tiistai 19. maaliskuuta 2013

Hei hyvin menee!


Ystäväni oli törmännyt loistavaan artikkeliin Huffington Post:issa, jossa listataan viisi kohtaa täydellisestä vanhemmuudesta. Tämä oli ihan pakko laittaa jakoon.

Juttu lähti siitä, että todennäköisesti jokainen meistä äideistä tuntee epäonnistuvansa ja tekevänsä asioita väärin vanhempana. Jutun pointti on, että vanhemmuus on juuri sitä. Sitä voi lukea kasapäin opuksia siitä, miten asioita kannattaa tehdä; miten saat vauvasi nukkumaan, milloin kannattaa aloittaa kiinteät ruoat, millaisia vaippoja on paras käyttää, miten lapsesi oppii parhaiten puhumaan, ja niin edelleen. Jutun kirjoittajan sanoin, tällaiset opukset on usein kirjoitettu kirjoittajan lapselle.

Itsekin olen lukenut, ja tulen takuuvarmasti lukemaan jatkossakin, kyseisenlaisia opuksia. Saahan niistä vähintään mielenrauhaa siitä, että se oma mieltä askarruttava kuvio on täysin normaali. Olen kyllä myös saanut hyviä vinkkejä moneenkin pulmaan, etenkin vauvan ja taaperon nukkumiseen.

Parasta mitä äiti voi tehdä, on antaa itselleen tilaa epäonnistua ja olla stressaamatta omista valinnoistaan (mitä vaippoja, purkkiruokaa vai omatekoista, perhepeti vai vauvan oma huone, jne). Totuus on se, että kaikki meistä tekevät aina joistain näistä pikkuvalinnoista niin sanotusti väärin, joten aina niin sanotusti oikein valitsemisesta ei siis vaan kannata stressata liikaa! Tämä pitää itsekin iskostaa päähän...

Tämän postauksen alussa olevan taulukon juttuja lukiessa itsekin oivalsin, että kaikki nämä valinnat voivat olla tavalla tai toisella oikein tai väärin. Eli miten sitä ikinä näitä asioita tekeekään, voi onnitella itseään, että hei, hyvinhän mulla tässä menee! Ei se pikkulapsivaihe mitään tähtitiedettä olekaan, maalaisjärjellä pääsee niin pitkälle!

Nauttikaamme siis siitä, että voimme tehdä omat lastenhoitoon liittyviä valintojamme ihan itse, ja tehdä asioita juuri meille ja meidän yksilöllisille lapsillemme parhaiten sopivalla tavalla.

Eipä tässä tällä erää siis muuta, kuin hauskaa äitiyttä ja vanhemmuutta kaikille!

Miina

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Kun äiti on enemmän kuin vain "vähän väsynyt"

Olen ollut aivan rättipoikkiväsynyt viime aikoina. Sitä sellaista, jolloin tapaturma-alttius on jo läsnä. Tai kooma silmät auki. Puolivuotiaani kun herää noin seitsemän kertaa yössä. Valitin
totaalista väsymystä Facebookissa. Eräs kaukana asuva ystäväni kirjoitti tämän jälkeen minulle näin: ”Pari viisautta näin alkuun. 1. Väsymys on todella syvältä. Oikeasti. 2. Huutaminen ei vahingoita vauvaa, mutta se vahingoittaa, jos lopenväsynyt äiti heittää vauvan seinään.”

Tunsin ollleeni yksin tilanteessani. Lastenhoitajia ei minulla juuri lähellä ole, ja mies on ollut pitkään sairaana. Olen siis hoitanut vauvaa ja taaperoa lähes yksin 24/7. Yöheräämisten päälle se on ollut liikaa. Tämä siis taustalla, kun Facebookissa tyhjensin ahdistustani.

Yllätyksekseni sain monilta ihmisiltä – läheltä ja kaukaa – sympatiaa ja ymmärrystä. Hekin ovat olleet tässä tilanteessa, kun silmät vaan sumenee (muiden sitä on vaikea, tai oikeastaan mahdotonta ymmärtää). Jokainen kädenojennus lämmitti. Tämän lisäksi sain myös konkreettista apua, kun muutama ihana ihminen todella tuli ja antoi apua, lastenhoitoa, siivousta jne. En ollut uskoa onneani.

Ei meillä edelleenkään nukuta, mutta sain pahimpaan hätään apua. Päikkärit. Ihmisiä, jotka välittävät. Nämä eväät olivatkin enemmän kuin vain leipää ja voita. Pääsin pahimman yli. Sanonkin, että jokaisen ultraväsyneen äidin kannattaa kertoa jokaiselle vastaantulijalle, että nyt ollaan piipussa. Ymmärtäjiä löytyy. Sympatia auttaa. Ja joku auttaa vielä sitäkin enemmän.

Hesarin otsikko sanoo totuudenmukaisesti ”Kun ei nuku, tulee hulluksi”
http://www.hs.fi/sunnuntai/Kun+ei+nuku+tulee+hulluksi/a1360987704174. Hulluudenpartaalla horjuessa mitään ei näe selvästi. Lapsen lääkäri sanoikin minulle, että univajeen vuoksi ei elä täysin tässä maailmassa.

Mutta muutamia muitakin totuuksia alun viisauksen lisäksi on tullut tajuttua. Joskus tämä myös loppuu. Ihmiset ovat siitä selvinneet. Isät eivät sitä tajua, vaikka kuinka sitä hokisi. Turhauttavaa ja raivostuttavaa, mutta niin se on.

Mitään auvoisia ratkaisuja ei ole. Yhden lukuvinkin kuitenkin annan: ”Unihiekkaa etsimässä” (A. Keski-Rahkonen ja S. Nalbantoglu). Siinä kerrotaan erilaisista unikouluista, joista itselle voi löytää sen sopivimman. Tässäkään ei ole olemassa vain yhtä totuutta, vaikka jotkut niin väittävätkin. Pääasia on, että perheelle löytyy se oma ratkaisu. Ja äiti saa vihdoin nukkua edes kolme-neljä tuntia putkeen.

Ja väsymys ON todella syvältä. Senkin saa sanoa ääneen.

Eeva