Napanuoran katkeamattomuudesta

Viimeisten viikkojen aikana olen haastatellut muutamia ystäviäni, joiden esikoiset ovat aloittaneet koulu-uransa. Onko se ensimmäinen päivä ollut kovin tunteellinen äidille? Kaikki ovat vastanneet myöntävästi, mutta harva sanoi (tai myönsi) kuitenkaan itkeneensä. Niinpä niin, onhan äidin oltava urhea pienensä silmissä.

Itse olen vielä suhteellisen noviisi äitiyden ammatissa esikoiseni juuri täytettyä kaksi vuotta. Mutta nyt jo jännitän sitä hetkeä, kun vien lapseni ensimmäistä kertaa kouluun. Tai kun päästän heidät yksin bussiin. Tai uimahalliin. Tai - uskokaa tai älkää - edes omalle pihalle yksin. 

Kuvittelin ennen, että olisin äitinä sellaista rentoa tyyppiä. Mutta en olekaan. Ainakaan siinä mielessä, että tuo napanuoran kuvainnollinen tiukkuus minun ja pikkumiesteni välillä on melkoisen kovaa luokkaa.

En kuvittele voivani suojella heitä kaikelta. Vai kuvittelenko kuitenkin? Miten voin ikinä päästää heistä irti? Tuleekohan minulle ikinä sellainen luottamus, että he pärjäävät omillaan? Vai onko minun vain pakko hyväksyä se, että kolhut vahvistavat ja päästää heidät kokeilemaan elämää ja sen onnistumisia ja pettymyksiä ihan itse? Hui!

Satuin kuulemaan Johanna Kurkelan biisin Ainutlaatuinen jossakin, jossa soi mummoradio aka Radio Suomi (ei siis tietenkään meillä kotona, koskaan). Se kolahti juuri näissä napanuoran katkaisu -tunnelmissa ja olen kuunnellut sitä useasti sen jälkeen - aina tippa linssissä. Enhän minä VOI päästää näistä pienistä ihmisistä ikinä irti, eikö se suojeleminen ole äidin elämäntehtävä!? ;)

Miina

Koala kuva: Attack of the cute, kuvatekstillä "Mom, a little too tight!"

Johanna Kurkela - Ainutlaatuinen

Missähän sut tehtiin?
Tähtien tuolla puolella
muovailtiin huolella

Ethän sä ikinä
kadota tuota katsetta?
Mitähän sä vielä kantaa voit
korkealla kun noin sä soit
Ei mitään tuu niin painavaa
et se sinut musertaa

Kaunis pieni ihminen
Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan

Keskellä ihmettä
Sen tajuu vasta jälkeenpäin
Taidat aavistaa jo sen
Yksin täytyy jokaisen
polku mennä pimeään
että pystyy elämään

Kaunis pieni ihminen
Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan

Sä saatat selvitä
vähin vammoin matkalla
Ystäväsi huolehtii
kun askelees on hatarat
Elämässä pitää kii
jos sen päältä putoat

Kaunis pieni ihminen
Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan

Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan