keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Beibamboon tuotteet hellivät vauvan ihoa

Suomalainen Beibamboo on mielestäni kehittänyt loistavan konseptin. Yritys valmistaa bambusta yksinkertaisia ja toimivia vauvojen vaatteita, joissa kaikki saumat ja laput ovat vaatteiden ulkopuolella. Yrityksen perustaja Nina Ignatius kuvaa yrityksen filosofiaa näin:


Hän ei vielä osaa kertoa jos vaate kiristää tai jos jossain hiertää sauma.Pieni vauva ei voi edes kääntää itseään mukavampaan asentoon, ja voi vain ilmaista epämukavaa oloaan itkulla ja kitinällä.

Uskon, että vastasyntynyt vauva tarvitsee hänelle varta vasten suunniteltuja vaatteita, eikä pienoismalleja vaatteista joita ovat isojen ihmisten vaatekaapeissa.

Toivon, että luomalla uudenlaiset laadukkaat ja pitkäkäyttöiset vauvanvaatteet - joita voi myös vuokrata- lapsemme tulevaisuuden ympäristö näyttäisi hieman puhtaammalta, turvallisemmalta ja vihreämmältä.

Rakkaus omaa lastani kohtaan inspiroi minua tekemään parhaani.Pyrkimykseni on aina asettaa lapsen mukavuus etusijalle.



Miksi sitten kannattaa valita bambu? Bambu on materiaalina todella pehmeää vauvan ihoa varten. Bambu pysyy raikkaampana kuin esimerkiksi puuvilla ja on antibakteerinen. Bambu lämmittää kylmällä ja viilentää kuumalla. Lisäksi siitä saa hyvän suojan UV-säteitä vastaan.

Bambu on ekologinen valinta, koska se on yksi maapallon nopeimmin kasvavista kasveista. Tämän lisäksi bambun kasvattamiseen ei tarvita lannoitteita tai hyönteismyrkkyjä. Bambu selviää vähällä vedellä ja tuottaa enemmän happea ilmakehään kuin puut. Tässä muutamia syitä miksi juuri bambu.

Beibamboon uutuutena on marraskuussa ilmestyvät keskosten vaatteet, jotka on kehitelty yhteistyössä Kätilöopiston hoitohenkilökunnan kanssa.

Toivon Ninan yritykselle mitä parhainta menestystä!

Vuokraa tai osta ihanat Beibamboo-vaatteet http://www.beibamboo.com/ , http://www.beibamboo-shop.com/

Ei kommentteja: