Vähemmän hehkeää - lievästi sanottuna

Tänään on ollut huono päivä (heikkohermoisille varoitus). Useampi viikko on tullut nukuttua vain kahden tunnin pätkissä. Se alkaa näkyä, saati tuntua. Aamuisin en meinaa päästä sängystä, iltaisin kosto on jomottava päänsärky.

Lisäksi esikoinen sai jonkun viruksen silmätulehduksella. Seuraavaksi mieskin sairastui vuoteenomaksi. Se siitä avusta sitten. Olen teoreettisella mahdollisuudella yrittänyt pitää vauvan poissa sairastavien luota. Utopistista. Kuinka imettää vauvaa ja samalla lohduttaa tyttöä, joka itkien haluu äidin syliin? Kysyn vaan kaikilta viisailta lääkäreiltä.

Lisäksi vauva on alkanut puklailla niin paljon, että täytyy ottaa neuvolaan yhteyttä. Meidän molempien vaatteet on jatkuvasti puklusta märkinä. En ole käynyt suihkussa kolmeen tai neljään (viiteen?) päivään. Enmuista. Huomasin asian, kun tukka alkoi liimautua otsaan. (Tämä on tietysti ihana yhdistelmä tuon puklun kanssa. Suosittelen lämpimästi.)

Mies ihmetteli miksen mene päikkäreille, kun esikoinen nukahti. Sanoin, että jossain välissä on ehdittävä syödäkin. Sain syötyä. Sitten se oikea syy heräsi. Miten ihmeessä vauva voi tietää joka ikinen päivä, milloin sisko on nukahtanut? Se tunne, kun olet juuri asettunut sohvalle, että saisit hetken olla rauhassa, ja sitten kuulet ininää, joka muuttuu hetkessä paruksi.. Niitä ajatuksia en voi tähän painattaa. Eli huono päivä.

Melkein jo itketti, kunnes otin lohdutukseksi joulusuklaata (missä välissä sitä jaksaa painoa tarkkailla, kun ainoa asia, joka tällä hetkellä pitää hereillä, on suklaa? Lääkärit, odottelen tähänkin vastauksia).

Sitten avasin imettäessäni ystävältäni joululahjaksi saamani "Vuoden mutsi" -kirjan. Kiitos kirjoittajien, Satu Rämön ja Katja Lahden, heti tuntui hieman paremmalta. Enkä edes pitkälle päässyt (millä ajalla sitä ehtisikin lukea). Ajattelevasti luvut ovat lyhyitä, eikä juonta juuri ole.

(Inho)realistinen kirja lapsen saamisesta, mutta ah, niin virkistävää luettavaa ja juuri sopivaa nauruhermoille. Sitä lääkettä mitä tähän puklunhajuun juuri kaipaa.

Kirjasta tuli mieleeni toinen hiukan samaan kategoriaan sopiva opus, jota myös suosittelen raskaana oleville. Sen sain lainaksi toiselta ystävältäni odottaessani ensimmäistäni. Vicki Iovinen "Tyttökavereiden opas odottajalle". Ei niin ruusuista, mutta hersyvää ja lämminhenkistä luettavaa.

Googlailin kirjaa, sillä en heti muistanut kirjoittajaa ja törmäsin nettikirjoitukseen, jossa nuori, tuleva äiti kertoi ahdistuneensa tästä kirjasta. En siis suosittele, jos itseironia ja kaikennäköiset tarinat peräpukamista saavat ahdistumaan. Itse koin sen lähinnä vapauttavana. Näistäkin asioista on huojentava kuulla puhuttavan.

Täydellistä äitiä, odottajaa ja raskautta kun ei ole. Ja muutkin ovat kokeneet niitä vähemmän hehkeitä hetkiä ja tilanteita. Minulle kirja oli siis vertaistukea, kuten "Vuoden mutsikin". Toivotaan, että "Vuoden mutsi" korvaa suklaankaipuun (mutta ei olla niin utopistisia). Joka tapauksessa suosittelen. Lääkettä huonoon, ja hyväänkin, päivään.
Eeva