enotrecollection.html
http://www.hotmilklingerie.co.nz/europe/fitting

Kaunista imetysaikaa!
PÄIVITYS 1.10.2008: Cache Coeur nyt Bebelane.comin valikoimissa, HotMilkit tulossa lokakuun puoliväliin mennessä

perjantai 12. syyskuuta 2008

Luksusta talvivauvalle - UGG

Vauvoja ei enää todellakaan unohdeta, kun suunnitellaan luksustuotteita. Vauvat voi pukea syntymästä lähtien designer-vaatteisiin, mikäli vanhemmat niin haluavat. Myös kenkien valmistajat ovat huomanneet tämän kasvavan vauva-joukon, joihin vanhemmat satsaavat rahaa. Ja nyt tulevat ihanat UGGsit!!

Olen nähnyt UGGseja pitkään jo aikuisilla, mutta vasta nyt bongasin ne vauva-UGGsit.

UGGsit on lähtöisin Australiasta, jossa taitaa olla maailman parasta lampaan villaa. Parhaista materiaaleista valmistetaan myös nämä UGGsit ja niiden pitäisi olla tosi lämpimät ja kestävät lapsilla.

UGGsin tarina on mielestäni aika hauska, sillä kuka uskoisi, että nämä paksut kengät ovat lähtöisin nuoren australialaisen surffarin ideasta. UGGsin omat sivutkin ovat kaikkea muuta kuin australialaisen näköiset: lunta ja jäätä, talvimaisemaa eri muodoissa.

UGGsit ovat saatavissa jo myös Suomessa ja ainakin GaudeteKids myy näitä vauvojen UGGseja.
Kenkien kivan tarinan voi lukea osoitteesta http://www.uggaustralia.com/experience/history.aspx?p=ex.

Suomesta kenkiä saa ainakin osoitteesta

www.gaudetekids.com



keskiviikko 10. syyskuuta 2008

Pulauta vauvaa tyylillä

Vauvoille ostetaan ihania vaatteita, peittoja, tyynyjä ja muita tekstiilejä. Eikös pulautusliinakin voisi olla joku muu kuin äitiyspakkauksen kestovaippaharso?

Äitiyspakkauksen kestovaippaharsot ovat vakiintuneet suomalaisäitien pulautusliinoiksi ja niitä pidetään olkapäällä ja sylissä ja vaunujen edessä vauvan nukkuessa - monikäyttöinen kapistus siis. Mutta pakko sanoa - ei mikään kovin kaunis!

Löysin Baby Burbies -tuotemerkin USA:sta, ja pulautusliinoja ja kuoseja löytyy vaikka minkä värisiä. Pastelleja, raitoja, ruutuja ja palloja. Lähin paikka, jossa näitä myydään taitaa olla Englanti. Olen itse ensimmäisenä ostamassa näitä vaikken juuri nyt vauvoja pulauttelekaan. Nämä vaan sattuu olemaan niin syötävän herkullisia!

Baby Burbies on Swaddle Designs -yrityksen oma tuotemerkki ja Swaddle Designsin tuotteet ovat huippusuosittuja eri puolilla maailmaa.

Kuka ehtii tuoda nämä Suomeen ensimmäisenä?!


www.swaddledesigns.com

tiistai 9. syyskuuta 2008

Kekseliäät vauvalahjat

Löysin mitä ihanimmat vauvalahjat Harrodsin tavaratalosta Lontoosta. Ihmettelin hetken kukkien määrää vauvaosastolla kunnes katsoin lähemmäs ja huomasin kauniit bodyt, sukat, yöasut, peitteet - kaikki kääritty kauniisti rullalle kukkien muotoon.

Ihastuin heti näihin upeisiin taideteoksiin. Joukkoon oli laitettu pieniä ruusunnuppuja ja lehtiä, jotta vaikutelma aidosta kukkakimpusta olisi taattu. Värejä oli kymmeniä ja muotoja oli erilaisia.

Tässä on oiva lahjaidea, sillä kimpusta tai korista voi tehdä juuri niin pienen tai suuren kuin itse haluaa.

Näin myös upeita kaksosten kimppuja, joissa oli joko kaksi kimppua yhdessä (identtiset) tai sitten kahta eri väriä yhdistetty kauniisti yhdeksi isoksi kimpuksi (esim.vaaleanpunainen ja -sininen).

Suomesta en ole löytänyt näitä vielä, mutta netistä saa. The Flower Stork (http://www.theflowerstork.com/) toimittaa vauvalahjoja ympäri maailmaa. Suomeen tämä tulee tilattuna 3-5 päivässä.

maanantai 8. syyskuuta 2008

Aloitteleville kestoilijoille rohkaisua...

Oletko kestovaippailija? Silloin tämä voi olla turha lukea, sillä tämä on tarkoitettu sellaisille ihmisille, jotka niin kovasti miettivät sitä, että PITÄISI alkaa käyttää kestovaippoja ja PITÄISI vähentää luonnon kuormittamista kertisvaipoilla MUTTA ei millään jaksa, osaa, muista, jne jne...

Olin ollut pitkään Pampers- ja Libero-äiti kunnes löysin FuzziBunzit! Oikeasti kokeilemisen arvoinen juttu. Tämä kestovaippa on täysin samanlainen kuin mikä tahansa Pampers, mutta tarrakiinnityksen korvaavat napit ja vaipan täyttyessä vaippa heitetään koneeseen. Kätevää sanon minä. Turhauduin aina ennen jo ennen vaipan kokeilua, sillä en ymmärtänyt mitä ihmeen termejä kestoilijat käyttävät. Kun törmäsin termiin all-in-one, mielenkiintoni heräsi!

Kannattaa kokeilla tällaista kestoilua, sillä oikeasti ei se tämän helpommaksi enää luultavasti voi tulla. FuzziBunzit on kivasti yksivärisiä, niitä löytyy kaikissa sateenkaaren väreissä. FuzziBunzit on ohuita ja huomaamattomia, joten lapsi pystyy liikkumaan yhtä hyvin kuin minkä tahansa Liberon kanssa.

Jo yksi FuzziBunz päivässä vähentää jätekuormitusta 365 vaipalla eli aikamonella jätesäkillisellä. Ja entä jos heittäisi FuzziBunzin kaksi kertaa päivässä - vaippoja säästyisikin jo 730kpl. Miettikää jätemäärää sekä säästettyjä euroja!

FuzziBunzeja saa monesta paikasta, ainakin seuraavat liikkeet myyvät niitä (hinta noin 18,90 kpl)
http://www.nettiemo.fi/
http://www.vaippatalo.fi/
http://www.tunttarulla.com/
http://www.mukelomesta.fi/

sunnuntai 7. syyskuuta 2008

Yllätä poikavauvan vanhemmat hauskalla lahjalla

Ja näitä tuotteita myydään siis oikeasti! Mikä hauska idea pikkuiselle poikavauvalle lahjaksi: Pee Pee Teepee. Enää ei tarvitse pelätä, että vaippaa vaihtaessa saa pisut päälleen kun pee pee teepee hoitaa homman.

Näitä myydään useissa eri kaupoissa (Hmmm - tosin ehkä enemmän Atlantin toisella puolella), mutta ideana mielestäni ihan hulvaton! Pee Pee teepeessä voisi olla nyt markkinarakoa jollekin suomalaiselle käsistään kätevälle, sillä näitä ei ainakaan tietääkseni saa vielä Suomesta.

Ulkomaisista nettikaupoista löytyy vaikka mitä väriä ja kuosia ja vauvalahjana näiden suosio on kova.

Hauska runokin löytyi aiheeseen Bebabean.comin sivuilta:

"Changing a baby girl is not all glitz and glory;

Changing a baby boy is an even bigger horror story.

You hold his feet in one hand, and the diaper in the other;

The whole time praying, "Please don't pee on your mother!"

Näistä kaupoista ainakin löytyy: http://www.uncommongoods.com/, http://www.bebabean.com/

lauantai 6. syyskuuta 2008

Angel Care takaa rauhalliset unet vanhemmille


Angel Care -laite on loistokeksintö! Niin moni, itseni mukaanluettuna, menee monta kertaa yössä kurkkaamaan pienen vastasyntyneen sängyn laidalle: Hengittäähän se!?

Perinteisen itkuhälyttimen kaikki jo tietävätkin, mutta Angel Care on kehitetty tarkkailemaan vauvan hengitystä. Angel Caren "isä" on kanadalainen Maurice Pinsonnault, joka uutena isänä joutui kokemaan unettomat yöt lapsen hengittämistä vahtiessa.

Angel Caren juju on siinä, että lapsen patjan alle laitetaan kaksi litteää levyä, joista menee johto itse laitteeseen yöpöydällä tai lattialla. Levyt monitoroivat lapsen hengitystä, ja liian pitkä tauko laittaa hälyttimen päälle palovaroittimen tavoin. Samaa menetelmää on käytetty jo pitkään sairaaloissa, mutta tämä kallis laitteisto yksinkertaistettiin Angel Care:ksi ja näin vanhemmatkin voivat nauttia unistaan rauhassa kun Angel Care valvoo.

Itse laitteen hankkineena ja testanneena voin kertoa että oli kyllä oiva laite! Ei tarvinnut juosta sängyn laidalla kurkkimassa nouseeko rintakehä vaiko ei. (Vinkki: Erittäin kelpo laite myös silloin, jos lapsella on esim. oksennustauti. Ei pääse tukehtumaan omaan oksennukseen kun laite hälyyttää vanhemmat paikalle heti)

En tiedä saako laitetta Suomesta, jos joku tietää niin otetaan tieto innolla vastaan. Valmistajan sivut http://www.angelcare-monitor.com/ .