tiistai 30. syyskuuta 2008

Vaippakakkuja lahjaksi!

The Nappy Cake Company valmistaa syötävän herkullisen näköisiä vaippakakkuja uusille äideille ja vauvoille. Vaippakakkujen valmistajat ovat lisääntyneet sitä mukaa kun niiden suosio on kasvanut, mutta Nappy Cake Company on edelleen yksi markkinajohtajista.

Yritys perustettiin vuonna 2003 ja sen jälkeen suosio on kasvanut tasaisesti. Sen jälkeen kun Sex and the City -jaksossa esiteltiin vaippakakku, kakkujen suosio lähti tietysti vankkaan nousuun!

Kakkuja saa eri väreissä ja uusimpana tulokkaana on orgaaniset kakut. Näissä orgaanisissa luomukakuissa käytetään hajoavia vaippoja sekä orgaanisesta puuvillasta valmistettuja tekstiilejä. Kakuissa on siis vaippoja, vaatteita, peitteitä, helistimiä, tutteja - kaikkea mitä pieni ihminen tarvitsee.

Jos haluat yllättää tulevan äidin, vaippakakku on taatusti ikimuistoinen ja hyödyllinen lahja. Jokaisessa Nappy Cake Companyn vaippakakussa on vielä lisäksi äidille pieni pullo kuohuvaa juhlan kunniaksi.

Vaippakakkuja voi tietysti kokeilla tehdä myös itse, mutta jos haluaa näyttävän näköisen ja upean kakun, kannattaa klikkailla Nappy Cake Companyn sivuille ja ihastua! Sieltä vaan tilailemaan, posti tuo kyllä kakut perille myös Suomeen!

http://www.nappycakeco.co.uk/

maanantai 29. syyskuuta 2008

Monsters & Munchkins

Tällä viikolla avataan uusi ihana nettikauppa, josta löytää persoonallisia ja veikeitä vaatteita pienille vauvoille ja taaperoille. Valikoimissa on myös hoitolaukkuja ja joitain puuleluja.

Monsters & Munchkins on brittiläinen yritys, jonka perustajat halusivat lisätä vauvan vaatteiden tarjontaa perinteisten kauppaketjujen rinnalle.

Yritys on onnistunut löytämään uusia persoonallisia merkkejä ja kauniita lastenvaatteita on tarjolla sekä pienille pojille että tytöille. Hinnat ovat keskivertoa kalliimpia, mutta yritys tuskin koittaa kilpailla H&M:n kanssa.

Mosters & Munchkins kiteyttää liikeideansa hienosti muutamaan lauseeseen: Monsters & Munchkins believe, little people of character, can now be dressed to reflect their individual personalities. Whilst still encompassing key elements as luxury, durability and practicality. All this need not be boring.

Uuden yrityksen nettisivut löytyvät osoitteesta www.monstersandmunchkins.com

torstai 25. syyskuuta 2008

ClearBlue - uudenlainen raskaustesti

ClearBlue on kehittänyt täysin uudenlaisen raskaustestin, sillä se on tarkempi kuin mikään aikaisempi raskaustesti, kertoo Mother&Baby -lehden nettisivusto askamum.co.uk.

ClearBluen uusi testi kertoo ensinnäkin onko nainen raskaana vai ei, mutta tämän lisäksi siitä näkee myös tarkan hedelmöittymispäivän. Testi kertoo monennellako raskausviikolla nainen oikeastaan on.

Testi tehdään samoin kuin muutkin raskaustestit, mutta testin tulos kertoo enemmän kuin aiemmat raskaustestit.

ClearBlue tarjoaa erilaisia testejä raskaaksi haluaville ja tämä on uusin lisä heidän tuotevalikoimaan.

maanantai 22. syyskuuta 2008

Yummy Mummy viikko - Mikä idea!

Tällä viikolla Isossa-Britanniassa vietetään Yummy Mummy -viikkoa ja vaikka nimestä päätellen kyseessä olisikin pelkät äidit, näin ei kuitenkaan ole. Yummy Mummy -viikko on vuosittainen tapahtuma, jonka avulla kerätään rahaa syöpäsairaille vauvoille ja pikkulapsille.

Yummy Mummy -organisaatio järjestää erilaisia tapahtumia, mm. juoksutapahtumia sekä illallisia, joiden pääsymaksut ohjataan syöpälapsille. Organisaatio kuitenkin kehottaa kaikkia äitiporukkoja ja ystäväporukkoja pitämään oman Yummy Mummy -tapahtuman, ja lahjoittamaan rahat tärkeään työhön. Kuka tahansa voi pitää illalliskutsut teeman mukaan kotona, grillibileet tai vaikka juoksutapahtuman omassa lähiössään. Yummy Mummy -organisaatio antaa opastusta ja materiaaleja tapahtumia varten. Organisaatiolle tilitetään rahat osallistumismaksuista tapahtuman jälkeen.

Monet Britti-julkkisäidit ovat lähteneet tempauksiin mukaan ja Yummy Mummy -tapahtumalla on useita isoja yrityksiä sponsoreinaan. Brittien ykkös-vauvalehti Mother&Baby on yksi pääsponsoreista. Kaiken tämän lisäksi organisaatio myy omia tuotteitaan, esimerkisi yummy mummy -paitoja, kuolalappuja, mukeja jne.

Tapahtuma järjestetään tänä vuonna viidennen kerran ja vuosien aikana tapahtumien ansiosta rahaa on kerätty jo 700 000 puntaa eli noin 890 000 euroa. Tänä vuonna koitetaan saada miljoonan punnan raja rikki!

Hieno esimerkki muillekin!

Lue lisää inspiroivasta tapahtumasta osoitteessa www.yummymummy.org.uk

lauantai 20. syyskuuta 2008

Love Letters


Englantilainen Jonny's Sister valmistaa hauskoja kirjain-tyynyjä. Tyynyjä on eri kokosia ja värisiä ja kankaista voi valita omaan värimaailmaan sopivat värit.

Love Letters syntyi joitain vuosia sitten Dorsetin ja Somersetin välimaastossa kun eräs äiti nimeltä Jane oli palaamassa miehensä ulkomaankomennukselta takaisin Englantiin. Jane oli aina rakastanut värikkäitä kankaita ja käsillä tekemistä, mutta silti ajautunut uralle ihan eri suuntaan. Englantiin paluu antoi aikaa pysähtymiselle ja hetken päästä syntyi uusi yritys Jonny's Sister.

Jonny's Sister valmistaa eri kokoisia ja tyylisiä tyyny-kirjaimia. Kaikki kirjaimet ovat käsin tehtyjä Englannissa. Love Lettersien lisäksi valmistetaan näiden luksusversioita, jotka ovat tehty irlantilaisesta pellavasta sekä skottilaisesta merino-lampaanvillasta.

Kirjaimet ovat ihana idea esimerkiksi ristiäislahjaksi, mutta kirjaimia voi käyttää vaikkapa aikuistenkin makuuhuonessa, hääjuhlissa...mahdollisuuksia löytyy!

Kannattaa tutustua Jonny's Sister -nettisivuihin osoitteessa http://www.jonnyssister.co.uk/

keskiviikko 17. syyskuuta 2008

Satsaa itseesi odotusaikana

Raskaana ollessa jos koska voit hyvällä omalla tunnolla sijoittaa itseesi, sillä samalla sijoitat myös tulevaan vauvaasi. Oma hyvinvointi on tärkeysjärjestyksessä numero yksi, sillä samalla huolehdit myös vauvan hyvinvoinnista.

Itsestä voi pitää huolta monella eri tapaa, ja markkinamiehet ovatkin sen huomanneet esimerkiksi tarjoamalla erilaisia täsmätuotteita raskausajalle. Vatsavoiteet ja rintageelit ja muut löytyvät eri tuotemerkkien sarjoista.

Ja kukapa nainen ei tykkäisi hemmotella itseään ihanilla voiteilla ja jalkakylvyillä. Raskaus antaa hyvän syyn hankkia uusia voiteita ja purnukoita. Jotkut merkit myyvät valmiita "Maternity Essentials" -pakkauksia, joissa on kaikki tarvittava.

Uskon, että näillä tuotteilla on varmasti positiivisia vaikutuksia, sillä vaikka jotkut rasvat saattaisivatkin olla ihan humpuukia, niin hyvä mieli tulee jo siitä kun pysähtyy hetkeksi ja hoitaa itseään, laittaa voiteita ja ottaa jalkakylpyjä.

Päivitetty 1.3.2009: Mama Mio -ihonhoitotuotteet nyt myynnissä Bebelane.comissa.

maanantai 15. syyskuuta 2008

Vauvalle lämmintä ja omatekoista

Naistenlehdet ovat jo pidemmän aikaa hehkuttaneet miten ihmiset ovat taas innostuneet kädentaidoista ja perinteisistä jutuista. Kutomisinnostus on ollut vallalla jo jonkun aikaa, mutta näin syksyn tullen on taas kiva kaivaa esiin puikot ja langat. Ja mikä kivointa - tulevalle vauvalle on ihana kutoa pieniä myssyjä ja tossuja, kun ne tosiaan ovat niin pieniä, että ne valmistuvat hyvin nopeasti.

Kutomiskahviloita on maailman suurkaupungissa ja muistan lukeneeni, että ainakin Helsingissä kokoontuu myös kutojia jossain tietyssä kahvilassa. Mikä ihana idea!!

Jos kaipaat vielä inspiraatiota, etkä oiken tiedä mitä sitä alkaisi tekemään, kannattaa surffata lastenvaatesivuilla, joissa kaupataan luksus cashmir-pipoja ja -peitteitä. Niistä jos jostain löytää inspiraation! Ihania värejä ja pehmeitä tuotteita pienille vauvoille.

Toinen hyvä inspiraation lähde on Pieni lankakauppa -kirja. Jo pokkarin kansi pursuaa erivärisiä pehmeitä lankakeriä ja kirjaa on mahdoton vastustaa. Toinen ihana inspiraatiokirja on Neuleita kullannupulle, jossa on valmiita ohjeita vauvojen pieniin peitteisiin, neuletakkeihin, pipoihin jne.

Jos oikein innostuu kutomaan, voi tehdä vaikka pieniä minivillasukkia vastasyntyneille. Kaikki mummot ja mummit eivät enää ole käsityötaitoisia, joten ystävältä saadut ihanat villasukat ovat varmasti hyvin arvostettu lahja!

Lisää inspiraatiota löytyy ainakin sivulta www.babeswithbabies.co.uk.

Kirjaa myydään ainakin näissä kaupoissa:
www.bookplus.fi
www.booky.fi

sunnuntai 14. syyskuuta 2008

Väriä imetykseen

Imetys kuuluu jokaisen tulevan äidin harkintalistaan; haluanko imettää vai en? Pystynkö imettää vai en? Mikäli äiti haluaa ja pystyy imettää vauvaa, tulee seuraavaksi hankintalistalle hyvät ja toimivat imetysliivit.

Ja niihin todella kannattaa panostaa! Rimpulat ja löysät imetysliivit ei vie mitään muuta kuin hermot, kun liivinsuojuokset eivät pysty paikallaan ja liivit tuntuvat päällä koko ajan.

Markkinoilla on jo vaikka minkälaisia imetysliivejä, värejä on neutraaleista kirkkaisiin, on pitsiä ja rusettia ja pelkistettyä valkoista ja mustaa. Suomesta tuntuu löytyvän valitettavan vähän valikoimaa, sillä täältä tuntuu löytyvän se perus-musta ja -valkoinen. Jotkut nettikaupat ovat ilahduttavasti ottaneet valikoimiinsa myös muita värejä. Toki mustat ja valkoiset ovat hyvät, mutta eikö piristäisi imetysarkea kummasti kun paidan alta löytyisikin ihanan naiselliset ja kauniit liivit niiden "puuvillamukavien" sijaan.

Jos miettii useamman kuin yhden lapsen hankintaa, kannattaa ensimmäisellä kerralla panostaa kunnon laatuliiveihin, jotta nämä samat liivit menevät sitten seuraavilla kerroillakin.

Lähiviikkoina koitamme omalta osaltamme parantaa imetysliivivalikoimaa, mutta ennen sitä voi käydä ihastelemassa imetysliivimuotia vaikka näissä osoitteissa:
http://www.cachecoeurlingerie.com/Enotrecollection.html
http://www.hotmilklingerie.co.nz/europe/fitting

Kaunista imetysaikaa!
PÄIVITYS 1.10.2008: Cache Coeur nyt Bebelane.comin valikoimissa, HotMilkit tulossa lokakuun puoliväliin mennessä

perjantai 12. syyskuuta 2008

Luksusta talvivauvalle - UGG

Vauvoja ei enää todellakaan unohdeta, kun suunnitellaan luksustuotteita. Vauvat voi pukea syntymästä lähtien designer-vaatteisiin, mikäli vanhemmat niin haluavat. Myös kenkien valmistajat ovat huomanneet tämän kasvavan vauva-joukon, joihin vanhemmat satsaavat rahaa. Ja nyt tulevat ihanat UGGsit!!

Olen nähnyt UGGseja pitkään jo aikuisilla, mutta vasta nyt bongasin ne vauva-UGGsit.

UGGsit on lähtöisin Australiasta, jossa taitaa olla maailman parasta lampaan villaa. Parhaista materiaaleista valmistetaan myös nämä UGGsit ja niiden pitäisi olla tosi lämpimät ja kestävät lapsilla.

UGGsin tarina on mielestäni aika hauska, sillä kuka uskoisi, että nämä paksut kengät ovat lähtöisin nuoren australialaisen surffarin ideasta. UGGsin omat sivutkin ovat kaikkea muuta kuin australialaisen näköiset: lunta ja jäätä, talvimaisemaa eri muodoissa.

UGGsit ovat saatavissa jo myös Suomessa ja ainakin GaudeteKids myy näitä vauvojen UGGseja.
Kenkien kivan tarinan voi lukea osoitteesta http://www.uggaustralia.com/experience/history.aspx?p=ex.

Suomesta kenkiä saa ainakin osoitteesta

www.gaudetekids.com



keskiviikko 10. syyskuuta 2008

Pulauta vauvaa tyylillä

Vauvoille ostetaan ihania vaatteita, peittoja, tyynyjä ja muita tekstiilejä. Eikös pulautusliinakin voisi olla joku muu kuin äitiyspakkauksen kestovaippaharso?

Äitiyspakkauksen kestovaippaharsot ovat vakiintuneet suomalaisäitien pulautusliinoiksi ja niitä pidetään olkapäällä ja sylissä ja vaunujen edessä vauvan nukkuessa - monikäyttöinen kapistus siis. Mutta pakko sanoa - ei mikään kovin kaunis!

Löysin Baby Burbies -tuotemerkin USA:sta, ja pulautusliinoja ja kuoseja löytyy vaikka minkä värisiä. Pastelleja, raitoja, ruutuja ja palloja. Lähin paikka, jossa näitä myydään taitaa olla Englanti. Olen itse ensimmäisenä ostamassa näitä vaikken juuri nyt vauvoja pulauttelekaan. Nämä vaan sattuu olemaan niin syötävän herkullisia!

Baby Burbies on Swaddle Designs -yrityksen oma tuotemerkki ja Swaddle Designsin tuotteet ovat huippusuosittuja eri puolilla maailmaa.

Kuka ehtii tuoda nämä Suomeen ensimmäisenä?!


www.swaddledesigns.com

tiistai 9. syyskuuta 2008

Kekseliäät vauvalahjat

Löysin mitä ihanimmat vauvalahjat Harrodsin tavaratalosta Lontoosta. Ihmettelin hetken kukkien määrää vauvaosastolla kunnes katsoin lähemmäs ja huomasin kauniit bodyt, sukat, yöasut, peitteet - kaikki kääritty kauniisti rullalle kukkien muotoon.

Ihastuin heti näihin upeisiin taideteoksiin. Joukkoon oli laitettu pieniä ruusunnuppuja ja lehtiä, jotta vaikutelma aidosta kukkakimpusta olisi taattu. Värejä oli kymmeniä ja muotoja oli erilaisia.

Tässä on oiva lahjaidea, sillä kimpusta tai korista voi tehdä juuri niin pienen tai suuren kuin itse haluaa.

Näin myös upeita kaksosten kimppuja, joissa oli joko kaksi kimppua yhdessä (identtiset) tai sitten kahta eri väriä yhdistetty kauniisti yhdeksi isoksi kimpuksi (esim.vaaleanpunainen ja -sininen).

Suomesta en ole löytänyt näitä vielä, mutta netistä saa. The Flower Stork (http://www.theflowerstork.com/) toimittaa vauvalahjoja ympäri maailmaa. Suomeen tämä tulee tilattuna 3-5 päivässä.

maanantai 8. syyskuuta 2008

Aloitteleville kestoilijoille rohkaisua...

Oletko kestovaippailija? Silloin tämä voi olla turha lukea, sillä tämä on tarkoitettu sellaisille ihmisille, jotka niin kovasti miettivät sitä, että PITÄISI alkaa käyttää kestovaippoja ja PITÄISI vähentää luonnon kuormittamista kertisvaipoilla MUTTA ei millään jaksa, osaa, muista, jne jne...

Olin ollut pitkään Pampers- ja Libero-äiti kunnes löysin FuzziBunzit! Oikeasti kokeilemisen arvoinen juttu. Tämä kestovaippa on täysin samanlainen kuin mikä tahansa Pampers, mutta tarrakiinnityksen korvaavat napit ja vaipan täyttyessä vaippa heitetään koneeseen. Kätevää sanon minä. Turhauduin aina ennen jo ennen vaipan kokeilua, sillä en ymmärtänyt mitä ihmeen termejä kestoilijat käyttävät. Kun törmäsin termiin all-in-one, mielenkiintoni heräsi!

Kannattaa kokeilla tällaista kestoilua, sillä oikeasti ei se tämän helpommaksi enää luultavasti voi tulla. FuzziBunzit on kivasti yksivärisiä, niitä löytyy kaikissa sateenkaaren väreissä. FuzziBunzit on ohuita ja huomaamattomia, joten lapsi pystyy liikkumaan yhtä hyvin kuin minkä tahansa Liberon kanssa.

Jo yksi FuzziBunz päivässä vähentää jätekuormitusta 365 vaipalla eli aikamonella jätesäkillisellä. Ja entä jos heittäisi FuzziBunzin kaksi kertaa päivässä - vaippoja säästyisikin jo 730kpl. Miettikää jätemäärää sekä säästettyjä euroja!

FuzziBunzeja saa monesta paikasta, ainakin seuraavat liikkeet myyvät niitä (hinta noin 18,90 kpl)
http://www.nettiemo.fi/
http://www.vaippatalo.fi/
http://www.tunttarulla.com/
http://www.mukelomesta.fi/

sunnuntai 7. syyskuuta 2008

Yllätä poikavauvan vanhemmat hauskalla lahjalla

Ja näitä tuotteita myydään siis oikeasti! Mikä hauska idea pikkuiselle poikavauvalle lahjaksi: Pee Pee Teepee. Enää ei tarvitse pelätä, että vaippaa vaihtaessa saa pisut päälleen kun pee pee teepee hoitaa homman.

Näitä myydään useissa eri kaupoissa (Hmmm - tosin ehkä enemmän Atlantin toisella puolella), mutta ideana mielestäni ihan hulvaton! Pee Pee teepeessä voisi olla nyt markkinarakoa jollekin suomalaiselle käsistään kätevälle, sillä näitä ei ainakaan tietääkseni saa vielä Suomesta.

Ulkomaisista nettikaupoista löytyy vaikka mitä väriä ja kuosia ja vauvalahjana näiden suosio on kova.

Hauska runokin löytyi aiheeseen Bebabean.comin sivuilta:

"Changing a baby girl is not all glitz and glory;

Changing a baby boy is an even bigger horror story.

You hold his feet in one hand, and the diaper in the other;

The whole time praying, "Please don't pee on your mother!"

Näistä kaupoista ainakin löytyy: http://www.uncommongoods.com/, http://www.bebabean.com/

lauantai 6. syyskuuta 2008

Angel Care takaa rauhalliset unet vanhemmille


Angel Care -laite on loistokeksintö! Niin moni, itseni mukaanluettuna, menee monta kertaa yössä kurkkaamaan pienen vastasyntyneen sängyn laidalle: Hengittäähän se!?

Perinteisen itkuhälyttimen kaikki jo tietävätkin, mutta Angel Care on kehitetty tarkkailemaan vauvan hengitystä. Angel Caren "isä" on kanadalainen Maurice Pinsonnault, joka uutena isänä joutui kokemaan unettomat yöt lapsen hengittämistä vahtiessa.

Angel Caren juju on siinä, että lapsen patjan alle laitetaan kaksi litteää levyä, joista menee johto itse laitteeseen yöpöydällä tai lattialla. Levyt monitoroivat lapsen hengitystä, ja liian pitkä tauko laittaa hälyttimen päälle palovaroittimen tavoin. Samaa menetelmää on käytetty jo pitkään sairaaloissa, mutta tämä kallis laitteisto yksinkertaistettiin Angel Care:ksi ja näin vanhemmatkin voivat nauttia unistaan rauhassa kun Angel Care valvoo.

Itse laitteen hankkineena ja testanneena voin kertoa että oli kyllä oiva laite! Ei tarvinnut juosta sängyn laidalla kurkkimassa nouseeko rintakehä vaiko ei. (Vinkki: Erittäin kelpo laite myös silloin, jos lapsella on esim. oksennustauti. Ei pääse tukehtumaan omaan oksennukseen kun laite hälyyttää vanhemmat paikalle heti)

En tiedä saako laitetta Suomesta, jos joku tietää niin otetaan tieto innolla vastaan. Valmistajan sivut http://www.angelcare-monitor.com/ .