Meidän vauva sai eilen nimensä. Voi sitä äidin onnen kyyneleiden ja tunteiden määrää.
Kyynelehdin kun puhuin kummeista. Kyynelehdin kun valotin nimen taustaa, jossa viittasin omaan isääni. Kyynelehdin kun luin pojan saamia kortteja. Kyynelehdin ihan muuten vaan vielä vieraiden jo lähdettyäkin. Ja taas lisää kun syötin poikaa keskellä yötä. Vai olikohan se nestemäistä unihiekkaa?
Rakas ystäväni on antanut molemmille lapsillemme heidän synnyttyään syötävän söpöt Heljä Liukko-Sundströmin pienet keraamiset puput. Eikö olekin aivan ihana idea? Ne ovat kunniapaikalla meillä kotona (kuva alla).
Alla myös Hannele Huovin runo, joka saa kyynelet valumaan. Joka kerta.
Miina
Kun on oikein pieni
Hannele Huovi
Kun on oikein pieni,
voi lentää linnun untuvalla,
nukkua orvokinlehden alla,
kun on oikein pieni.
Kun on oikein pieni,
voi keinua heinässä heiluvassa,
levätä kukassa tuoksuvassa,
kun on oikein pieni.
Kun on oikein pieni,
voi istua lumihiutaleille,
liitää maailman tuulien teille,
kun on oikein pieni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti