maanantai 25. kesäkuuta 2012

Kaksi viivaa ja kaikki on toisin



Raskaustestin tekeminen on kuin jonkinlainen riitti, jonka jälkeen kaikki muuttuu sekunnin murto-osassa.

Kylmä hiki otsalla, kädet täristen sitä pissaa tikkuun. Seuraa sekuntien, ehkä minuuttien piina. Näkyykö siellä yksi vai kaksi viivaa? Näkyykö haamuviiva? Onko testi rikki?  Emotionaalinen lopputulos voi olla mitä vaan onnenkuohun, pettymyksen ja helpotuksen väliltä. Mutta sen ratkaisevan tuloksen antaneen testin tekohetki jää mieleen.

Vessassa istuessa koettu onnenkuohahdus muuttaa sekunnin murto-osassa naisen ajatusmaailman. Syntyy tarve alkaa rakentaa pesä. Syntyy tarve hankkia itselle kasapäin selviytymisvarusteita. Syntyy tarve selvittää lukemattomia asioita. Muun muassa, että minkä kokoinen se sintti on nyt kun se on jo muutaman viikon vanha ja mitä se jo osaa.

Pesänrakennus ja varustehankinta jäivät minulle päälle koko raskausajaksi. Koska olin nyt vastuullinen ja hyvin vakavasti otettava tuleva äiti, piti heti selvittää mitä saan syödä ja mitä en. Piti myös ommella vauvalle söpöjä lakanoita. Piti sisustaa vauvan tuleva huone hempeillä väreillä, kuvilla ja kuoseilla. Luonnollisesti piti ostaa ihania pikkiriikkisiä vauvan vaatteita. Puhumattakaan omasta uudesta gaarderoobistani. Tämähän olisi sitä aikaa kun minä hehkun ihanan pallomahani kanssa - kotona, töissä, jumpassa ja kaupungilla!

En sitten kuitenkaan ollut niitä upeasti hehkuvia, hurjasti urheilevia ja aina onnesta pakahtumaisillaan olevia, über-aktiivisia odottavia naisia. Mutta sitä pahoinvointia, väsymystä ja satunnaisia (?) mielialan vaihteluja helpottivat huomattavasti hyvin varusteltu vaatekaappi, "luvallinen" herkuttelu, hömppäleffat, mammajooga ja säännölliset lyllerryslenkit ja pullakahvi/lounas/päivällis/jätskitreffit muiden tulevien ja tuoreiden äitien kanssa.

Ainakaan elämää ei voi jatkaa normaaliin tapaan tuon kohtalokkaan wc-hetken jälkeen, koska kokonaisen uuden oman maailman kehittäminen vie niin paljon resursseja. Niin aivoissa kuin ihan fyysisestikin pesää rakentaessa.

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Pienen ensimmäiset juhlat

Meidän vauva sai eilen nimensä. Voi sitä äidin onnen kyyneleiden ja tunteiden määrää. 

Kyynelehdin kun puhuin kummeista. Kyynelehdin kun valotin nimen taustaa, jossa viittasin omaan isääni. Kyynelehdin kun luin pojan saamia kortteja. Kyynelehdin ihan muuten vaan vielä vieraiden jo lähdettyäkin. Ja taas lisää kun syötin poikaa keskellä yötä. Vai olikohan se nestemäistä unihiekkaa?

Rakas ystäväni on antanut molemmille lapsillemme heidän synnyttyään syötävän söpöt Heljä Liukko-Sundströmin pienet keraamiset puput. Eikö olekin aivan ihana idea? Ne ovat kunniapaikalla meillä kotona (kuva alla).

Alla myös Hannele Huovin runo, joka saa kyynelet valumaan. Joka kerta.

Miina



Kun on oikein pieni
Hannele Huovi

Kun on oikein pieni,
voi lentää linnun untuvalla,
nukkua orvokinlehden alla,
kun on oikein pieni.

Kun on oikein pieni,
voi keinua heinässä heiluvassa,
levätä kukassa tuoksuvassa,
kun on oikein pieni.

Kun on oikein pieni,
voi istua lumihiutaleille,
liitää maailman tuulien teille,
kun on oikein pieni.

torstai 7. kesäkuuta 2012

Jaksaa, jaksaa, ehtii, ehtii!



Voi mitä kaikkea olinkaan suunnitellut tekeväni näinä ensimmäisinä vauvaviikkoina, kun vauvani vaan syö, kakkaa ja nukkuu. Toisin kävi. 

Tämänkin postauksen kirjoittamiseen on mennyt jo yli kaksi viikkoa. Meidän neliviikkoinen pikkuherra tykkää ihmetellä maailmaa päivisin sen sijaan, että nukkuisi tunteja kestäviä päiväunia. Seurauksena tästä äiti suunnittelee vain 15 minuuttia kestäviä miniprojekteja torkkuhetkiin ja tänä aikana juoksee kotona kirjaimellisesti pää kolmantena jalkana ja miettii jatkuvasti miten multitaskata parhaiten suihkussa käynti, pyykinpesu, ruoanlaitto, siivous, pihanhoito, bloggaaminen, nettishoppailu, juhlasuunnittelu, kunnon kohotus, esikoisen kanssa leikkiminen, pitkät puhelut vertaisystäville, parisuhteen hoito. Ja niin edelleen. *Haukotus*

Vauvan silkan ihanuuden lisäksi on onneksi olemassa niin paljon asioita, jotka helpottavat tätä vastasyntyneen "ei aikaa millekään" -kaaosta.

  • Kesä ja ah niin helppo ulkoilu (aurinko, missä olet tänään?)
  • Suklaa ja mansikat
  • Uudeelleen elämääni löytänyt K-A-H-V-I
  • Tuoreen äidin ihanat ihonhoitotuotteet (kovassa käytössä mama mio Boob Tube)
  • Kahvitteluhetket muiden pienten vauvojen äitien kanssa
  • Kukkaloisto ajalla-ennen-raskautta itse perustetussa kukkapenkissä
  • Päivä päivältä lähestyvä miehen kesäloma
  • Sohvalta kätevästi yhdellä kädellä luonnistuva nettishoppailu
  • Aikaa lukea Eve Hietamiehen Tarhapäivä kahdessa päivässä imettäessä. Suosittelen tätä ja sen aiheuttamaa terapeuttista ääneen naurua, joka tosin välillä säikyttää tankkaavaa vauvan! Lue kuitenkin ensin ensimmäinen osa Yösyöttö.

Tämä viisitoistaminuuttinen alkaa lähetä loppuaan, äidin tauko on tältä erää ohi. Kuulemisiin taas joltakin tulevalta tauolta!

Miina